Tähtiseura – hae mukaan varainhankinnan koulutukseen!

13.11.2018 |

Suomen Urheiluopisto järjestää lasten ja nuorten urheiluseurojen varainhankinnan keskittyvän koulutuksen, johon etsitään nyt mukaan kahta voimisteluseuraa. Tavoitteena on mahdollistaa seurojen oman varainhankinnan lisääminen, uusien varainhankinnan mahdollisuuksien oivaltaminen sekä hyvin käytänteiden jakaminen osallistujien kesken.  Koulutus on erinomainen mahdollisuus kehittää seuran varainhankintaa sekä jakaa kokemuksia muiden seurojen kanssa.

Koulutus on tarkoitettu seuran varainhankinnasta vastaavalle tiimille. Mukaan tulee lähteä varainhankinnasta vastaava henkilö ja vähintään yksi toinen varainhankinnan parissa työskentelevä henkilö. Koulutukseen osallistuu voimisteluseurojen lisäksi myös muiden lajien seuroja.

Koulutus sisältää kaksi lähijaksoa Vierumäellä sekä yhden seuran omassa toimintaympäristössä pidettävän lähitapaamisen sekä verkossa tapahtuvaa ohjaamista. Koulutuksesta vastaa Suomen Urheiluopisto, ja kouluttajina toimivat Pertti Pohjola ja Petri Puronaho.

 

Koulutuksen aikataulu

1.-2.2.2019                                Aloituskohtaaminen Vierumäellä

Maaliskuu 2019                         Seurakäynti omassa toimintaympäristössä

12.-13.4.2019                            Kohtaaminen Vierumäellä

Toukokuu 2019                          Webbikokous erikseen sovittuna ajankohtana

 

Koulutuksen hinta

Koulutus maksaa 130,00€/hlö sisältäen majoituksen ja ruokailut. Voimisteluliitto maksaa osallistujien matkakulut Vierumäelle (2hlöä/seura). Koulutuskustannus (130€/hlö) jää seuran maksettavaksi.

Seurasta tulee olla mukana vähintään kaksi henkilöä koko prosessin ajan.

 

Haku ja valinta

Koulutukseen valitaan mukaan kaksi voimistelun Tähtiseuraa. Hakemuksessa tulee kuvata seuran varainhankinnan nykytila (käynnissä olevat toimenpiteet, suunnitteilla olevat projektit, budjetti, vastuuhenkilöt jne.) sekä perustella, miksi ja miten seuranne hyötyisi koulutuksesta.  

Hae mukaan lähettämällä vapaamuotoinen hakemus sähköpostitse osoitteeseen jaana.hyrkas@voimistelu.fi sunnuntaihin 9.12. mennessä. Hakemukset käsitellään viikolla 50 ja kaikkiin hakemuksen jättäneisiin seuroihin ollaan yhteydessä viikon 51 aikana.

Voimisteluliitto on seurojen apuna kehitysprosessissa ja toivomme, että mukana olevat seurat ovat valmiita jakamaan kokemuksiaan muille seuroille esimerkiksi Voimisteluliiton tilaisuuksissa. 

Lisätietoja koulutuksesta Voimisteluliiton projektipäälliköltä Jaana Hyrkäkseltä (jaana.hyrkas@voimistelu.fi, p. 0503447514)