Hyppää sisältöön

Rytmisen voimistelun tuomarikoulutukset

Kaikki tuomarit uusivat tuomarikortin aina neljän vuoden välein sääntöjen vaihtuessa.

Tuomarilistat

Ajantasalla olevat tuomarilistat löytyvät täältä.

Ilmoita mahdollisista virheistä tai muutoksista muutoksista tuomarilistoissa (esim. seuramuutokset) lajipäällikölle. Seuroja pyydetään ilmoittamaan oikea taso aina kilpailuun ilmoittautumisen yhteydessä.

Tuomareita rivissä

Kaikilla tuomareille tulee olla tuomarilisenssi. Ilman voimassa olevaa tuomarilisenssiä ei voi arvostella kilpailuissa. Lisätietoja Voimisteluliiton nettisivuilla. Olympiadin vaihtuessa kaikkien tuomareiden tulee uusia tuomarikortti (aina neljän vuoden välein).

Vain esteettömät tuomarit voivat arvostella rytmisen voimistelun kilpailuissa Suomessa. Yleisten Kilpailu- ja kurinpitosääntöjen kohdan 5. (tuomaritoiminta) mukaisesti tuomari on aina esteellinen silloin, jos hän ko. kilpailussa tuomitsisi omaa lastaan, lapsenlastaan, vanhempaansa, sisarustaan, puolisoaan taikka puolisonsa lasta. Puolisolla tarkoitetaan avio- tai avopuolisoa. Tuomari ei myöskään voi tuomita sellaista urheilijaa taikka joukkuetta, jonka vastuuvalmentaja hän on. Vastuuvalmentaja on urheilijaa tai joukkuetta pääsääntöisesti valmentava henkilö. Urheilija tai joukkueen kapteeni, alle 18-vuotiaiden urheilijoiden kyseessä ollessa seura, nimeää kyseisen vastuuvalmentajan kilpailun ilmoittautumisajan kuluessa. Tätä vastuuvalmentajaa koskevaa esteellisyysmääräystä on noudatettava kotimaisissa arvokilpailuissa. Jokainen tuomari on ensisijaisesti itse vastuussa siitä, ettei tuomaroi esteellisenä.

Jos toimit tuomarina, sinun tulee hallita seuraavat säännöt ja ohjeet:

Haku