Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Koulutusjärjestelmä tutuksi opintoneuvontavideon avulla
08.09.2021

Koulutusjärjestelmä tutuksi opintoneuvontavideon avulla

Voimisteluliiton materiaaleja

Kouluttautuminen on osa ohjaajien, valmentajien, seurajohdon ja tuomareiden kehityspolkua. Voimisteluliiton koulutusjärjestelmä antaa tilaa omien tavoitteiden ja kohderyhmän mukaisiin, yksilöllisiin  koulutuspolkuihin, mutta toisinaan tämä monipuolisuus vaikeuttaa esimerkiksi opintoneuvontaa tai koulutuksen valitsemista. 

Näiden tilanteiden helpottamiseksi osaamisen kehittämisen teemaviikolla järjestetty opintoneuvontailta videoitiin ja video on nyt vapaasti katsottavissa. Videolla Voimisteluliiton kehitysjohtaja Heli Pekkala ja lasten liikunnan päällikkö Liisa Lappalainen käyvät läpi liiton koulutusjärjestelmät, kertovat erilaisista koulutuspoluista ja vastaavat usein kysyttyihin kysymyksiin. 

Videon lisäksi tukea opintoneuvontaan löytyy liiton nettisivuilta ja opintoneuvontaa antavat myös liiton toimihenkilöt, joihin voi olla yhteydessä esimerkiksi koulutusten korvaavuuksien, yksilöllisten opintopolkujen ja muiden opintoneuvontaan liittyvien asioiden osalta. 

Opintoneuvontavideo (linkki videoon aukeaa uuteen ikkunaan). 

 

 

Haku