Voimisteluliiton tukipaketti seuroille

16.4.2020 |

Voimisteluliiton hallitus päätti ylimääräisessä kokouksessaan tällä viikolla tukipaketista seuroille, jotka ovat koronapandemian takia ajautuneet taloudelliseen ahdinkoon. Voimisteluliitto tukee seuroja 300 000 eurolla sekä erilaisilla epäsuorilla tukimuodoilla, joidenka lopullinen arvo määrittyy syksyn aikana. Tuki on tarkoitettu seuroille avuksi, jotta ne kykenevät turvaamaan toimintansa jatkuvuuden. Voimisteluliitossa on 375 jäsenseuraa eri puolilla Suomea.

 

Tukipaketti koostuu seuroille myönnettävistä seuratuista, lainoista ja epäsuorista tuista. Seuratukea voidaan myöntää yhteensä enintään 200 000 euron ja lainoja enintään yhteensä 100 000 euron arvosta. Taloudellinen tuki seuroille on mahdollista liiton hyvän vakavaraisuuden ansiosta. 


- Tukipaketti on merkittävä suhteessa Voimisteluliiton varoihin, vaikka se kattaakin vain pienen osan voimisteluseurojen taloudellisista menetyksistä. Seuratuki kohdennetaan niille seuroille, jotka ovat voimistelun yhteisen strategian mukaisesti hankkineet omia voimisteluolosuhteita tai kehittäneet osaamistaan palkkaamalla päätoimisia työntekijöitä. Tarkoituksenamme on auttaa näitä koronan pahiten kolhaisemia seuroja selviytymään ja jatkamaan toimintaansa, kun panepidemia on taltutettu, kommentoi Voimisteluliiton puheenjohtaja Kaisa Vikkula liiton hallituksen päätöstä.


Olosuhteiden osalta seuratuki kohdennetaan seuran omassa hallinnassa olevien salien vuokriin. Palkanmaksun tukea ohjataan mahdollistamaan päätoimisten palkanmaksu touko-kesäkuussa, jotta syksyn toimintaa päästään seuroissa käynnistämään sekä tarveharkintaisesti muiden avaintoimintojen päätoimisten palkanmaksun tukemiseen. Seuroille myönnetään lainaa tarveharkintaisesti. Voimisteluliiton seuratuen on tarkoitus täydentää opetus- ja kulttuuriministeriön urheiluseuroille myöntämiä tukia ja mahdollisia kaupunkien erillistukia. Mikäli pitämättä jääneistä painopistelajien maajoukkueleireistä ja arvokisamatkatuista säästyy varoja, hallitus kohdentaa nämä rahat syksyllä  painopistelajien huippu-urheilun tukemiseen.

 

Voimisteluliitto tukee seuroja myös epäsuorin tuin. Hallitus päätti tukea seuroja osaamisen kehittämisessä. Liitto on aloittanut ilmaisten koulutusten sarjan ja tarjoaa syksylle ilmaisia ja alennushintaisia koulutuksia. Syksyn koulutustarjouksista tiedotetaan tarkemmin viimeistään toukokuussa. Tällä päätöksellä hallitus haluaa vahvistaa osaamisen kehittymistä poikkeusoloissa. Lisäksi seurojen maksujen maksuaikaa liitolle pidennetään syksyyn ja valmentajien palkkatukien maksatusta seuroille aikaistetaan toukokuulle. Muut epäsuorat tuet päätetään syyskaudella.

 

Seuratuen ja lainan tarkemmat kriteerit ja hakulomakkeet ovat valmistelussa. Tavoitteena on, että niiden haku aukeaa seuroille mahdollisemman pian. Tiedotamme asiasta nettisivujemme ja seurojen virallisten postinsaajien kautta.

 

Sopeuttamistoimet

Hallitus päätti Voimisteluliiton sisäisistä säästötoimenpiteistä koronaepidemian johdosta. Säästöjä haetaan henkilöstökuluista mm. kesäloma- ja lomarahajärjestelyin sekä toiminnan fokusoinnista.

Voimisteluliiton hallitus seuraa koronan aiheuttaman poikkeustilan kestoa ja sen vaikutuksia liiton henkilökunnan työmäärään ja liiton talouteen. Hallitus arvioi tilannetta ja varautuu aloittamaan yt -menettelyn kesäkuussa, mikäli vaikuttaa siltä, että seurojen ja liiton toimintaa ei voida käynnistää normaalisti elokuussa.

 

OKM:ltä tukea seuroille

Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee koronaviruksesta aiheutuvien vaikutusten vähentämiseksi liikunnan ja urheilun alalle 19,6 miljoonan euron määrärahalisäystä. Rahasumma jaettaisiin seuratoiminnan tukeen (11 milj. euroa), keskeytyneille kilpasarjoille, lajiliitoille ja ammattiurheilijoille (3 milj. euroa), peruuntuneiden urheilutapahtumien aiheuttamiin kuluihin (1,5 milj. euroa) sekä liikunnan koulutuskeskuksille (4,1 milj. euroa). Voimisteluliitto informoi seuroja näistä tukimuodoista, niiden tarkemmista kriteereistä ja hakumenettelystä heti kun ne julkaistaan.

 


EDIT 16.4. klo 14:51 lisätty uutiseen Voimisteluliiton kevään sopeuttamistoimenpiteet.