PM-katsastukset aloitettiin ja TeamGym Cup -kausi päätettiin Joensuussa

12.5.2019 |

Seurajoukkueiden urakka kohti TeamGymin ensisyksyisiä Pohjoismaiden mestaruuskilpailuja on alkanut. Tänä viikonloppuna Joensuussa käytiin TeamGym Cup -kisatapahtuman yhteydessä ensimmäinen PM-katsastuskilpailu, johon osallistui neljä 6. luokan joukkuetta. Cupin osakilpailun voittajaksi ja naisten katsastuksen kärkeen voimisteli Espoon Telinetaitureiden Elecstreme. Joukkueen kapteeni Iiris Nevalampi kertoo Elecstremen jäsenten olevan erittäin tyytyväisiä kokonaissuoritukseensa.

”Onnistuimme parantamaan pisteitä vapaaohjelmassa ja erityisesti volttiradalla Vierumäen kisasta. Erityisen tyytyväisiä olemme loistavaan joukkuehenkeen ja itsevarmaan fiilikseen kisan aikana. SM-kisoissa tavoitteenamme on korjata viimeisetkin alastulovirheet ja tehdä varmat vapaaohjelman vaikeusosat.” 

PM-kisojen edustuspaikat ratkeavat 26.5. TeamGymin SM-kilpailuissa. Sekä naisten että sekajoukkueiden PM-edustajiksi valitaan enintään kaksi seurajoukkuetta, jotka onnistuvat täyttämään TeamGymin lajiasiantuntijaryhmän asettamat valintakriteerit. Elecstremen lisäksi naisten edustuspaikkoja tavoittelevat HGK ja Tampereen Voimistelijoiden Edustus, sekasarjan paikkaa JyVo Mix. Ensimmäisessä katsastuksessa naisten joukkueista toiseksi voimisteli HGK, mutta Edustus oli sen kannoilla vain 0,233 pisteen päässä.

”Kilpailussa oli paljon onnistumisia, mutta mukaan mahtui myös muutama isompi virhe, joita lähdemme parantamaan SM-kilpailuihin. Olemme erityisen tyytyväisiä trampetin pakolliseen kierrokseen ja volttiradan taaksekierrokseen”, HGK:sta analysoidaan Joensuun kisaa.

Tampereen Voimistelijoiden Ella Salo ja Sofianna Sulkanen vakuuttavat, ettei Edustus ole vielä antanut periksi PM-paikan suhteen.

”Tästä lähdetään treenaamaan kovaa, meillä on vielä kova voitonhalu. Ennen SM-kisoja keskitymme alastuloihin, varmuuteen ja kuntoutumiseen. Saamme jälkimmäiseen katsaukseen mukaan pari voimistelijaa, jotka olivat nyt loukkaantuneina.”

Pohjoismaisiin arvokilpailuihin pääseminen on kaikille joukkueille yksi kauden tärkeimmistä tavoitteista. JyVo Mixissä kansainvälistä kilpailumahdollisuutta arvostetaan erityisesti, sillä maajoukkuetoiminnan uudistuttua ensi vuoden EM-kilpailuihin ei todennäköisesti lähetetä enää suomalaista seurajoukkuetta. 

 ”Tänään onnistuimme tiukan paikan edessä varmoilla suorituksillamme, ja täytimme joukkueellemme asetetut PM-karsintakriteerit saatuamme kilpailun parhaat pisteet volttiradalta ja trampetilta sekä ylitettyämme vapaaohjelmamme pisteillä  80 prosenttia vapaaohjelman voittajan pisteistä. Nyt tämä sama täytyy vielä toistaa SM-kilpailuissa”, Mixistä todetaan. 

 

Fliku TeamGym Cupin seuravoittajaksi

Joensuun TeamGym Cup -osakilpailu päätti kevään cupkauden. Seurojen välisen kokonaiskilpailun voiton vei viime vuoden tapaan helsinkiläinen Fliku-82, joka ansaitsee voitollaan Suomen Voimisteluliiton TeamGym-koulutusta 250 eurolla. Flikulaiset juhlivat kokonaiskilpailun voittoa myös viidennessä luokassa Celeda-joukkueen toimesta. Muissa TeamGym Cup -luokissa kokonaiskilpailujen voitot menivät Joensuun Katajan Cherriesille (2. lk), Oulun Pyrinnön Twisterille (3. lk) ja Taipumattomien Zadorialle (4. lk). Kuudennessa luokassa kokonaiskilpailun palkintosijat jäivät täyttämättä, sillä kaikissa osakilpailuissa ei ollut tarpeeksi samoja joukkueita osallistujina. 

TeamGym Cupin viimeisen osakilpailun tarkat tulokset voi katsoa Kisapalvelusta. Mitalisijat jakautuivat seuraavasti:

1. luokka: 1. Spirals (HäSi), 2. Minit (JoenVoLi), 3. Taiturit (JyVo)
2. luokka: 1. Vivace (ViRe), 2. Cherries (JoKa), 3. Elastic (EsTT)
3. luokka: 1. Epic (EsTT), 2. Felicia (Fliku), 3. Twister (OP)
4. luokka: 1. Zadoria (Taipumattomat), 2. Focus (TV), 3. Firelle (Fliku)
5. luokka: 1. Celeda (Fliku), 2. Serene (JyVo), 3. Stelle (ViRe)
6. luokka: 1. Elecstreme (EsTT), 2. JyVo Mix (JyVo), 3. HGK

Alle 12-vuotiaiden kilpaharrasteluokka: 1. Luminous (KRV)
Yli 12-vuotiaiden kilpaharrasteluokka: 1. Joensuun Kataja

Kuva: Ensimmäisen PM-katsastuksen voittajajoukkue Elecstreme pyrkii molempien katsastusten pistevertailussa kahden parhaan naisjoukkueen joukkoon.


EDIT 13.5.2019 klo 14.39: Korjattu PM-katsastuksen kirjoitusasu koko julkaisusta.