Ikiliike-valokuvanäyttely hämmästyttää

30.6.2015 |

Suomen Voimisteluliiton Ikiliike-hanke käynnistyi huhtikuussa 2013, ja hankkeessa on tällä hetkellä mukana jo 49 voimisteluseuraa. Ikiliike kuuluu myös kansainväliseen Moving Age -verkostoon, jossa ikäihmisten liikuntaa urheiluseuroissa kehitetään koko Euroopan alueella. Hankkeen alussa asetetut toiveet liikkujamääristä on Suomessa jo ylitetty, ja muidenkin tavoitteiden suhteen edetään suunnitellusti.

 

Heinäkuussa Helsingistä tulee maailman voimistelupääkaupunki, kun yli 21 000 voimistelijaa saapuu kaupunkiin kansainvälisille Gymnaestrada-voimistelufestivaaleille. Samassa yhteydessä käynnistyy IKI@LIIKE –valokuvanäyttely, joka kulkee teemalla ”ikääntyvä liikkuja on kaunis”. Näyttely aukeaa 14.7., on ensin kuukauden esillä Sanomatalossa ja lähtee sitten kiertueelle osaan Ikiliike-paikkakunnista.

 

Näyttely pysäyttää, ravistelee ja innostaa

 

Näyttelyn tarkoitus on ravistella kuvaa ikääntyneistä, murtaa ikäennakkoluuloja, pysäyttää ja hämmästyttää. Valokuvaaja Marica Rosengårdin kuvissa esiintyvät kaksitoista jumppaajaa, jotka kertovat että liikkumisesta on tullut heille ”elämäntapa”:

-       Jumppa on tuonut terveyttä, virkeyttä, hyvää oloa, hyviä ihmissuhteita, yhteenkuuluvaisuudentunnetta, elämyksiä ja rohkeuttakin. Ilman säännöllistä ohjattua liikuntaa olisin masentunut ”sahapukki” ja varmaan ylipainoinen.

 

Näyttelyssä heidät nähdäänkin elinvoimaisina, energisinä, notkeina ja täynnä glamouria, jonka yleensä liitämme vain nuoriin ihmisiin. Yhtenä tavoitteena on myös innostaa näyttelyssä vierailevia ikätovereita mukaan jumppaan.

-       Koskaan ei ole myöhäistä aloittaa. Otamme sinut innolla vastaan, täältä löydät hyvää oloa ja ystävyyttä, kannustaa keravalainen Leena, 70.

 

Ikiliike on Voimisteluliiton ja voimisteluseurojen ikääntyvien liikunnan kehittämishanke, joka alkoi huhtikuun 2013 alussa. Ikiliikkeen tavoitteena on liikuttaa yhä useampia ikääntyviä eri puolella Suomea sekä kouluttaa lisää ikääntyvien ohjaajia. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Hankkeessa uutta ikääntyvien toimintaa pyörittävät pilottiseurat, joita löytyy ympäri Suomen, mutta lisäksi ikääntyvien liikuntaa ja Ikiliike-periaatteen mukaisia tunteja löytyy muistakin Voimisteluliiton seuroista.

 

Lisätietoja:

Taru Tanskanen taru.tanskanen@voimistelu.fi / p. 044-575 4369

Ikiliike-hankkeen projektikoordinaattori