Trampoliinivoimistelun tulevat huiput

10.12.2019 |
Hyppiminen. Sitä sanaa treenaamisestaan käyttävät trampoliinivoimistelijat Ella ja Reea sekä valmentaja Marleena Malkki. Kuulostaa helpolta ja hauskalta. ”Sanotaan että ihmiset ei voi lentää kuten linnut, mutta kyllä voi. Trampoliinilla”, kertovat nuoret urheilijat. ”Mutta sun täytyy hallita tramppaa, eikä sen sua”, he täsmentävät.

Jokainen trampoliinivoimistelua tavoitteellisesti treenaava tietää, että vaikka saisi hetkittäin lentämisen taidon ja painottomuuden riemun, laji on vaativa. Voimisteluseura BounCe Espoon nimi kuvaa niin pompun kevyttä riemua kuin ponnistusta ja tavoitteellista treenaamista.

”Trampassa kiehtoo sen herkkyys ja vaativuus”, pohtii Ella Korhonen. Kisasuoritus voi olla liian aikaisin ja nopeasti ohi, jos kymmenliikkeisen suorituksen aikana ajatus katoaa pieneksikin hetkeksi tai jos koskettaa trampoliinin reunaa. ”Jo hiusten osuminen reunaan katkaisee sarjan. Se on raakaa, mutta samalla juuri tämän lajin kiinnostava puoli.”

Toisaalta trampoliinivoimistelu on armollinen laji pitkäjänteiselle harrastajalleen. Päälle kymmenvuotiaanakin aloitettu hyppiminen voi viedä huipulle. ”Viime maailmancupin kärkipään vanhimpia voimistelijoita olivat naisista kiinalainen Dan Li (s. 1989) ja miehistä japanilainen Tetsuya Sotomura (s. 1984)”, kertoo Marleena Malkki, BounCen valmennuspäällikkö.

YSTÄVYYTTÄ TRAMPOLIINILLA

Ella, 17, ja hänen synkroparinsa Reea Eräheimo, 16, ovat vielä nuoria kilpaurallaan. Kymmenen vuoden päästä he voivat hyvinkin olla uransa huipulla, jos tällä hetkellä kannatteleva haave ja intohimo kehittymiseen pysyy yllä. Harjoitusvuosia Ellalla on takanaan jo ensimmäiset kymmenen ja parhaana menestyksenä toistaiseksi junioreiden EM-finaalipaikka aikaisemman parinsa, Oona Tujulan, kanssa.

Reea kokeili aikansa erilaisia lajeja, kunnes trampoliinille noustessaan tiesi, että oma laji oli löytynyt. Nyt takana on kuusi vuotta trampoliinivoimistelua, ja treenit täyttävät kalenteria kuutena päivänä viikosta. Molemmat käyvät urheilulukiota, Reea Pohjois-Haagassa ja Ella Mäkelänrinteessä. Urheilulukioiden tarjoama mahdollisuus aamuharjoitteluun ja toisaalta opiskelun joustavuus mahdollistavat koulun ja treenin tasapainon.

Parina Ella ja Reea kilpailivat ensimmäistä kertaa viime keväänä. Haastattelun lomassa voi aistia, että ystävyyssuhde on alkanut jo paljon aiemmin. Tiedustellessa, mitä ovat puheessa vilahtaneet liikkeet nimeltä fliffis ja miller, tai kuinka Tokion kisoihin valmistautuminen sujuu, he vilkaisevat ensin toisiaan hymyillen, ennen kuin jompikumpi sanattomasta sopimuksesta vastaa. Trampoliinilla he tuntevat toisen antamat pienetkin merkit. ”Pystyn tulkitsemaan Ellasta, että nyt on haasteita ja valmistautumaan seuraavaan hyppyyn hieman maltillisemmalla ponnistusvoimalla”, kertoo Reea. Kisasuorituksessa parin tasalaatuista hyppykorkeutta mittaa lentoaikakone, ja synkronisaatiopisteet muodostavatkin merkittävän osan kunkin parin loppupisteistä.

Ystävyyskin on parhaimmillaan yhteisen päämäärän tavoittelua. Jos toinen hyppää reilusti korkeammalle, on toisen maltettava madaltaa hieman. Vaikka pitkän tähtäimen tavoite on nousta aina paremmaksi.

 

 

KOHTI JAPANIA

Lehden ilmestyessä Ella ja Reea ovat Tokion World Age Group Competitionin (WAGC) kisatunnelmissa. He tulevat kisaamaan sekä yksilöinä että synkrona samassa hallissa, jossa trampoliinivoimistelun olympiamitaleista kilpaillaan ensi kesänä. ”Kisoihin pääsystä saimme tietää jo kesällä, mutta ei vielä aivan ymmärrä, että nehän ovat muutaman viikon päässä”, tytöt kertovat haastattelun aikaan kotisalinsa tuttujen trampoliinien äärellä. Suomen joukkueessa kisoihin on lähdössä yhteensä 12 voimistelijaa, joista kolme BounCesta.

