Show-asenteella nuorten sydämiin

29.5.2018 |

Harrastevoimistelun toimijaverkosto kokoontui viime viikonloppuna suunnittelemaan  Voimisteluliiton harrastetoimintaa vuodelle 2019. Tapaaminen oli toimijaverkoston ensimmäinen, ja se järjestettiin Varalan urheiluopistolla Tampereella. 


Päivän aikana tutustuttiin muun muassa Voimisteluliiton tarjoamiin lasten ja nuorten sekä aikuisten ja ikääntyvien harrastemahdollisuuksiin, Voimistelu liikuttaa -imagotutkimuksen tuloksiin sekä ilon ja intohimon merkitykseen ohjaus- ja valmennustyössä. Jälkimmäiseen teemaan syvennyttiin motivaatiopuhuja Johannes ”Hatsolo” Hattusen johdolla. Hän korosti seuratoimijoille erityisesti heittäytymiskyvyn merkitystä nuorten kanssa työskennellessä.


”Nuoria innostaakseen valmentajalla pitää olla joka kerta show pystyssä, koska me skabataan näitä vastaan”, Hattunen totesi älypuhelin kädessään.

Voimisteluseura Kyrön Kiepin valmentaja, fysioterapeutti ja hallituksen varapuheenjohtaja Sinikka Jatala pääsi heti testaamaan heittäytymiskykyään, kun Hattunen pyysi häntä osallistumaan erään tarinansa havainnollistamiseen. Eläytyminen oli Jatalalle helppoa kannustavan yleisön edessä. Esityksen jälkeen hän pohdiskeli show-tunnelman toteuttamista arjen ohjaustyössä.

”Seurassamme paljon innostavia ja osaavia ohjaajia, mutta tietysti valmennustilanteeseen tultaessa tunnelma voi riippua kunkin kuluneesta päivästä. Täytyy itsekin miettiä, miten valmentajana saisi show-meiningin ylle vaikka pitkän työpäivän jälkeen.”

Harrastevoimistelun toimijatapaaminen antoi hämeenkyröläisseuraan myös käytännön vinkkejä: Jatalan mukaan Varalassa esitellyt Rope Skipping -harjoitteet pääsevät heti kokeiluun. Hän oli tyytyväinen myös siihen, kuinka harrastetoiminnan riemu korostui päivän aikana.

”Yleensä voimisteluun käsitetään kuuluvan vain tiukkapipoinen meininki ja kurinalaiset ojennukset, mutta mielestäni ilo ja innostus ovat nykypäivänä niitä harrastevoimistelun tärkeimpiä elementtejä.”

Harrastevoimistelun toimijaverkosto kutsutaan yhteen vuosittain Suomen Voimisteluliiton toimintaohjesäännön mukaisesti.


Kuva: Kyrön Kiepin seura-aktiivi Sinikka Jatala pääsi osallistumaan Johannes ”Hatsolo” Hattusen heittäytymisharjoitukseen harrastevoimistelun toimijaverkoston tapaamisessa (Roosa Pelkonen)