Miesten telinevoimistelu kirii kohti huippua

6.11.2018 |

 

 

Qatarin Dohassa on meneillään perinteisen olympialajin, telinevoimistelun Maailmanmestaruuskilpailut. Miesten puolella maailman parhaiden väliseen taistoon osallistuu 282 voimistelijaa 66 maasta.

Viime viikolla voimisteltiin maiden välinen joukkuekilpailu, joka oli myös ensimmäinen karsinta Tokion vuoden 2020 olympialaisiin.

Suomen joukkue teki kilpailussa pienimuotoista historiaa sijoittumalla 23. sijalle, kun 24 parasta maata lunastivat lipun Stuttgartin vuoden 2019 MM-kisojen olympia jatkokarsintaan, josta 12 parasta maata pääsevät Tokion olympia-areenalle kokonaisen joukkueen voimin.

Tämän ensimmäisen olympiaseulan läpäiseminen oli tässä kivikovassa lajissa todellinen suomalainen huippu-urheilusuoritus. Taakse jäi monia perinteisiä voimistelun suurmaita, kuten esimerkiksi Vitali Scherbon ja Ivan Ivankovin aikanaan tähdittämä Valko-Venäjä tai viimevuosina arvokisamitaleita roppakaupalla telineiltä kahminut Israel.

12. Sijan ja näin ollen teoreettisesti viimeisen joukkueolympiapaikan näiden kisojen perusteella olisi  lunastanut Ranska pisteillä 241,203. Suomi voimisteli pisteet 233,045. Tämä tarkoittaa sitä, että kun joka telineellä joukkuetulokseen lasketaan kolme suoritusta, niin Suomi jäi Ranskasta 0,45 pistettä/ suoritus.

Onko tuollaisen eron kiinnikurominen vuodessa sitten mahdollista?

Periaatteessa ilman muuta. Se tarkoittaa keskimäärin yhden vaikean D-tai E-osan lisäämista jokaisen voimistelijan kilpailusarjaan jokaisella telineellä. Tämä on suurinpiirtein aikuisiässä olevan telinevoimistelijan kehittymistahti.

Toki pitää muistaa, että asia ei ole niin yksinkertainen ja muiden maiden urheilijat tuppaavat myös kehittymään. Loppupisteet muodostuvat vaikeuden ja suorituspuhtauden yhteenlasketuista pisteistä. Mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että Suomen valmentajien taktinen silmä on tarkka ja viisas: Minkälaisilla sarjoilla joukkuekilpailuun kannatta lähteä? Mitkä liikkeet suorituksiin kannattaa valita, jotta tuomarit eivät pääse rokottamaan suoritusvirheistä? Muodostetaanko joukkue sekoituksesta telinespesialisteja ja 6-ottelijoita vai mikä on se tehokkain 5 miehen kokoonpano?Nämä ovat Suomen tasoiselle joukkueelle niitä ydinkysymyksiä, kun aletaan mittelemään olympiapaikoista. Nyt tässä joukkuepelissä onnistuttiin, mutta laakereille ei ole varaa jäädä lepäämään. Miesten Vastuuvalmentajan Timo Holopaisen ensimmäinen kommentti Dohan joukkuekilpailun jälkeen olikin seuraava: ”Työ jatkuu!”

Miltä Suomen miestelinevoimistelun taso sitten näyttää, kun luodataan Tokiota kohti ja aina Pariisiin saakka?

Vastaus on: Pelottavan hyvältä. Ensinnäkin meillä on muutama kiven kova spesialisti: Jyväskylän Voimistelijoiden Heikki Saarenketo, 24, sijoittui Dohassa hypyssä 13. sijalle ja jäi permannolla MM-finaalipaikasta konkreettisesti yhden ison askeleen päähän. Heikin takana vaanii lähes yhtä taitava permanto- ja hyppyspesialisti; Espoon Telinetaitureiden Emil Soravuo,21, joka on esiintynyt mm. nuorten Olympiafinaalissa hypyssä vuonna 2014. Turun Urheiluliiton kokenut Juho Kanerva,28, puolestaan voimisteli hevosella Dohan MM-kisoissa sijalle 28. 282 kilpailijan joukossa.

