Urvikon kultasuora yhtä vajaa – Kirmekselle kolme kultaa

10.5.2015 |

Telinevoimistelun SM-kilpailun sunnuntain kuninkaalliset olivat samat kuin lauantain otteluissa: kolme telinekohtaista kultaa napanneet Annika Urvikko ja Oskar Kirmes.

Neliottelun kullan jo lauantaina SM-kisoissa napannut Annika Urvikko tyhjensi lähes koko palkintopöydän myös sunnuntaina. Tampereen Voimistelijoiden Urvikko vei kirkkaimman mitalin niin permannolla, nojapuissa kuin hypyissä, mutta jäi puomilla virheen jälkeen neljänneksi.

– Puomin ensimmäisen liikkeen virhe jäi harmittamaan. Se oli helppo liike ja menin mokaamaan sen. On kuitenkin oltava tyytyväinen siihen, että voimistelin kaksi päivää näinkin ehjästi.

Puomilla voiton nappasi pistein 12,05 Alppilan Salamien Agnes Suto, joka oli ensi kertaa mukana SM-kisoissa. Aiemmin Suto on edustanut Islannin maajoukkueessa. Puomilla nähtiin myös urheilun ikävää puolta, kun hyvin koko viikonlopun voimistellut ja puomilta pronssia pistein 11,75 saanut Rosanna Ojala loukkasi polvensa alastulossa. Hopeaa sai Alppilan Salamien Maija Leinonen pistein 11,90.

Nojapuillakin Urvikon mestaruus tuli täpärästi, mutta putoamisesta huolimatta pisteet 12,30 riittivät kultaan ennen puolitoista vuotta kilpailutaukoa pitäneen Leinosen pisteitä 12,20. Suomen Taitovoimisteluklubin Elina Ahmala (11,50) vei pronssia.

– Eniten harmittaa, ettei tullut ehjää sarjaa. On aina kiva voittaa, saada mitaleita ja olla paras, mutta nyt kävi näin. Tämä toinen kisapäivä on aina raskaampi. Nyt lähden kohti syksyn kauden päätavoitetta MM-kisoja, Urvikko kertoi.

Hypyssä Urvikko oli omilla lukemillaan. Ensimmäisestä suorituksesta heltisivät pisteet 13,85 ja toisesta peräti 14,05, eli keskiarvoksi tuli 13,95. Pronssia vei Leinonen pistein 13,25 ja hopeaa myöhemmin loukkaantunut Ojala (13,75).

Permantokilpailu oli tasainen. Urvikon mestaruuteen oikeuttivat pisteet 12,70, ja hopeaa sai Espoon Telinetaitureiden Monica Sileoni pistein 12,45. Pronssin nappasi Veronika Vuosjoki (12,15) Tampereen Voimistelijoista niukasti ennen muiden kilpailijoiden tasaista rintamaa.

Kirmeksellä hurja päivä

Miehissä kullat jakautuivat hieman tasaisemmin, mutta Espoon telinetaitureiden Oskar Kirmes kahmi puolet kuudesta jaossa olleesta mestaruudesta.

Permannolla pronssia voimisteli pistein 14,33 Voimisteluseura Helsingin Tomi Tuuha ja hopeaa vei 14,83-pistein Jyväskylän Voimistelijoiden Heikki Saarenketo. Permannon kulta meni Kirmekselle huippupistein 15,27.

– Permannolla tuli todella kovat pisteet, uusi ennätykseni. Niillä mentäisiin melkein MM-finaaliin, hämmästeli Kirmes.

Lennokkaasti onnistumisiaan tuuletellut Kirmes onnistui hämmentävän hyvin, vaikka oli vasta palannut matkalta Brasiliasta.

– Yleisö on saatava mukaan! Lauantaina ei ollut minun päiväni ja silti sain kultaa. Tänään oli ihan eri päivä ja koko ajan oli hyvä fiilis, Kirmes kertoi.

