Seurat voivat järjestää ainoastaan järjestelmän mukaisia, avoimesti haettavissa olevia tasojen 1-3 mukaisia kilpailuja. Halutessaan seura voi järjestää omia pienimuotoisia sali-/harjoituskilpailuja, johon kutsuu muutaman (1-3) lähiseuran (käytössä ei Kisanettiä tai muita vastaavia järjestelmiä).
Kaikkien Voimisteluliiton tapahtumien ja kilpailujen järjestäjien tulee huomioida yleiset kilpailujen järjestämisohjeet ja lisänä lajien omat ohjeet. Yleiset kilpailujen järjestämisohjeet löydät aihealueittain jaoteltuna tältä sivulta. Tason 3 kilpailuissa ohjetta voidaan joiltain osin soveltavaa tapauskohtaisesti, mutta lisänä tulee aina huomioida lajien omat ohjeet.
Järjestämisohjeen tavoitteena on yhdenmukaistaa Suomen Voimisteluliiton kilpailutapahtumia. Ensisijaisesti ohjeet auttavat järjestäjää ja takaavat osallistujille laadukkaan kisatapahtuman. Myös yleisöystävällisyys ja median kiinnostavuus ovat tärkeitä.
Jokaisen lajin erityspiirteet ja järjestelyt löytyvät lajikohtaisista kilpailujen järjestämisohjeista. Kilpailun mahdollisen järjestäjän tulee tutustua ohjeisiin jo ennen kilpailun hakemista. Kilpailun järjestäjän vastuulla on tarkistaa, että kilpailuissa noudatetaan viimeisimpiä versioita ohjeista, säännöistä ja määräyksistä, jotka löytyvät tästä liiton nettisivuilta.
Kilpailun myöntämisen jälkeen järjestävä seura sitoutuu noudattamaan liiton yleisiä kilpailu- ja kurinpitosääntöjä, yleisiä kilpailujen järjestämisohjeita sekä lajikohtaisia sääntöjä- ja järjestämisohjeita.
Tämä sivusto on tehty helpottamaan kilpailujen järjestämistä, löytämään haku- ja myöntämiskriteerit sekä kilpailujen järjestämismaksut. Ohjeet on jaoteltu seuraavien alaotsikoiden alle: osallistuminen ja lisenssit, talous ja maksut, järjestelmät, tuomarit, organisaatio ja suunnittelu, viestintä ja markkinointi.
Toimintaohje kilpailuihin ja tapahtumiin syrjivän käytöksen tapauksissa
Ohje astuu voimaan 1.11.2023 ja koskee kaikkia voimistelun kilpailuja ja tapahtumia, jotta osallistujilla, valmentajilla, toimitsijoilla ja tuomareilla on keinot puuttua syrjivään käytökseen.
Samalla varmistetaan kilpailujen/ tapahtumien vieminen sääntöjen mukaisesti loppuun selkeän toimintaohjeen mukaisesti.
Toimintaohje syrjivään käytökseen kilpailuissa ja tapahtumissa
Loppuraportti
Kilpailujen jälkeen kaikkia järjestäjiä pyydetään täyttämään loppuraportti:
Kilpailujen järjestämisohjeet:
(päivitetty 10/2023)
Talous ja maksut
Kilpailujen järjestämismaksut, osallistumismaksut, tuomarikorvaukset, pääsymaksut, budjetointi ja peruutusehdot.
Järjestelmät
Kilpailuissa on käytössä liiton määrittelemät ilmoittautumis- ja tulosjärjestelmät, joita järjestävä seura sitoutuu käyttämään.
Lajikohtaiset järjestämisohjeet
Akrobatiavoimistelu (linkki avautuu uuteen ikkunaan)
Joukkuevoimistelu (linkki avautuu uuteen ikkunaan)
Kilpa-aerobic (linkki avautuu uuteen ikkunaan)
Miesten telinevoimistelu (linkki avautuu uuteen ikkunaan)
Naisten telinevoimistelu (linkki avautuu uuteen ikkunaan)
Rytminen voimistelu (linkki avautuu uuteen ikkunaan)
Tanssillinen voimistelu (linkki avautuu uuteen ikkunaan)
TeamGym (linkki avautuu uuteen ikkunaan)
Trampoliinivoimistelu (linkki avautuu uuteen ikkunaan)
Lumo (linkki avautuu uuteen ikkunaan)