”Tunnelma olympialaisissa on huikea.”
Topi Taskinen on toiminut kansainvälisenä tuomarina vuodesta 1996 lähtien, olympialaisista hänellä on kokemusta sekä Riosta että Tokiosta. Heinäkuun lopulla hän matkaa kahdeksi viikoksi Pariisin olympialaisiin.
”Tunnelman osalta olympialaiset eroavat muista kansainvälisistä kilpailusta. Se on tiivis, tuomareilla on kovat paineet onnistua”, kertoo Taskinen.
Yksi parhaimmista olympiamuistoista Taskisella on Rion olympialaisista vuodelta 2016, jolloin hän oli kuusiottelun finaalissa tuomarina. Parhaat voimistelijat tulivat viimeiselle telineelle, rekille. Viiden telineen jälkeen johdossa oli niukasti Ukrainan Oleg Verniaiev, Japanin Kōhei Uchimura oli toisena. Erot miesten välillä olivat hyvin pienet.
”Tiedettiin, että toinen heistä vie voiton. Se oli taiteilua, minkälaisia pisteitä heille annetaan. Ukrainalainen vähän epäonnistui, mikä helpotti työtä”, Taskinen muistelee. Kultainen olympiamitali ripustettiin lopulta japanilaisen kaulaan.
Miesten telinevoimistelussa vaikeustuomarit saavat tietää telineensä etukäteen, jotta he voivat perehtyä telineen erityspiirteisiin. Suoritustuomarit arvotaan finaaleissa pari tuntia ennen kilpailuja. Tärkeintä tuomaroinnissa Taskiselle on elää siinä hetkessä ja tilanteessa.
”Saatan joskus katsoa, minkälaisia suorituksia telineellä on ollut aikaisemmissa kisoissa tai karsinnassa.”
Pariisin olympialaisten kuusiottelussa on Taskisen mukaan mielenkiintoista seurata, pystyykö kukaan haastamaan ennakkosuosikkia, Japanin Daiki Hashimotoa, joka on tehnyt kovia tuloksia.
”Yhdysvaltainen Brody Malone saattaa haastaa japanilaisen, myös kiinalaiset ovat vahvoja.”
Vinkit nuorille tuomareille
Nuorille tuomareilla Taskisella on neljä vinkkiä, mitkä kannattaa ottaa huomioon tuomaroinnissa.
Ensimmäisenä hän painottaa ymmärrystä voimistelusta.
”Jos pidemmälle menee tuomaroinnissa, pitäisi olla ymmärrys voimistelusta, mitä nykyvoimistelu on sekä pikkulapsilla että kansainvälisellä tasolla. Mistä sinne on tultu ja mikä on tulevaisuudessa mahdollista.”
Toisena asiana Taskinen peräänkuuluttaa riittävää osaamista.
”Pitää kuitenkin ymmärtää, ettei kaikkea sääntöasiaa voi hallita. Kussakin kilpailussa voi hallita oman telineensä.”
Kolmas asia liittyy hyvään tahtoon arvioida kaikkia samoilla kriteereillä.
”Lähtökohtaisesti kaikkia arvioidaan samalla tavalla. Se on joskus haastavaa, kun vuosien mittaa voimistelijoista, valmentajista ja muista tuomareista tulee ystäviä ja tuttuja.”
Suorituksen arvioinnista Taskinen toteaa, että se on subjektiivista, eikä ole absoluuttista totuutta.
”On tietty pistealue, minkä sisällä tuomari voi tehdä harkintaa. Se on hyvin kapea alue. Sen ulkopuolella tuomari ei voi olla, muuten tuomarointi loppuu aika nopeasti.”
Tämän ymmärtäminen on hänen mukaansa kriittinen tekijä ja monelle vaikeaa.
Neljänneksi Taskinen nostaa riskin, mikä tarkoittaa sitä, että virheitä tulee, jos osaaminen ei ole riittävällä tasolla, tai tunne sekoittaa hyvän tahdon.
”Pitää päästää irti tunteista ja ajatuksista. Pitää nähdä vain se suoritus, vähän kliinisesti ja objektiivisesti.”
Taskinen suuntautui tuomariuralla, koska koki sen hyödyttävän valmentamista. Hänen mielestään tuomarit ovat apuvälineitä urheilijoille ja valmentajille.
”Tuomari pystyy auttamaan valmennusta sillä, että on perillä siitä mitä nykyvoimistelu on ja mihin ollaan menossa. Pyrin auttamaan maajoukkuevalmentajia, ettei oltaisi jäljessä.”
Miesten telinevoimistelu Pariisin olympialaisissa 2024
La 27.7. | Klo 12.00 (koko päivä) | Karsinta |
Ma 29.7. | Klo 18.30 | Joukkuekilpailu |
Ke 31.7. | Klo 18.30 | Kuusiottelun finaali |
La 3.8. | Klo 16.30 | Permannon ja hevosen finaalit |
Su 4.8. | Klo 16.00 | Renkaiden ja hypyn finaalit |
Ma 5.8. | Klo 12.45 | Nojapuiden ja rekin finaalit |
Olympialaisia voi seurata Ylen kanavilta, TV Viidestä ja Max-suoratoistopalvelusta. Katso ajankohtaiset ohjelmatiedot netistä.