Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Elisabeth Jamil dominoi rytmisen voimistelun SM-välinefinaaleissa
28.11.2021

Elisabeth Jamil dominoi rytmisen voimistelun SM-välinefinaaleissa

Rytmisen voimistelun SM-kilpailut jatkuivat sunnuntaina 28.11. Espoossa naisten ja nuorten yksilöiden välinefinaaleilla sekä duo/triojen kilpailulla. Naisten tuore neliottelun Suomen mestari Elisabeth Jamil (Olarin Voimistelijat) voimisteli vahvasti voittaen kultaa jokaisesta välineestä. Pisteitä Jamil keräsi seuraavasti: vanne 20,300, pallo 21,850, keilat 21,700 ja nauha 20,000.

– Tänään voimistellessa oli jo selkeästi rauhallisempi ja varmempi olo, vaikka vanneohjelma ensimmäisenä välineenä jännittikin, Jamil kuvailee tunnelmiaan kisapäivän päätteeksi.

Jamililla on katse jo tulevassa:

– SM-kisat olivat tämän vuoden viimeiset kilpailut. Ensi viikolla alamme harjoittelemaan uusien sääntöjen mukaan ja tehdään uusia ohjelmia, Jamil kertoo innostuneena.

Neliottelussa toiseksi sijoittunut Emilia Helin (Elise Gymnastics) voimisteli hopeaa myös jokaisesta välinefinaalista. Hänen pisteensä olivat seuraavat: vanne 19,800, pallo 19,500, keilat 20,500 ja nauha 16,850.

– Olen hyvin tyytyväinen viikonlopun kokonaisuuteen. Pystyin molempina päivinä voimistelemaan hyvät harkkatasoiset suoritukset. Haluan kiittää kaikkia valmentajia, jotka ovat auttaneet ja ohjanneet minua kuluneen kauden aikana, Helin kommentoi kiitollisena.

Välinefinaalien kolmannen sijat sen sijaan jakautuivat useammalle voimistelijalle. Milla Jääskeläinen (Elise Gymnastics) voimisteli pronssia sekä nauha- että pallofinaalista. Vannefinaalin pronssisijan vei Turun Pyrkivän Elli Virtanen ja keilafinaalin pronssisijan SVS Espoon Viivi Paasirova.

Nuorten sarjassa välineitä hallitsi Emmi Piiroinen (Olarin Voimistelijat). Sen lisäksi, että hän voitti lauantaina nuorten neliottelun Suomen mestaruuden, hän voimisteli kultaa myös jokaisesta välinefinaaleista. Pisteitä Piiroinen keräsi välinefinaaleista seuraavasti: vanne 21,400, pallo 22,600, keilat 24,550 ja nauha 19,450.

Duo/trio-sarja toista kertaa mukana SM-kisoissa  

Naisten ja nuorten duo/trio-sarja sai SM-arvon vasta viime vuonna, joten sunnuntain kilpailut olivat kokonaisuudessaan vasta toinen kerta, kun SM-kilpailuissa voimisteltiin myös duo/trio-sarjojen Suomen mestaruudesta.

SVS Espoon valmentaja Iiris Rif pitää duo/trio-kilpailua mielenkiintoisena ja kehittävänä kilpailumuotona, jonka suosio tulee varmasti kasvamaan koko ajan yhä enemmän ja enemmän. SM-arvon myöntäminen sarjalle on ollut jo suuri edistysaskel.

Naisten duo/trion Suomen mestareiksi tänä vuonna voimistelivat Mirjam Hackman ja Peppilotta Hees (SVS Espoo) pistein 25,300.

– Yllätyimme mahtavaa sijoitusta! Kyllä kannatti treeneissä olla tarkkoja, koska voitto jäi kiinni niin pienestä. Tästä päivästä jäi todella hyvät fiilikset meille molemmille, Hackman ja Hees kommentoivat onnellisena.

Kaksikko vei voiton vain peräti 0,1 pisteellä hopealle sijoittuneelta Malla Heikkilältä ja Marie Johnssonilta (Espoon Voimistelu- ja Liikuntayhdistys ESVOLI), joiden pistesaalis oli 25,200.

