Elsa Walden hyppäsi historiaa

13.4.2018 |

Perjantaina kisattiin Senior naisten luokka EM-kilpailuissa Bakussa. Ensimmäistä kertaa aikuisten sarjassa Suomea edusti Tampereen Voimistelijoiden Elsa Walden, joka hyppäsi pisteet 93,350. Walden kertoi ennen kilpailua tavoittelevansa yhteispisteitä 92,0-94,0.

EM-kilpailut jatkuvat suomalaisten osalta lauantaina, kun Voimisteluseura Bouncen synkroparit Oona Tujula ja Ella Korhonen sekä Reea Eräheimo ja Lilli Rossi pääsevät suorittamaan sarjansa. Synkrokilpailussa voimistelijat suorittavat samat liikkeet samanaikaisesti vierekkäisillä trampoliineilla. Tuomarit tarkkailevat liikkeiden siisteyden, paikallaan pysymisen ja vaikeuden lisäksi myös parien yhdenaikaisuutta.

Junior tyttöjen luokassa torstaina yksilökisansa kisanneet Korhonen ja Tujula odottavat hyvällä fiiliksellä tulevaa synkrokisaa. ”Suurin jännitys lähti jo yksilökilpailussa”, tytöt kommentoivat. Ensimmäistä kertaa yhdessä kilpailevat Eräheimo ja Rossi lähtevät hyvillä mielin tulevaan kilpailuun, ”Paljon on jännitystä ilmassa, mutta pitää vain malttaa tehdä rauhassa”, Eräheimo toteaa.

Lauantaina suomalaisten synkrokilpailu käydään kello 11.50 alkaen ja illalla Junior tyttöjen luokassa Tampereen Voimistelijoiden Lili Walta hyppää semifinaalissa kello 17.40.

Tulokset ja livelähetys löytyvät osoitteesta gymtv.online

Kuva: Henna-Riina Nurmi