Voimisteluliitto ei hyväksy minkäänlaista epäasiallista toimintaa.
Nimettömäksi jäänyt lähde on kertonut mediassa tyytymättömyytensä rytmisen voimistelun maajoukkueen toimintaan ja nostanut esille epäkohtia. Voimisteluliitto on rakentanut prosessin, jonka avulla se selvittää kaikki sille raportoidut tapaukset ja vie ne eteenpäin erilaisiin käsittelyihin tarvittaessa.
”Olen pahoillani, että urheilijat ovat kokeneet epäkohtia maajoukkuetoiminnassa. Olemme tunnistaneet kulttuurinmuutoksen tarpeen ja systemaattisesti työskennelleet vastuullisemman lajikulttuurin eteen jo pidempään. Tätä työtä on jatkettava entistä vahvemmin”, toiminnanjohtaja Maria Laakso toteaa.
Voimisteluliitto tekee rytmisen voimistelun maajoukkueeseen uutta toimintakulttuuria yhteistyössä urheilijoiden, valmennustiimin, moniammatillisten asiantuntijoiden, Urhean ja Olympiakomitean kanssa. Tavoitteena on pidentää urheilijoiden uria ja löytää malli, jossa voimistelua voi jatkaa maajoukkueessa huomattavasti vanhempana kuin nykyään ja yhdistää siihen opiskelun myös lukion jälkeen.
Tavoitteena on saada maajoukkueeseen 10–12 urheilijaa, jotka tekevät yhdessä pitkäjänteisesti työtä. Voimisteluliitto uskoo, että hyvinvoivat urheilijat menestyvät, kun heillä on ollut riittävästi aikaa rakentaa tarvittavat pohjat valmennus- sekä moniammatillisten asiantuntijatiimien avulla. Uusi toimintatapa antaa lisäaikaa nuorille urheilijoille omaan kasvuun sekä fyysisesti että psyykkisesti.
”Toimintakulttuurin muutos on vasta alussa. Yhtenä oleellisena osana toimintakulttuuriin kuuluu tiimityö. Maajoukkueella ei uuden toimintakulttuurin mukaan ole vain yhtä valmentajaa, vaan olemme vuoden alusta saaneet nyt kolmihenkiseen valmennustiimiin toisen rytmisen voimistelun valmentajan. Valmennuksessa voimme hyödyntää eri osaajien asiantuntijuutta”, Laakso toteaa.
Maajoukkueen ympärille on rakennettu moniammatillinen asiantuntijaryhmä, johon kuuluvat lääkäri, psykologi, fysioterapeutti, fysiikkavalmentaja, kaksoisura asiantuntija ja ravitsemusasiantuntija. Ryhmä on tukena päivittäisessä valmennuksessa ja se hoitaa myös maajoukkueurheilijoiden loukkaantumisiin liittyviä tilanteita ja kuntoutuksen. Urheilijat palaavat lajiharjoitteluun, kun asiantuntijatiimi tätä suosittelee. Tavoitteena on ollut antaa tarpeeksi aikaa kuntoutumiselle, jotta urheilija voisi jatkaa uraansa mahdollisimman pitkään.
Maajoukkuetoiminnan lisäksi Voimisteluliitto tekee valmennuskulttuurin muutostyötä kaikissa sen lajeissa useilla toimenpiteillä, joista Voimisteluliitto on kertonut ja kertoo jatkossakin säännöllisesti.
Lisätietoja:
Maria Laakso
toiminnanjohtaja
puh. 050 562 6226
maria.laakso@voimistelu.fi