Matleena Ronkaisesta markkinointiviestinnän koordinaattori

1.4.2020 |

Matleena Ronkainen on aloittanut 27.3.2020 osana Voimisteluliiton viestintä- ja markkinointitiimiä. Markkinointiviestinnän koordinattorin tehtäviin kuuluvat muun muassa Suomen Voimisteluliiton markkinointisuunnitelman uudistaminen, koulutusten markkinointi sekä Voimisteluviikon kampanjasuunnittelu. Liiton markkinoinnin kehitystoimenpiteiden lisäksi Matleena tulee suunnittelemaan markkinointimalleja ja -prosesseja, joita seurat voivat hyödyntää omassa markkinoinnissaan. Näin halutaan tarjota vahvistusta ja tukea seurojen syksyn aloitukseeen ja uusjäsenhankintaan.

Matleena suhtautuu innolla ja mielenkiinnolla uuteen rooliinsa, vaikka myös voimistelu on vallitsevien olosuhteiden vuoksi haastavassa tilanteessa.

- Erityisesti haluan omalta osaltani tukea liittoa ja seuroja, jotta saamme yhä useamman suomalaisen voimistelun pariin, Matleena miettii.

Koulutukseltaan Matleena on kauppatieteiden maisteri, ja hän on ehtinyt kartuttaa työkokemusta markkinointitoimistossa sekä tapahtumamarkkinoinnin ohjelmointiyrityksessä.

Matleenalla on vahva voimistelutausta, ja voimistelu onkin kulkenut mukana läpi elämän. Hän on aloittanut pikkutyttönä Kuusamon Naisvoimistelijoissa joukkuevoimistelun parissa ja myöhemmin jatkanut valmentajan tehtävissä Oulun Naisvoimistelijoissa ja Turun Urheiluliitossa.

- Tuntuu luonnolliselta tehdä markkinointia lajille, joka on sydäntä lähellä. Uskon että minulla on paljon annettavaa! Matleena kertoo.

 

Markkinointiviestinnän koordinaattorin paikka Voimisteluliitossa on vuorotteluvapaasijaisuus ajalle 27.3.-31.10.2020.