STVK joukkue SM-kilpailun voittoon

12.11.2018 |

Naisten telinevoimistelun joukkue-SM-kilpailut sekä JunnuGym-joukkuekisat voimisteltiin viikonloppuna Helsingissä Voimisteluseura Kiepin järjestämänä. Mukana oli yhteensä mahtavat 563 voimistelijaa sekä 23 eri seuraa, joten kisatohinaa riitti aamusta iltaan niin lauantaina kuin sunnuntaina.

Joukkueiden Suomen mestaruuden vei Suomen Taitovoimisteluklubi yhteispistein 146,500 halliten jokaista telinettä. Joukkueessa voimistelivat Sani Mäkelä, Maija Leinonen, Enni Kettunen, Emilia Kemppi, Riina Kaleva, Isabella Ahlblad ja Lilian Langenskiöld. Toiseksi voimisteli Tampereen Voimistelijoiden joukkue, jossa nähtiin myös paluuta kilpa-areenoille tekevä Annika Urvikko. Tampereen Voimistelijoille pisteet 141,250. Pronssista käytiin tiukkaa taistoa, lopulta sen nappasi Pyrkivä Gymnastics Turusta pistein 133,850 puolen pisteen erolla Voimisteluseura Kieppiin.

Joukkuekilpailussa kunkin telineen saa suorittaa neljä voimistelijaa, joista kolmet parhaat pisteet lasketaan joukkuetulokseen. Joukkueessa voi voimistella jopa 16 voimistelijaa, jolloin jokainen voimistelija suorittaa siis vain yhden telineen.

Kilpalinjan pakollisissa luokissa nähtiin upeita, siistejä suorituksia, sillä kärkijoukkueiden telinepisteet pyörivät parhaimmillaan jopa yli 28 pisteen, joka tarkoittaa, että joukkueen kolmen voimistelijan pisteet ovat olleet päälle yhdeksän pistettä. Hienoja suorituksia nähtiin myös omavalintaisissa luokissa ja viikonlopun eniten seurajoukkueita kerännyt kilpailu käytiin E-JunnuGymissä – peräti 18 joukkuetta!

Kilpalinjan luokkien joukkuekilpailuissa kärki pyöri luokkien välillä ja voittoja nappasivat niin Tampereen Voimistelijat, Pyrkivä Gymnastics, Espoon Telinetaiturit, Turun Urheiluliitto kuin Alppilan Salamatkin. Maajoukkuelinjan 3-luokan säännöillä kilpailtavan JunnuGym Open -kilpailun voiton nappasi Tampereen Voimistelijat.

 

Kaikkien joukkuekilpailuiden tulokset.