Liikuntaneuvoksen arvonimi Kirsti Partaselle

17.11.2018 |

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt Liikuntaneuvoksen arvonimen Kirsti Partaselle 7. kesäkuuta 2018. Arvonimeen liittyvä myöntäjän allekirjoittama sertifikaatti luovutettiin ja arvonimeä juhlistettiin Voimisteluliiton syyskokouksessa 17.11.2018.

Voimisteluliiton hallituksen kunniapuheenjohtaja Kirsti Partanen on tehnyt yhteiskunnallisesti merkittävää ja ansiokasta työtä useiden vuosikymmenten ajan edistäen voimistelun asemaa ja vieden eteenpäin suomalaista liikunta- ja urheilukulttuuria.

”Olen otettu ja iloinen siitä, että työni on katsottu arvonimen arvoiseksi. Vaikka arvonimi on henkilökohtainen, koen että sen saamisen takana on paljon ihmisiä, jotka ovat inspiroineet ja opettaneet minua matkan varrella”, kommentoi Kirsti Partanen. ”Voimistelu on aina ollut iso rikkaus elämässäni. Haluan kiittää pääanojana toiminutta Voimisteluliittoa ja kaikkia muita hakemiseen ja puoltamiseen osallistuneita tahoja, sekä koko voimisteluperhettä.”

Jyväskylän Naisvoimistelijoihin kuuluva Partanen on vaikuttanut muun muassa kotikaupunkinsa urheiluseuroissa ja Keski-Suomen alueella, Suomen Voimisteluliitossa puheenjohtajana toimien, Suomen Olympiakomitean hallituksen jäsenenä, sekä Kansainvälisen Voimisteluliitto FIG:n valtuuskunnan jäsenenä.

Puheenjohtajuuden lisäksi Partasen yhtenä merkittävimpänä toimena Suomen Voimisteluliitossa voidaan pitää hänen aktiivista rooliaan World Gymnaestradan haussa ja toteutuksessa. Vuonna 2015 Helsingissä järjestetty tapahtuma on toistaiseksi kansainväliseltä osallistujamäärältään suurin Suomessa koskaan järjestetty urheilutapahtuma.

Arvonimen hakijatahot järjestivät Kirsi Partasen kunniaksi iltajuhlan syyskokouksen päätteeksi.

Liikuntaneuvoksen arvonimeä Kirsti Partaselle yhteistyössä hakivat ja puolsivat seuraavat tahot ja yksityishenkilöt:

Suomen Voimisteluliitto
Jyväskylän Naisvoimistelijat
Kaarina Karin säätiö
Keski-Suomen Liikunta ry
Kuortaneen Urheiluopisto
Liikunnan ja Terveystiedon Opettajat ry
Liikuntatieteellinen Seura
Suomen Naisten Liikuntakasvatussäätiö
Stadion-säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen
Suomen Olympiakomitea
Valtiokonttorin pääjohtaja Timo Laitinen
Liikuntaneuvos Timo Haukilahti
Opetusneuvos Jorma Hyytiä
Ex-kulttuuriasianneuvos Raija Iisalo-Mattila
Ylijohtaja Riitta Kaivosoja
Suomen Olympiakomitean entinen puheenjohtaja Risto Nieminen
Kansanedustaja Sirpa Paatero
Pääkonsuli Kalervo Kummola
Yrittäjä Jukka Pekkala
Naisjärjestöjen Keskusliitto
Gymnastikföreningen i Helsingfors