Hevosella pronssi matkasi Heikki Nivalle (12,30) Espoon Telinetaitureista. Saman seuran Miro Niemi vei hopeaa pistein 13,10. Hevosen mestaruus meni Turun Urheiluliiton Juho Kanervalle pistein 13,57.

Renkailla pronssia otti pistein 14,03 Kirmes, ja hopeaa saavutti pistein 14,10 Tuuha. Lajin Suomen ykkönen, Kotkan Telinevoimistelijoiden Markku Vahtila nappasi peräti kahdeksannen kultansa renkailla pisteillä 14,47.

Hypyssä pronssia ponkaisi pistein 14,13 Petrus Laulumaa Voimisteluseura Helsingistä. Hypyn kultamitali jaettiin tänään kahden voimistelijan kesken, kun Saarenketo ja Tuuha saivat kumpikin pisteet 14,53.

Nojapuilla pronssia voimisteli Yhdysvalloissa asuva kaksoiskansalainen, Turun Urheiluliiton Franz Card pistein 13,63. Hopeaa otti Espoon Telinetaitureiden Heikki Niva (13,87). Myös tämä teline oli Kirmeksen heiniä: kulta irtosi tuloksella 14,03.

Rekin kärkikolmikko oli täysin sama kuin nojapuiden: pronssia voimisteli Card (12,63), hopean vei Niva (12,67) ja mestaruuden Kirmes pistein 13,50.

Naisten telinevoimistelu, telinefinaali, tulokset

Hyppy

1. Annika Urvikko, Tampereen Voimistelijat, 13,95

2. Rosanna Ojala, Tampereen Sisu, 13,38

3. Maija Leinonen, Alppilan Salamat, 13,25

Nojapuut

1. Annika Urvikko, Tampereen Voimistelijat, 12,30

2. Maija Leinonen, Alppilan Salamat, 12,20

3. Elina Ahmala, Suomen Taitovoimisteluklubi, 11,50

Puomi

1. Agnes Suto, Alppilan Salamat, 12,05

2. Maija Leinonen, Alppilan Salamat, 11,90

3. Rosanna Ojala, Tampereen Sisu, 11,75

Permanto

1. Annika Urvikko, Tampereen Voimistelijat, 12,70

2. Monica Sileoni, Espoon Telinetaiturit, 12,45

3. Veronika Vuosjoki, Tampereen Voimistelijat, 12,15

 

Miesten telinevoimistelu, telinefinaalit, tulokset

Permanto

1. Oskar Kirmes, Espoon Telinetaiturit, 15,27

2. Heikki Saarenketo, Jyväskylän Voimistelijat, 14,83

3. Tomi Tuuha, Voimisteluseura Helsinki, 14,33

Hevonen

1. Juho Kanerva, Turun Urheiluliitto, 13,57

2. Miro Niemi, Espoon Telinetaiturit, 13,10

3. Heikki Niva, Espoon Telinetaiturit, 12,30

Renkaat

1. Markku Vahtila, Kotkan Telinevoimistelijat, 14,47

2. Tomi Tuuha, Voimisteluseura Helsinki, 14,10

3. Oskar Kirmes, Espoon Telinetaiturit, 14,03

Hyppy

1. Heikki Saarenketo, Jyväskylän Voimistelijat, 14,53

1. Tomi Tuuha, Voimisteluseura Helsinki, 14,53

3. Petrus Laulumaa, Voimisteluseura Helsinki, 14,13

Nojapuut

1. Oskar Kirmes, Espoon Telinetaiturit, 14,03

2. Heikki Niva, Espoon Telinetaiturit, 13,87

3. Franz Card, Turun Urheiluliitto, 13,63

Rekki

1. Oskar Kirmes, Espoon Telinetaiturit, 13,50

2. Heikki Niva, Espoon Telinetaiturit, 12,67

3. Franz Card, Turun Urheiluliitto, 12,63

Tarkemmat tulokset osoitteessa www.kisapalvelu.fi

Telinemitalistit yhteiskuvassa. Kuva: Julia Meltoranta