Saarenkedon ja Kanervan suoritukset ovat sellaisia, joiden arvoa ja vaikeutta tavallisen kaduntallaajan on vaikea käsittää. Miesten telinevoimistelu on fyysisesti todella vaativa, maailman vaikeimmaksikin tituleerattu taitolaji ja kilpailu huipulla on niin kovaa, että näitä suorituksia voi mielestäni verrata jopa tenniksen maailmanlistaan. Jarkko Niemisen sijoitus maailmanlistalla oli parhaimmillan kivenkova 13. Tällä meriitillä hän kerää oikeutetusti elinikäistä arvostusta suomalaisissa urheilupiireissä.

Lisäksi Suomella on tietenkin Oskar Kirmes, jonka varaan koko olympiaprojekti kulminoituu. Oskar saavuttaa henkilökohtaisen olympiapaikan rutiinitason 6-ottelulla Stuttgartin MM-kisoista, jos vain pysyy ehjänä ja muistaa myös palautumisen merkityksen.

Oskarin lisäksi Suomessa on panostettu viimeisen 5 vuoden ajan vahvasti nuoriin. Nuorten yhteistyö Iso-Britannian miesten nykyisen Päävalmentajan Paul Hallin kanssa alkoi vuonna 2014 ja tällöin nuorten ydinryhmän muodostaneet nuoret 6-ottelijat tulevat olemaan avainrooleissa Tokion ja Pariisin suhteen. Nyt Dohassa Suomen joukkueessa voimisteli jo superlupaus Elias Koski,19, Voimisteluseura Helsingistä. Lisäksi Oskarin pikkuveli Robert Kirmes,18, ja Dohassa varamiehenä esiintynyt Tampereen Sisun Patrick Palmroth,19, kolkuttelevat jo edustuspaikkaa miehissä. Eikä sovi unohtaa tämän vuoden nuorten ykköstykkiä, niin ikään Tampereen Sisun Eeli Mikkolaa,18, jonka kehityskäyrä näyttää vahvasti ylöspäin. Näistä nuorista näyttää kasvavan yli 80-pistettä voimistelevien sukupolvi. Voimisteluliiton kehittämislinja onkin yksinkertaisuudessaan fiksu. Lajia on lähdetty kehittämään alhaalta ylös päin pojista ja nuorista käsin. 1999-2000 syntyneiden sukupolvi on ensimmäinen, joka on saanut nauttia Paul Hallin opeista alusta asti.

Kilpailu joukkuepaikoista ei rajoitu vain edellämainittuihin: Ensi vuoden joukkuepaikoista taistelevat lisäksi 6-ottelijoista ainakin  Aaro Lamberg,24, Franz Card,23, Miro Niemi,21, Emil Woivalin,20,Isak Wargh,18,Tarmo Kanerva,17,  sekä telinespesialisteista Sakari Vekki,28, Joonas Kukkonen, 22, Pavel Titov,25, Jimi Päivänen,25 ja Ilari Latikka,18.

Kova kilpailu nostaa tasoa nopeastikin ja näin suomalaisessa miestelinevoimistelussa on nyt käymässä. Sama ilmiö nähtiin edellisen kerran rontti kaksikymmentävuotta sitten, kun suomalaiset miesvoimistelijat Tanskasen ja Mönkkösen johdolla nousivat ryminällä maailman huipulle.

Viimekädessä menestys on itse voimistelijoista kiinni, mutta mikä on sitten organisaatio- ja valmennustasolla nousujohteisen lajin kehityksen takana?

Ennen kaikkea pitkäjänteinen kehitystyö, mikä kulminoituu Timo Holopaisen tinkimättömään ja periksiantamattomaan johtamistyöhön Suomalaisen telinevoimistelun hyväksi.

