Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Suomen joukkueet onnistuivat TeamGymin EM-karsinnoissa
02.12.2021

Suomen joukkueet onnistuivat TeamGymin EM-karsinnoissa

Arvokisamitalit ovat suomalaisten ulottuvilla siisteillä ja perusvarmoilla suorituksilla.

TeamGymin Euroopan mestaruuskilpailut ovat alkaneet suomalaisittain mallikkaasti, sillä kaikki Suomen maajoukkueet nähdään loppuviikon EM-finaaleissa. Kunkin sarjan loppukilpailuun etenee karsintojen kuusi parasta joukkuetta.

Naisten karsinnoissa Suomi oli kahdeksasta joukkueesta neljäs, vaikka joukkue ei yltänyt aivan tyypilliseen suorituspuhtauteensa. Maajoukkueen kapteenin Saana Rantasen mukaan tilanne on kuitenkin hyvä finaalia ajatellen, sillä karsintasuoritukseen mahtui sekä onnistumisia että parantamisen varaa. Kolmanneksi voimistellut Iso-Britanniakin oli lopulta vain 0,25 pisteen päässä.

 ”Oli mukava huomata, että tälläkin kisalla, joka ei ollut meidän nappisuorituksemme, olimme hyvällä sijalla. Kun finaalissa tehdään meidän perusvarma, siisti suorituksemme, sillä on mitali tosi lähellä. Lähdemme oikein odottavaisin fiiliksin haastamaan mitalisijoja”, Rantanen sanoo.

Suomen naiset esittivät trampetin joukkueliikkeenään hyppyarkkua hyödyntäen urhovoltin suorin vartaloin ja puolella kierteellä. Volttiradan joukkuesarjana oli arabialainen–flikki­–kaksoisvoltti suorin vartaloin, joka onnistuikin hienosti ja on Rantasen mukaan vaikeusarvoltaan arvokkaampi kuin naisten maajoukkueen aiemmat joukkuekierrokset.

Viiden joukkueen sekasarjassa Suomi sijoittui kolmanneksi. Sekamaajoukkueen kapteenit Lumi Myllyaho ja Eetu Lahti olivat erityisen tyytyväisiä karsinnan volttiratasuoritukseen. Suomalaiset esittivät volttiradan joukkuekierroksenaan volttisarjan suora voltti ­– puolivoltti – suora voltti puolellatoista kierteellä ja trampetin joukkueliikkeenään suoran kaksoisvoltin puolella kierteellä.

”Tosi hyvä fiilis jäi kisasta. Lähdimme hakemaan siistiä tekemistä, ja onnistuimme siinä aika hyvin. Onneksi meille jäi vielä parannettavaa finaaliin, joten pystymme kiristämään siitä, mitä tänään teimme”, Lahti summaa.

TeamGymin EM-titteleistä on kilpailtu maajoukkuein vuodesta 2010 lähtien. Suomen toistaiseksi ainoa mitalisija maajoukkueaikakaudelta on naisten pronssi vuodelta 2012, mutta torstain karsintojen perusteella varsinkin sekajoukkueella on oiva tilaisuus kasvattaa mitalimäärää.

”Olisihan se tosi huippua, mutta lähdemme hakemaan finaalista sellaista hyvän mielen kisaa”, Myllyaho toppuuttelee.

Suomen ensimmäinen sekamaajoukkue jättää joka tapauksessa jälkensä lajihistoriaan. Karsinnan toisella trampettikierroksella tamperelaisesta Nuutti Juntusesta tuli ensimmäinen suomalaisvoimistelija, joka on tehnyt kolmoisvoltin puolikkaalla kierteellä kansainvälisissä kisoissa. Torstaina Ruotsin seka- ja naisjoukkueen voimistelijat esittivät puolestaan koko lajin EM-historian ensimmäiset naisten tekemät triplavoltit.

Keskiviikkoisissa nuorten karsinnoissa Suomen tyttöjen maajoukkue sijoittui sarjansa neljänneksi. Karsinta jätti suomalaiset ristiriitaisiin tunnelmiin, sillä yksi voimistelija loukkaantui kesken trampettisuorituksen. Joukkue kuitenkin keräsi itsensä hienosti jäljellä olleeseen vapaaohjelmaansa ja kuittasi siitä kisan kolmanneksi arvokkaimmat pisteet ohuella erolla kärkijoukkueisiin.

Tyttöjen EM-finaali voimistellaan Portugalin Guimarãesissa perjantaina 3. joulukuuta alkaen kello 18.15 Suomen aikaa. Aikuisten sekajoukkueet aloittavat finaalitaistonsa lauantaina 4. joulukuuta kello 15 ja naiset samana päivän kello 16.50. EM-kilpailuja voi seurata suorina lähetyksinä Euroopan voimisteluliiton Youtube-kanavalla europeangymnastics ja osoitteessa gymtv.online.

TeamGymin EM-karsintojen suomalaistulokset

Naiset

  1. Ruotsi 55,10 (vapaaohjelma 20,70, volttirata 17,55, trampetti 16,85)
  2. Islanti 54,15 (20,70; 17,250; 16,20)
  3. Iso-Britannia 49,10 (17,40; 16,40; 15,30)
  4. Suomi 48,850 (18,35; 16,30; 14,20)

Sekajoukkueet

  1. Ruotsi 54,55 (vapaaohjelma 19,05, volttirata 17,00, trampetti 18,50)
  2. Iso-Britannia 51,575 (17,475; 18,300; 15,800)
  3. Suomi 46,35 (15,25; 15,55; 15,55).

Tytöt

  1. Ruotsi 53,65 (vapaaohjelma 20,90, volttirata 16,80, trampetti 15,95)
  2. Iso-Britannia 50,625 (19,075; 16,150; 15,400)
  3. Islanti 50,275 (21,075; 14,400; 14,800)
  4. Suomi 50,175 (20,075; 15,900; 14,200).

Kaikki tulokset ovat nähtävissä Euroopan voimisteluliiton tapahtumasivuilla. 

Haku