Japanin kisamatkaan vierähtää puolitoista viikkoa. Perjantai on matkustuspäivä ja maanantaina tulee olla valmiina treenaamaan aikaero sekä matkaväsymys taltutettuina. Kisapaikalla on useampana päivänä aikaa tutustua trampoliineihin. Miltä juuri tämä verkko tuntuu ja kuinka oma hyppy saa siitä voimaa. Kilpailuareenan korkeuteen on myös tärkeää totutella, jotta omaa hyppykorkeutta alkaa hahmottaa yhtä hyvin kuin kotisalilla.

Jännittääkö? Kuulemma aina sopivasti. ”Ella on meistä kovempi jännittämään”, kertoo Reea ja molemmat muistavat, miltä tuntui olla aivan ensimmäisissä kisoissaan. ”Jouduin aloittamaan koko kisat ja se oli pelottavaa. Silloin joku kuiskasi vieressä koko ajan, mitä tehdä. Ala hyppimään. Ojenna!” Reea muistelee.

Nyt ohjeita ei huudella trampoliinin ulkopuolelta, vaan kommunikaatio on synkrossa vain parin välistä. Ohjeitahan voisi periaatteessa myös huutaa toiselle, mutta sen sijaan tytöt virittävät jokaisen aistinsa tietääkseen, mitä viereisellä trampoliinilla tapahtuu samalla, kun keskittyy omaan suoritukseensa.

Reea kertoo olevansa enemmän kotonaan, mitä suuremmat kisat ovat edessä. ”En tykkää puhua tai olla esillä, mutta trampoliinilla ilmaisu on erilaista.” Suuressa yleisössä yksittäiset tutut kasvot häviävät massaan, jolloin on helpompi lähteä suorittamaan parastaan.

 

HYVÄSSÄ SEURASSA ON ILO HYPPIÄ

Voimisteluseura BounCe on harrastajamäärältään Suomen suurin trampoliinivoimisteluun erikoistunut seura. Noin 600 jäsenen seurassa vietetään ensi vuonna 10-vuotisjuhlavuotta. Suomen mittakaavassa laji on nuori ja tytöt saavatkin kuulla ajoittain, kuinka moni toisen voimistelulajin harrastaja hämmästelee, että ”onko tällainenkin laji olemassa”.

”Lajin harrastamiselle haasteita tuo osaltaan sen vaatima korkea tila ja harjoitusryhmien pieni koko. Trampoliinilla voi kuitenkin olla kerrallaan vain yksi voimistelija ja edistyneemmät voimistelijat tarvitsevat vapaata korkeutta vähintään 8 metriä”, Marleena muistuttaa ja kertoo, ettei ole edes kovin kauan aikaa siitä, kun hekin roudasivat patjat ja trampat esille koulun liikuntasalissa jokaisten treenien aluksi. Nyt heidän kotisalillaan on paremmin tilaa ja trampoliinit aina käyttövalmiina. Koko seuran iloksi pian on jälleen edessä muutto entistä suurempiin tiloihin.

”Täällä on hyvä henki”, tytöt kiittävät seuraansa. Huonoja päiviä saa kullakin olla, mutta minkäänlaista hyvän ilmapiirin häiriköimistä ei siedetä. Ellan ja Reean harjoitusryhmän treenien liukuva treeniaika kannustaa voimistelijaa itsenäiseen otteeseen ja vahvistaa vastuun ottamista omasta harjoittelustaan ja kehittymisestään.

NIIN TEKNIIKAN KUIN KESKITTYMISEN LAJI

”Joinakin päivinä synkro voi sujua vaivattomasti, vaikka yksilötreeni ei tunnu sujuvan. Ja välillä on niitä raskaampia päiviä, jolloin jalat painavat eikä hyppy kulje”, kertoo Ella. Yksilötreenaaminen ja parityöskentely vahvistavat toisiaan. Yksilönä saa loistaa itse ja toteuttaa omat vaikeimmat hypyt. Parina tunne niin onnistumisesta kuin epäonnistumisesta on voimakkaampi ja ne jaetaan yhdessä.

Tytöt sekä valmentaja korostavat psyykkisen puolen tärkeyttä. Täytyy malttaa keskittyä ja hakea tietty rentous tekemiseen eikä lähteä yliyrittämään. Treenipäivät sisältävät runsaasti mielikuvaharjoittelua eli sarjojen ja vaikeiden liikkeiden toistoja ajatuksen tasolla. Ellan mielestä aamukisat ovat parhaita, ”sillä silloin pää ei ole vielä täynnä muuta, vaan saa kilpailla mieli virkeänä”.

Seuraava tavoite on ensi kevään senioreiden EM-kisat Göteborgissa, mutta ensin keskitytään Tokioon.

 

Teksti on julkaistu Voimitelu-lehdessä 4/2019, kirjoittanut Milla Vahtila.

Kuvat Milla Vahtila.