Miesten voimistelu on satsannut viimeiset vuodet vahvasti maajoukkutoiminnan kehittämiseen. Päätoimiset  Vastuuvalmentajat poikien-, nuorten- ja miesten ryhmillä valmennustiimeineen takaavat yhtenäisen toimintalinjan voimistelijanpolun päästä päähän. Maajoukkueiden johdolla on haettu salikulttuuriin isoja muutoksia, jotka on pyritty valuttamaan seuroihin. Liike- ja sarjaseuranta, harjoituksen sisäinen liiketiheys, tavoiteliikkeen kehittämismalli, liikeklinikat, valmentajien kouluttaminen, sitoutuminen ja intohimo, kunnioitus, vuoropuhelu, verkostoituminen, arkipäivän laadunnosto, joukkueenatoimiminen ja voittava mieli -ajattelu...kyse on kehittämisestä ja kehityksen jatkumisesta. Ideoita ja ajatuksia pitää pohtia, kokeilla ja siirtää rohkeasti ja ennakkoluulottomasti käytäntöön. Voimistelulla tulee jatkossakin olla tahto ja mahdollisuus kehittää asioita ja viedä niitä pitkäjänteisesti päätökseen.

Olosuhteet on yksi olennainen asia lajikehityksessä. Karu totuus olosuhteiden puuttumisesta on suomalaisessa voimistelussa koettu jo 1970-luvulla, kun volttimontut valtasivat voimistelusalit ympäri mailmaa – lukuunottamatta Suomea, jossa ruususen unta elettiin aina pitkälle 1980-luvulle asti.

Nyt voi sanoa, että olosuhteisiin on panostettu, ehkä viimetipassa, ja uusia ja nykyaikaisia harjoitteluolosuhteita on valmistunut tai on valmistumassa ainakin Helsinkiin, Espooseen, Jyväskylään ja Ouluun sekä urheiluopistoista Vierumäelle ja Kuortaneelle. Olosuhdeasiassa tulee kuitenkin muistaa, että pelkkä ulkoisesti hieno halli ja riittävät neliöt eivät takaa hyviä olosuhteita vaan telineitä ja välineitä pitää päivittää jatkuvasti, jotta kehitysmahdollisuudet ovat samalla viivalla muiden huippumaiden kanssa. Kulutustavara kuluu ja esimerkiksi Tampereen Ikurihallissa telinepäivitykset ovat jo pahasti myöhässä.

Salivalmentajat johtavat päivittäistä harjoittelua kotisaleilla. Mainitsemisen arvoinen henkilö tässä yhteydessä on ilman muuta Espoon Mati Kirmes, joka on luonut kaupunkiin miesten ryhmän, jossa on peräti 10 potentiaalista huippuvoimistelijaa. Tämä on ennenkuulumaton määrä suomalaisessa miestelinevoimistelussa.

Pelkkä salivalmennus ei kuitenkaan nykyurheilussa riitä, vaan tukipalvelut on myös oltava kunnossa.Voimisteluliitto yhteistyössä eri urheiluakatemioiden kanssa onkin saanut kehitettyä tukipalveluita oikeaan suuntaan:

Terveenä pysyminen on menestyksen kulmakivi. Voimisteluliitto on löytänyt fysioterapeutiksi todellisen kultakimpaleen, Vesa Kuparisen, joka työskentelee ja kehittää terveitä päiviä voimistelijoille lajivalmennuksen kautta. Hän on luonut miehille ”Vammojen ennaltaehkäisyn painotusalueet”-nimisen kehitysohjelman ja tyypillisimmille lajivammoille pyritään saamaan stoppi lajiharjoittelun sisään rakennetuilla oheisharjoitteilla.

Eri Urheiluakatemioiden voimistelusaleilla viikoittain työskentelevät fysioterapeutit käyvät lisäksi Vesan johdolla vuoropuhelua voimistelumaailman haasteista,mikä takaa oikeiden harjoitteiden valumisen päivittäiseen seuratyöhön.

KiHun puolelta voimisteluasioita on pääasiassa koordinoinut Tapani Keränen. Tämän kokeneen ja raudan kovan urheiluammattilaisen työ palautumisen, harjoitusohjelmien ja harjoitusseurantojen parissa on arvokasta.

