TeamGymin vuoden 2018 maajoukkuevalmennuksen voimistelijat on valittu

11.12.2017 |

Marraskuussa järjestettiin TeamGymin maajoukkuevalmennuksen katsastusleiri loistavissa olosuhteissa Vierumäen Volttirareenalla. Suuri kiitos kaikille voimistelijoille ja valmentajille erittäin onnistuneesta marraskuun maajoukkuevalmennuksen leiristä. Leirillä koettiin paljon onnistumisia ja nautittiin hienosta yhteishengestä! Niin aikuisten kuin junioreiden taitotaso oli jälleen korkea, tästä on hienoa jatkaa kohti uutta maajoukkuevalmennusvuotta.

Aikuisten maajoukkuevalmennukseen valittiin tällä kertaa 24 voimistelijaa, joiden lisäksi 3 kuntoutuvalta voimistelijalta puuttuu vielä näyttöjä. Junioreiden maajoukkuevalmennukseen valittiin puolestaan 26 voimistelijaa, joiden lisäksi 5 kuntoutuvalta voimistelijalta puuttuu vielä näyttöjä. Valinnat tehtiin ennakkoon ilmoitettuja valintaperusteita noudattaen.

TeamGymin maajoukkuevalmennus on osa liittojohtoista TeamGymin valmennusjärjestelmää. Maajoukkuevalmennuksen tehtävänä on tukea voimistelijan kehitystä, tarjota laajempi harjoitusverkosto sekä laadukkaat harjoitusolosuhteet. Maajoukkuevalmennukseen osallistuvista voimistelijoista kootaan EM-valmennuksen kokoonpano. EM-valmennuksella tarkoitetaan tyttöjen ja naisten maajoukkueita, joiden tähtäimenä ovat vuoden 2018 EM-kilpailut.

 

Maajoukkuevalmennukseen on valittu seuraavat voimistelijat:

Aikuiset:

Anna-Emilia Laitinen, HGK

Anna-Mari Jalo, EsTT

Elina Torikka, ÖGF-KIF

Elisa Ylipekkala, HGK

Eveliina Tammisto, HGK

Inka Mustajoki, TV

Jasmin Haverinen, JoKa

Jenna Leminen, Kieppi

Johanna Hansson, HGK

Julia Jokinen, Fliku

Karoliina Kaitanen, HGK

Laura Nurmi, Gladsaxe IF

Maria Nurmesjärvi, JyVo

Olga Soininen, JyVo

Oona Lemmetty, JoKa

Oona Savander, HGK

Saana Koivisto, ViRe

Saana Rantanen, JyVo

Sanni Miina, JoKa

Satu Nevalainen, TV

Sini Erämies, JyVo

Sonja Fredriksson, HGK

Venla Virtaintorppa, HGK

Viivi Suominen, HGK

 

Juniorit:

Anna Palkinen, Taipumattomat

Annette Lahkela, EsTT

Danica Herva, Taipumattomat

Eerika Hanttu, Kieppi

Eliina Hännikäinen, HGK

Ella Salo, TV

Emilia Sorvisto, HäSi

Emma Ronkainen, EsTT

Eveliina Hakomäki, HäSi

Henni Ruottinen, JoKa

Hertta Luoma, HäSi

Jenna Häkkinen, Fliku

Kerttu Aura, Fliku

Lumi Myllyaho, TV

Maia Miriam Mäki, Fliku

Mimi Kontala, Fliku

Mona Niemi, ViRe

Nea Ahonen, ViRe

Netta Siitonen, EsTT

Saara Vihervuori, EsTT

Siiri Nieminen, ViRe

Sofia Simonen, Taipumattomat

Sonja Kivistö, Fliku

Tuuli Ingman, TV

Vilma Paussu, HäSi

Wilma Virtanen, ViRe


Kuva: Tiia Kangasniemi, Aikuisten vapaaohjelmaharjoitus maajoukkueen valintaleirillä