Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Et ole yksin -palvelu auttaa epäasiallisen käytöksen torjunnassa
03.06.2021

Et ole yksin -palvelu auttaa epäasiallisen käytöksen torjunnassa

”Ei tää varmaan oo mitään, mutta mulle jää aina outo olo viesteistä, joita yksi meidän seuran aikuinen lähettää iltaisin”.

Urheilun ja liikunnan parissa tapahtuu valitettavasti häirintää, kiusaamista ja väkivaltaa, kuten muuallakin yhteiskunnassa. Suomen urheilun eettisen keskuksen Häirintä suomalaisessa kilpaurheilussa -tutkimuksessa (2020) todetaan, että häirintä kytkeytyy mm. sukupuolten väliseen epätasa-arvoon sekä vähemmistöjen asemaan. Jokainen tapaus haavoittaa, ja urheiluyhteisön vastuu on puuttua kaikkiin tapauksiin viipymättä. 

”Viestimme epäasiallista käytöstä kokeneille on se, että apua on tarjolla ja tukea kannattaa hakea matalalla kynnyksellä. Väestöliiton ja urheiluyhteisön yhteinen Et ole yksin -palvelu auttaa ja tarjoaa tukea häirintää, väkivaltaa tai epäasiallista käytöstä urheilussa kohdanneille. Lisäksi koulutamme urheilutoimijoita häirinnän teemoista ja sitä kautta lisäämme tietoisuutta aiheesta urheilun parissa.  Haluamme tehdä harrastamisesta turvallista, tarjota väylän asiasta puhumiseen ja helpottaa kynnystä tuoda epäkohtia ilmi”, kertoo Et ole yksin -palvelun asiantuntija Pauliina Lius.

Väestöliiton erityinen asiantuntijuus urheiluyhteisön tukena  

Et ole yksin -palvelu on Väestöliiton, Voimisteluliiton, Jääkiekkoliiton, Palloliiton, Salibandyliiton, Uimaliiton, Koripalloliiton ja Lentopalloliiton kanssa yhteistyössä kehitetty hanke. Väestöliiton tuki lajiliitoille ja seuroille on ensiarvoisen tärkeää: urheilijoilla on mahdollisuus saada ammattilaisten asiantuntija-apua nimettömästi ja puolueettomasti.  

 

”Ammattilaisen ymmärrys häirinnän erityispiirteistä ja osallistuminen on näissä tilanteissa yleensä se kaikkein tärkein asia, ettei ole ’vaan lajin juttu’. On urheilijoiden oikeusturva, että tarjolla on lajirajat ylittävä palvelu”, toteaa Koripalloliiton seura- ja kilpailutoiminnan johtaja Susanna Strömberg 

 

Työtä tehdään yhteistyössä lajiliittojen ja sitä myötä seurojen kanssa. Tämä on tärkeää, jotta urheilukenttä tavoitetaan mahdollisimman laajasti. Yhteistyö Väestöliiton kanssa mahdollistaa palvelun kaikkien käyttöön. Hanke auttaa myös yhtenäistämään urheilun käytäntöjä ja luomaan yhteiset pelisäännöt epäasiallisen käytöksen ennaltaehkäisyyn sekä tapauksiin puuttumiseen. Urheilutoimijoille tarjotuilla koulutuksilla varmistetaan, että valmentajilla ja urheiluseuratoimijoilla on riittävät tiedot ja taidot häirintätapausten käsittelyyn sekä niiden vastaanottamiseen.  

 

Työ jatkuu – ratkaisun avaimet ovat meidän käsissämme 

Kun urheilu on koronan takia ollut pitkään tauolla, edessä saattaa olla enenevässä määrin nuorten pahoinvointia, vakavampia ongelmia ja kiusaamistapausten määrän kasvua. Et ole yksin -palvelu on varautunut ottamaan vastaan mahdollisen kasvavan määrän yhteydenottoja, kun harrastukset jälleen käynnistyvät kentillä ja saleilla. Palvelusta kannattaa tiedottaa laajasti ja monikanavaisesti, jotta se varmasti tavoittaa avuntarvitsijat. 

 

Kiusaamisen, häirinnän ja muun epäasiallisen käytöksen kitkeminen on yksi keskeisimmistä vastuullisuusasioista, johon urheilun tulee panostaa myös tulevina vuosina. On ensiarvoisen tärkeää, että jatkamme tätä tärkeää työtä yhdessä toisiamme tukien ja toimintaa kehittäen. Yhteistyössä voimme mahdollistaa turvallisemmat harrastusolosuhteet ja turvata lasten oikeuksien toteutumisen kaikille urheilutoiminnassa mukana oleville lapsille ja nuorille.


  

Tule mukaan!  

 

Et ole yksin -palvelu 

 

Soita ma klo 12-14, chattaa ti-ke 15-17.30 ja to 14-16. Puhelinnumero: 050 3025 942. Chatin löydät Et ole yksin -sivustolta.

 

Yhteyttä voivat ottaa urheilijat, urheilijan vanhemmat ja huoltajat, valmentajat sekä urheiluseurojen tai lajiliittojen työntekijät ja vapaaehtoiset. Koulutuksia voi tiedustella sähköpostitse: pauliina.lius@vaestoliitto.fi 

 

Palvelu on kehitetty yhteistyössä Jääkiekkoliiton, Palloliiton, Salibandyliiton, Uimaliiton, Koripalloliiton, Voimisteluliiton ja Lentopalloliiton kanssa. Yhteistyötä tehdään tiiviisti myös Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK:in, Suomen Valmentajien, Olympiakomitean sekä muiden lajiliittojen ja urheiluseurojen kanssa. Hanketta tukee Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA ja opetus- ja kulttuuriministeriö. 

 

Haku