Seurakehittämisen palvelut
Voimisteluliiton tavoitteena on varmistaa voimisteluseurojen elinvoimaisuus paikkakunnallaan ja seuratoimijoiden osaamisen kehittyminen. Voimistelun strategian mukaisesti haluamme luoda edellytykset, jotta jokaiselle löytyy laadukas seura. Autamme seuroja sekä perusarjen toteuttamisessa että toiminnan kehittämisessä. Seurakehityksen kivijalkana Voimisteluliitossa on Olympiakomitean ja lajiliittojen yhteinen Tähtiseura-ohjelma. Tuemme erilaisia seuraverkostoja ja autamme hyvien toimintamallien ja tiedon jakamisessa sekä tiedon siirtymisessä myös seuroista liittoon.
Tavoitteena on kohdentaa eri osaamisen kehittämisen palveluja seuran tarpeiden, koon, maantieteellisen sijainnin ja seuran strategisten valintojen (esim. kilpa/harrasteseura) mukaisesti.
Seurojen ja seuratoimijoiden osaamisen kehittämisen palveluja ovat toteuttamassa seurakehityksen tiimi ja Tähtiseura-kehittäjien luottamushenkilöverkosto sekä aihealueesta riippuen myös liiton muut toimihenkilöt.
Palvelujen toteutuksessa hyödynnetään lähi-, etä- ja hybriditoteutuksia, joten palvelujen saavutettavuus huomioidaan entistä paremmin. Lisäksi materiaalipankkia, nettisivuja ja muita tiedotuskanavia kehitetään jatkuvasti.
![Haluamme menestyä_valk_vaaka Tähtiseura logo ja teksti Haluamme menestyä nyt ja tulevaisuudessa](https://www.voimistelu.fi/wp-content/uploads/2021/08/Haluamme-menestya_valk_vaaka-1366x768.jpg)
Tähtiseura-ohjelma ja seurakehitys
Tarjoamme tukea nykyisille Tähtiseuroille ja seuroille, jotka suunnittelevat Tähtiseura-prosessiin lähtemistä tai sen työkalujen hyödyntämistä sekä Nuvo-toimintaan.
![Valmentajapäivät 4.10.2018 - kuva Milla Vahtila (103 of 190) Valmentajia tutkimassa urapolkuja](https://www.voimistelu.fi/wp-content/uploads/2021/08/Valmentajapaivat-4.10.2018-kuva-Milla-Vahtila-103-of-190.jpg)
Seuratoimijoiden koulutukset
Järjestämme maantieteellisesti kattavasti ja läpi vuoden erilaisia sekä eri kohderyhmille suunnattuja seurajohdon ja seuratoimijoiden koulutuksia. Huomioimme erilaiset seurat ja eri toimijat tarjonnassamme.
![Valmentajapäivät 4.10.2018 - kuva Milla Vahtila (89 of 190) Ihmisiä kädet toistensa harteilla](https://www.voimistelu.fi/wp-content/uploads/2021/08/Valmentajapaivat-4.10.2018-kuva-Milla-Vahtila-89-of-190.jpg)
Verkostot ja tilaisuudet
Tarjoamme seuroille mahdollisuuksia kohdata toisiaan. Tilaisuuksia järjestetään erilaisille ja eri kokoisille seuroille. Tilaisuuksia järjestetään ajankohtaisten aiheiden ympärille tai seuroilta tulleiden toiveiden mukaan.
![Valmentajapäivät 4.10.2018 - kuva Milla Vahtila (55 of 190) kolme miestä auditoriossa](https://www.voimistelu.fi/wp-content/uploads/2021/08/Valmentajapaivat-4.10.2018-kuva-Milla-Vahtila-55-of-190.jpg)
Neuvonta ja sparraus
Pohdituttaako jokin pieni tai isompikin seuratoimintaan liittyvä kysymys? Voimisteluliitto on olemassa seuroja varten. Etsimme vastauksia seuratoimijoiden kysymyksiin, ja tukea saa niin arjen perustoimintaan kuin laajempiinkin kehittämistoimenpiteisiin. Kysy rohkeasti!