Joukkuevoimistelun uutiskirjeen 9/2022 pääkirjoitus. Kirjoittajana Sini Mattila.
Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Viime kesän Gymnaestradassa Tampereella saimme varmasti jokainen voimistelun parissa oleva henkilö osallistujasta vapaaehtoiseen tuntea ihan sydänjuuria myöten, että ”me ollaan voimistelu”. Mutta mitä tämä kaunis lause tarkoittaa käytännössä ja miten se näkyy voimistelun parissa?
Me ollaan voimistelu on ylätaso koko voimistelun yhteisölle. Me ollaan seura on seuran oma yhteisö, joka pitää sisällään esimerkiksi harraste- ja kilparyhmät, ohjaajat, valmentajat, vapaaehtoiset sekä seuran toimihenkilöt. Joissain seuroissa me ollaan seura voi pitää sisällään eri voimistelun lajeja tai monilajiseuroissa myös ihan muitakin lajeja, kuten jalkapalloa tai salibandya.
Miksi me-ajattelu sitten on merkityksellistä? Meillä aikuisilla on yhteisössä vastuu puheillamme pitää huoli, ettemme omalla toiminnallamme, puheillamme tai teoillamme sulje ketään ulkopuolelle. Ulkopuolelle sulkeminen voi tapahtua ajattelematta, siksi asiaa on hyvä pohtia seuran sisäisesti. Käytännössä pieneltä tuntuvat asiat, kuten esimerkiksi sana- ja kuvavalinnat seuran sosiaalisessa mediassa ovat aikuisten valintoja ja niillä on helppo pitää huoli me ollaan seura -ajattelusta. Kun kuvissa ja sanavalinnoissa on tasavertaisesti huomioitu esimerkiksi kaikki seuran lajit, kaikki seuran ryhmät harrasteesta kilpaan ja erilaiset toimijat sekä liikkujat seurassa, ollaan otettu jo iso askel sen eteen, että emme sulje ketään seurassa ulkopuolella. Olemmehan me – me.
Muistan Voimisteluliiton urani alkuvaiheilta seurakohtaamisen, jossa kilparyhmässä voimisteleva lapsi tiedusteli minulta heidän harjoituksien päätyttyä, että mihin olen seuraavaksi menossa treenejä katsomaan. Vastasin, että menen seuraamaan harrasteryhmän harjoituksia. ”Hyi harraste” -kommentti sai minut aikuisena hämmentyneeksi. En osannut reagoida ja pohdin pitkään jälkikäteen, että miksi en sanonut mitään. Tällaisessa tilanteessa on aikuisen vastuulla puheen avulla korostaa lapselle me ollaan seura -ajattelua ja sitä, että kaikki ovat seurassa yhtä tärkeitä ja arvokkaita. Ei toruen vaan keskustellen. Jotta hämmennyksestä hiljentyminen saadaan vältettyä, on aiheesta hyvä puhua yhdessä seuran valmentajien ja ohjaajien kanssa – miten me seurassa puhumme, mitä sanavalintoja me käytämme, miten me puutumme kommentteihin tai käytökseen, joka sulkee mahdollisesti jonkun saman seuran liikkujan ulkopuolelle.
Kannustan käytännön sana- ja kuvavalintojen lisäksi pohtimaan seurassa esimerkiksi tulevaa kauden päättävää näytöstä. Näkyykö näytöksessä sekä harraste- ja kilparyhmät, onko esillä kaikki seuran lajit sekä eri-ikäiset liikkujat? Onko näytös juoksutettu siten, että harraste- ja kilparyhmät ovat sekaisin niin, ettei kenelläkään tule olo, että järjestys on päätetty esimerkiksi taitotason mukaan, että loppuhuipennus ja viimeiset ohjelmanumerot jätetään seuran kilparyhmille. Vaikka kilparyhmän huiput toimivat osalle motivaattoreina ja esikuvina, on silti hyvä miettiä tätä yhdessä seurassa ja peilata tätä niin seuran kuin voimistelun yhteisiin arvoihin.
Me ollaan voimistelu, meillä jokainen liikkuja on yhtä arvokas. On meidän voimistelun vastuulla, että jokaisella liikkujalla on tunne, että tämä on mun seura ja mä oon seurassa tärkeä, just sellasena kun mä oon.
Jos tämä aihe herättää ajatuksia ja toivoisitte esimerkiksi yhteisöllisyyden työstämistä seurassa vuorovaikutuksen näkökulmasta, niin nyt on haku auki Laatua lapsuuvaiheen ohjaukseen -tutortoimintaan. Tutortoiminnassa seura pääsee mukaan oppimisprosessiin, jonka tavoitteena on tukea seurojen lapsuusvaiheen (alle 12 v.) ohjaajien ja valmentajien oppimista omassa seurassa osana arjen ohjaus- ja valmennustyötä. Lue lisää tutortoiminnasta tästä linkistä ja hae mukaan: https://www.voimistelu.fi/blog/uutinen/laatua-lapsuusvaiheeseen-tutortoiminnan-haku-on-nyt-auki/.
Kirjoittaja
Sini Mattila, seurakoordinaattori ja erityisvoimistelun asiantuntija
Kuva: Milla Vahtila