Nuorten duo/trion mestaruuden vei Marta Tymko (SVS Espoo) ja Taisia Voronova (SVS Helsinki) pistein 30,400.

–  Kisaan osallistuminen oli todella jännittävää, koska kisan järjesti meidän oma seuramme SVS Espoo. Jännityksestä huolimatta nautimme esityksestä ja yleisön kannustuksesta. Erityiset kiitokset haluamme antaa valmentajillemme, jotka jaksoivat panostaa meihin koko syksyn ajan! Tymko ja Voronova kiittelevät iloisina kisapäivän päätteeksi.

SM-kisojen lisäksi sunnuntaina voimisteltiin myös pre-nuorten joukkuekilpailujen merkeissä. Pre-nuorten joukkueiden voittajaksi voimisteli Elise Gymnasticsin joukkue Elise Pre-nuoret.

Tulokset

Kaikkien sarjojen ja kilpailijoiden tarkat tulokset ovat nähtävissä Kisanetissä. Oikealta puolelta sivua löytyy Tulokset-pudotusvalikko, josta voi valita haluamansa sarjan tulokset.

Naisten SM-välinefinaalien tulokset

Vanne
1. Elisabeth Jamil (Olarin Voimistelijat): 20,300
2. Emilia Helin (Elise Gymnastics): 19,800
3. Elli Virtanen (Turun Pyrkivä): 17,950

Pallo
1. Elisabeth Jamil (Olarin Voimistelijat): 21,850
2. Emilia Helin (Elise Gymnastics): 19,500
3. Milla Jääskeläinen (Elise Gymnastics): 18,100

Keilat
1. Elisabeth Jamil (Olarin Voimistelijat): 21,700
2. Emilia Helin (Elise Gymnastics): 20,500
3. Viivi Paasirova (SVS Espoo): 18,450

Nauha
1. Elisabeth Jamil (Olarin Voimistelijat): 20,000
2. Emilia Helin (Elise Gymnastics): 16,850
3. Milla Jääskeläinen (Elise Gymnastics): 15,900

Nuorten SM-välinefinaalien tulokset

Vanne
1. Emmi Piiroinen (Olarin Voimistelijat): 21,400
2. Anastasia Rogozhina (Tampereen Sisu): 20,950
3. Siiri Salminen (Jyväskylän Voimistelijat -97): 18,800

Pallo
1. Emmi Piiroinen (Olarin Voimistelijat): 22,600
2. Aurora Pohjanvirta (Olarin Voimistelijat): 19,500
3. Julia Paasikivi (Olarin Voimistelijat): 18,350

Keilat
1. Emmi Piiroinen (Olarin Voimistelijat): 24,550
2. Anastasia Rogozhina (Tampereen Sisu): 22,250
3. Siiri Salminen (Jyväskylän Voimistelijat -79): 21,350

Nauha
1. Emmi Piiroinen (Olarin Voimistelijat): 19,450
2. Aurora Pohjanvirta (Olarin Voimistelijat): 18,950
3. Siiri Salminen (Olarin Voimistelijat): 17,900

Naisten SM-duo/triojen tulokset
1. Mirjam Hackman, Peppilotta Hees (SVS Espoo): 25,300
2. Malla Heikkilä, Marie Johnsson (Espoon Voimistelu- ja Liikuntayhdistys ESVOLI): 25,200
3. Neea Heimonen, Mea Mäkelä (Olarin Voimistelijat): 25,000

Nuorten SM-duo/triojen tulokset
1. Marta Tymko, Taisia Voronova (SVS Espoo, SVS Helsinki): 30,400
2. Wilma Hassinen, Nea Kapiainen (SVS Vantaa): 28,550
3. Anastasia Artemenko, Daria Belevich, Elizaveta Filippova (Olarin Voimistelijat): 27,600

Pre-nuorten joukkuekilpailun tulokset
1. Elise Pre-nuoret (Elise Gymnastics): 38,600
2. Alita (Turun Pyrkivä): 36,850
3. Beetat (Olarin Voimistelijat): 33,500

Haku