Junioreiden maajoukkueryhmä on valittu

23.9.2016 |

Kilpa-aerobicin junioreiden maajoukkueprojektin tarkoituksena on muodostaa eri seurojen voimistelijoista yhteinen maajoukkueyhmä, joka kilpailee AG2 eli 15-17-vuotiaiden sarjassa. Ryhmän päätähtäimenä ovat tulevaisuudessa kilpa-aerobicin EM- ja MM-kilpailut.

 

Nyt elokuussa käynnistetty projekti on edennyt seuraavaan vaiheeseen, kun kahden testileirin jälkeen urheilijat on nimetty.

Ryhmäprojektiin valittiin mukaan 8 voimistelijaa; Helmi Kantola (TuUL), Nea Kivelä (TuUL), Eevi Määttä (KajaGym), Jutta Nikander (TuUL), Henriikka Nyman (VaKP), Fanny Samppa (TuUL), Veera Tamminen (TuUL) ja Emilia Tynjälä (SVO).

 

Ryhmän päävalmentajana toimii Iida Rantanen, ja hän suhtautuu tulevaan odottavaisin mielin: ”Mahtavaa, että saamme tässä projektissa koottua yhteen kaikki tämän hetken Suomen parhaat junnut yhdeksi motivoituneeksi ryhmäksi. Lähden projektiin innolla mukaan ja uskon tämän vievän Suomen aerobicia jälleen askeleen eteenpäin.”   

 

Maajoukkueryhmä aloittaa yhteisen harjoittelun tänä viikonloppuna, ja kisalavalla ryhmä nähdään ensimmäisen kerran keväällä 2017.

 

Kuvassa vasemmalta oikealle Helmi, Emilia, Henriikka, Nea, Jutta, Veera, Eevi ja Fanny.