Osaamisen kehittämisen viikko 9.-15.8.

4.8.2021 |

Osaavat valmentajat, ohjaajat, tuomarit ja muut toimijat ovat laadukkaan voimistelun kulmakivi. Siksi vietämme osaamisen kehittämisen teemaviikkoa 9.-15.8.! Seuraa @voimistelu somessa ja @laadukaslastenohjaus Instagramissa niin pysyt mukana menossa!

Kukaan meistä ei ole koskaan täysin valmis ja kaiken oppinut ohjaaja, valmentaja tai vaikkapa seuratoiminnan taitaja. Siksi omaa osaamista on tärkeää kehittää säännöllisesti, sillä opittavaa riittää koko uran ajalle. Osaamisen kehittäminen on paljon muutakin kuin perinteistä koulutuksissa käymistä: tutorointia, mentorointia, verkostoitumista, itseopiskelua tai vaikka Opitaan yhdessä! -työkalujen hyödyntämistä. Liitto kouluttaa paljon myös leiritoiminnan yhteydessä, jolloin valmentajilla on mahdollisuus oppia toisten valmentajien toimintaa seuraamalla ja heidän kanssaan keskustelemalla.

Oman osaamisen tunnistaminen ja halu kehittyä ovat erinomainen lähtökohta oppimiselle. Tule mukaan teemaviikolle kuulemaan lisää siitä, miten juuri sinä voisit kehittää omaa osaamistasi!

Teemaviikon aikana pääset kuulemaan lisää osaamisen kehittämisen mahdollisuuksista, valmentajien ja ohjaajien omista kokemuksista, Conventionista sekä monesta muusta hauskaa visailua unohtamatta! Alla muutama nosto viikon ohjelmasta.

Valmentajan tarina ma 9.8.
Millainen on voimistelun valmentajan polku? Lasten ja nuorten ohjaajien ja valmentajien Instagramissa (@laadukaslastenohjaus) kuulet yhden valmentajan tarinan!

Insta-live ti 10.8. klo 15
Insta-live @voimistelu-tilillä klo 15! Vieraana Voimisteluliiton pitkäaikainen kouluttaja Hanna Halttunen! Liiton kehitysjohtaja Heli Pekkala ja Hanne keskustelevat mm. siitä miten Hannasta tuli kouluttaja, millainen hänen kouluttajanpolkunsa on ollut, mitä ohjaajakoulutuksissa tapahtuu ja millaisia osallistujia niissä käy.  Voit esittää keskustelijoille myös omia kysymyksiäsi. Tervetuloa linjoille! Liven kesto noin 30 minuuttia.

Opintoneuvontailta to 12.8. klo 17-18
Opintoneuvontailta Zoomissa klo 17-18! Luvassa koulutusjärjestelmän, opintopolkujen ja muiden Voimisteluliiton osaamisen kehittämisen palveluiden esittelyä sekä mahdollisuus kysyä esimerkiksi omasta tai oman seuran ohjaajien/valmentajien koulutuspoluista. Tilaisuus nauhoitetaan, joten se on mahdollista katsoa myös jälkikäteen. Ei ilmoittautumista. Zoomia vetämässä Voimisteluliiton kehitysjohtaja Heli Pekkala sekä lasten liikunnan päällikkö Liisa Lappalainen. Tervetuloa mukaan tästä linkistä! 

Teemaviikon aikana postaamme someen myös paljon muuta osaamisen kehittämisestä. Ota siis seurantaan @voimistelu somessa ja @laadukaslastenohjaus Instagramissa!