MM-kisaviikonloppu onnistuneesti takana

30.5.2017 |

Joukkuevoimistelun MM-kisat on nyt saatu onnellisesti ohi. Samalla voimistelun täyteinen viikonloppu Töölön Kisahallin kokeilupisteineen ja Voimistelunäytöksineen on nyt takana päin. Järjestäjätaho katsookin kulunutta viikonloppua varsin tyytyväisenä. Suomen Voimisteluliiton pääsihteeri Maria Laakso toteaa takana olevan nyt erittäin onnistunut viikonloppu.

"Saavutettiin tavoitteet niin monella tapaa. Saimme kultaa sekä naisissa että junioreissa, lisäksi MM-hopeaa ja MM-pronssia. Eli saavutettiin se kisamenestys, jota tavoiteltiinkin. Samalla saimme ihmisiä liikkeelle ja voimistelemaankin, se tuntuu hyvälle", Laakso sanoo.

Viikonlopun aikana elettiin todellista voimisteluhuumaa, joka näkyi ja kuului ympäri Suomen, erityisesti pääkaupunkiseudulla.

"Lisäksi se tuli todistettua, miten laajasti voimistelu liikuttaa ihmisiä. Voimistelu on tunteita herättävä laji, ja se näkyi erityisesti paikalle tulleessa yleisössä", Laakso kiittää.

Yleisöä tapahtumat keräsivätkin runsain joukoin. Helsingin Jäähalli oli ääriään myöten täynnä sunnuntain finaalissa, jolloin yleisön upea huutomyrsky siivitti suomalaiset mitaleille. Kaiken kaikkiaan sunnuntain finaalia paikan päällä seurasi upeat 7 600 henkeä, mutta myös muissa tapahtumissa yleisöä riitti hyvin.

Kisajärjestelyt sujuivat Laakson mukaan erinomaisesti. Runsas vapaaehtoisten joukko ahersi ympäriinsä, ja heitä Laakso haluaa erityisesti kiittää hyvästä työstä.

 

Maailmanmestaruutta voi lähteä juhlimaan yhdessä Minettien kanssa ke 7.6. Särkänniemeen, jossa kultasuoritus on myös nähtävissä.

 

Kuva: Viikonloppu huipentui Voimistelunäytökseen, joka nähdään 18.6. Yle TV2:lla. Voimistelunäytöksessä esiintyi muun muassa Japanin ryhmä, joka oli valmistellut esityksen varta vasten 100-vuotiaalle Suomelle.