Myös psyyken kestäminen raa`assa olympiakarsintasysteemissä on yksi avaintekijöistä. Poikien ja nuorten ryhmät ovat tehneet 2 vuotta yhteistyötä urheilupsykologi Aapo Kilpeläisen kanssa. Hyvät kokemukset tuottivat päätöksen, että yhteistyö laajennetaan ensi vuonna myös miesten ryhmää koskevaksi.

Mikä on sitten Voimisteluliiton rooli kehityksen mahdollistajana?

Vastuuvalmentajien palkkausten, tukipalveluiden kehittämisen ja voimistelijoiden taloudellisen tukemisen jälkeen ensimmäisenä tulee mieleen Voimisteluliiton Huippuseuraprojekti, joka pyrkii kehittämään seurojen rakennetta ja toimintavalmiuksia huippu-urheilun vaatimuksia toteuttavaan suuntaan. Miesten puolella huippuseuroja ovat Voimisteluseura Helsinki, Espoon Telinetaiturit, Turun Urheiluliitto, Tampereen Sisu ja Jyväskylän Voimistelijat. Jokaisella Huippuseuralla on minimissään kolme päätoimista valmentajaa, joilla on pääosin  mahdollisuus työskennellä huipulle tähtäävien voimistelijoiden parissa. Samaa työtä Liiton puolelta kehittää myös 7-vuotta Norjan päävalmentajana toiminut Antti Palkola.

Voimistelun akilleen kantapäänä on tämän hetken hyvästä miesvoimistelijoiden määrästä huolimatta  potentiaalisten huippuvoimistelijoiden vähyys. Tilanne on viime vuosina ollut se, että jos edustusjoukkueesta loukkaantuu yksikin avainvoimistelija, niin joukkueen sijoitus arvokilpailussa laskee monta pykälää. Tai jos seuran valmennus keskittyy muutamaan lahjakkaaseen ikäryhmään, jää seuran pari muuta  ikäryhmää vaille ammattimaista valmennusta. Kolme päätoimista valmentajaa / huippuseura ei pysty rakentamaan riittävän laajaa ja jatkuvaa tasoa lajin sisälle. Sampo Terhon johdolla julkaistun liikuntapoliittisen selonteon jälkeisten toimenpiteiden toivotaan tuovan helpotusta tähän haasteeseen. Yksi lisä NOV / huippuseura takaisi paremmat mahdollisuudet tuottaa systemaattisesti voimistelijoita, joilla on mahdollisuudet edetä voimistelijanpolulla maailman huipulle.

Lajiliittojen tärkeänä tehtävänä on palkata osaavia, pitkäjännitteisiä, innostuneita ja intohimoisia työntekijöitä palvelukseensa. Voimisteluiitossa tällaisia persoonia viime vuosina ovat olleet ainakin Anna Kirjavainen, Liisa Ahlqvist-Lehkosuo sekä Jani Tanskanen, jonka työ myös Kansainvälisessä Voimisteluliitossa FIG:ssä on ensiarvoisen tärkeää Suomen miesten voimistelulle. Jani siirtyi kesällä miesten Lajipäällikön paikalta Olympiakomitean lajivastaavaksi ja jatkaa voimistelun eteen tekemää työtään sieltä käsin. Miesten Lajipäällikön paikan otti puolestaan haltuunsa muutaman vuoden takainen 6-ottelun Suomenmestari Kasper Holopainen. Kasperilta odotetaan isoa panosta ja alku näyttää hyvältä. Mies on osaava, ahkera, sosiaalinen ja nopea oppimaan. Ja ennen kaikkea hän tuntee lajin ja lajikentän oman uransa kautta läpikotaisesti.

Kaiken kaikkiaan tilanne näyttää herkulliselta. Voimisteluväen, kuten muidenkin lajien avaintoimijoiden tulee kuitenkin muistaa, että kukaan muu ei luo menestystä, kuin lajiväki itse. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii lentopallo. Mauro Berruton aloittama ja Tuomas Sammelvuon jatkama tie toimikoon myös miesten telinevoimistelun innoittajana kohti maailman huippua.Ydinsanoma lienee Mauro Berruton suusta kuultu monet kerrat: Se on intohimo määrällisesti ja laadullisesti kovaan harjoitteluun!

 

Journalisti