Tanssin päivänä tanssitaan yhdessä välimatkoista huolimatta

29.4.2020 |

Kansainvälistä tanssin päivää vietetään tänäkin vuonna keskiviikkona 29.4. ympäri maailmaa. Päivän tarkoitus on olla kunnianosoitus tanssille ja tuoda esiin tanssin merkitystä jokapäiväisessä elämässä sekä tietenkin nostaa tanssin asemaa. Tiesitkö, että tanssin päivä on saanut alkunsa Suomessa? 

 

Tänä vuonna Tanssin päivä on hyvin erilainen

Mahdollisuutta kokoontua ja nauttia yhdessä tanssin ilosta ei ole. Poikkeuksellisen ajan myötä tanssituntien järjestämiseen on pitänyt löytää uusia ratkaisuja. Erilaiset etätreenit ovat nyt ainoa vaihtoehto tanssituntien järjestämiseen. Etätreenaaminen tuo omat haasteensa, sillä vuorovaikutus tunnin aikana on huomattavasti haastavampaa ja hyvin erilaista. Etätreenaaminen tuo kuitenkin myös omat mahdollisuutensa. Ohjaajan kuvaamien videoiden avulla voi tanssia silloin kun itselle sopii. Mukaan tunneille voi myös osallistua entistä laajemmin vaikka ympäri maailmaa. Etätreenaamisen myötä ohjaajien on täytynyt kehittää aivan uudenlaisia tapoja harrastajien ohjaamiseen. 

 

Tanssitunnit etäohjauksella

Monet voimisteluseurat ovat järjestäneet tanssitunteja aikuisille, nuorille ja lapsille etänä ja tuntien siirtäminen digitaaliseksi on tuntunut onnistuvan hyvinkin nopealla aikataululla. Ohjaaminen etänä on kuitenkin hyvin erilaista, vuorovaikutus osallistujiin on minimissään tai jopa kokonaan poissa. Monelle tanssin ohjaajalle tärkeintä on kuitenkin tanssin ilon jakaminen eteenpäin. 

"Tanssituntien etäohjaus oli alkuun aika vierasta. Oli vaikea saavuttaa sitä samaa flowta, mikä ryhmäenergiassa piilee ja sitä samaa energiaa, jonka ohjaajana antaa ihmisille juuri siinä hetkessä", kertoo Kati Viitala


Tanssitaan yhdessä välimatkasta huolimatta

Tuntien järjestäminen etänä on tuonut myös mahdollisuuksia ohjaajille toimia eri paikkakunnilla. Kati vaihtoi muutamia vuosia sitten voimisteluseuraa muuton vuoksi Jyväskylän Palokan Ilosta Turun Jyryyn, mutta nyt etätuntien avulla Kati on pystynyt ohjaamaan molempien seurojen tunteja.

 "Tanssikoreografioiden kuvaus oli tuttua, mutta nyt joutui astumaan ihan kokonaan uudelle alustalle ja ohjaamaan ryhmää kameran kautta. Yllättävän hyvin ja nopeasti parin kuvauskerran jälkeen tilanteeseen sopeutui kuitenkin. Haasteita tilanteisiin tuo toki aina tekniikka, mikä saattaa pettää kesken kuvauksien. Pelkästään "press play and go" ei toimi, vaan asettelut ja tilankäyttö täytyy miettiä. Ohjataanko peilin kautta vai peilikuvana? Missä kulmassa kameran täytyy olla, että liike näkyy katsojalle edestä, takaa ja sivuviistosta? Kuinka paljon saa liikkua, ettei häviä kuvasta? Livetilanteisiin nämä kaikki palaset antaa kutkuttavan oman jännitysmomentin!" Kati kuvailee ohjaajan uusia haasteita tuntien taltioinnista.

Etätreeneissä ohjaajien saama palaute osallistujilta, on ohjaajille todella tärkeää, kun kontakti tunnin aikana on vähäistä tai kokonaan poissa. 

"Jumpparit ovat kiitelleet etätreenien ja livetreenien mahdollisuudesta sekä hyvästä palvelusta. Palaute on ollut suurimmaksi osaksi hyvää. 30-45 minuuttia on ollut monelle helppo toteuttaa kotona, tämä on tullut ilmi katselukertojen statistiikoista sekä asiakaspalautteista. Paljon on tullut myös palautetta siitä, kuinka ikävä jumppareilla on jo ihan oikeille tunneille. Sitä odotan myös, kuin kuuta nousevaa, että saa nähdä taas kaikki tutut ja uudet kasvot ja tuntea yhdessä liikkeen ilon", kertoo Kati tanssijoilta saamastaan palautteesta.

Olethan huomannut Facebookissa Voimisteluliiton ryhmän "Tanssi - Suomen Voimisteluliitto"? Ryhmässä pääset keskustelemaan tanssista sekä kuulemaan ja jakamaan ideoita tanssin järjestämisestä voimisteluseurassa. Löydä ja jaa ryhmän kautta maksuttomat tanssitunnit ja videot omiin kotitreeneihisi tai omalle ryhmällesi jaettavaksi!

Lue myös kansainvälinen tanssin päivän julistus tästä linkistä