Rovaniemeltä kotoisin oleva Raija Koivisto-Jalonen oli ensimmäinen päätoimiseksi palkattu naisten telinevoimistelun valmentaja. Hänen uransa telinevoimistelun parissa on kestänyt yli 50 vuotta.
Yleisurheilua, palloilu- ja talviurheilulajeja harrastanut rovaniemeläinen Raija Koivisto-Jalonen päätyi voimistelun pariin vahingossa. Koulun liikunnanopettaja ehdotti Koululiikuntaliiton kilpailuihin osallistumista. Koivisto-Jalonen opetteli kärrynpyörän, käsinseisontakuperkeikan ja puolivoltin, ja osallistui kilpailuihin. Lopullisesti rakkauden lajiin sytytti innovatiivinen valmentaja Raimo Ylisuvanto.
Koivisto-Jalosen voimistelu-ura harppasi merkittävästi eteenpäin, kun Lapin Urheiluopisto valmistui. Telinevoimistelutilassa oli Kansainvälisen Voimisteluliiton FIGin vaatimukset täyttävät telineet. Tilassa oli muun muassa Suomen ensimmäinen palamonttu hypyn, permannon ja nojapuiden alastuloissa. Tämä mahdollisti vaikeiden temppujen harjoittelun turvallisesti.
”Tuolloin olisin vain harjoitellut aamusta iltaan.”
Kutsu Helsinkiin tuli vuonna 1977 Borsa Matekovitsin valmennusryhmään Suomen Taitovoimistelukouluun. Muutto toteutui vasta, kun lukio-opinnot oli saatu päätökseen. Yrittäjäperheen kasvatille esitetty toive oli opiskella kunnon ammatti.
”Isäni sanoi, että ”ränkistelystä ei leipä irtoa”. Hän tarkoitti voimistelua – ja väärässä oli!” Koivisto-Jalonen nauraa.
Kipsi jalassa SM-kultamitalistiksi
Raija Koivisto-Jalosen tähtäimessä olivat vuoden 1980 olympialaiset Moskovassa.
”Olin harjoitellut edellisen kesän Budapestissa, Unkarissa maan MM-joukkueen kanssa. Unkari kuului tuolloin maailman parhaimmistoon, sekä naisten että miesten telinevoimistelussa”, Koivisto-Jalonen kertoo.
Kesällä 1979 hän osallistui esiolympialaisiin. Mutta sitten tuli syksy ja maaottelu Ruotsissa.
”Satutin vahvimmalla telineelläni hypyssä ranteeni tsukahara-hypyssä, mutta jatkoin kisaamista.”
Puomilla rannekipu kostautui. Kierteinen alastulovoltti jäi vajaaksi sillä seurauksella, että polven ristiside napsahti poikki. Koivisto-Jaloselle julistettiin uran loppua vakavan vamman vuoksi.
”Päätin, ettei voimistelu-urani pääty. Näin mahdollisuuden nojapuuharjoittelussa jopa kipsi jalassa. Kipsi ulottui nivusista varpaisiin kahdeksan viikon ajan.”
Koivisto-Jalonen loukkaantui lokakuussa 1979 ja seuraavan vuoden maaliskuussa hän voitti Suomen mestaruuden nojapuilla.
Moskovan olympialaiset jäivät kuitenkin väliin. Uransa Koivisto-Jalonen lopetti vuonna 1982, jolloin hän oli 25-vuotias.
”Minua pidettiin mummona. Kerran kilpailuissa tuomari huokasi tuomaripöydän takaa, että ”Raija, sinä se vaan aina jaksat ja jaksat”. Antoisa kilpaurani kesti 10 vuotta: alkoi 15-vuotiaana liiton kilpailuissa sarjassa EX-naiset.”
Ura vei päätoimiseksi valmentajaksi
Ura vei Lastenklinikalle lasten liikuttajaksi, kouluun sijaiseksi ja takaisin Rovaniemelle opiskelemaan ja valmentamaan. Lopulta Koivisto-Jalonen palasi Helsinkiin ja oli mukana, kun Kisahalliin rakennettiin voimistelualue vuoden 1985 EM-kilpailuja varten. Kilpailujen jälkeen sitä ei purettukaan pois, vaan on edelleen satojen voimistelijoiden harjoituspaikkana viikoittain.
Vuonna 1997 Raija Koivisto-Jalosella oli ratkaisun paikka. Hän työskenteli päivät opettajana ja illat hän valmensi. Perheeseen kuului kaksi pientä lasta ja vuorotyötä tekevä lasten isä. Oli valittava vain toinen, joten hän päätti jättää valmentamisen.
Suomen Taitovoimistelukoulussa ei kuitenkaan haluttu päästää hyvää valmentajaa lähtemään, vaan hän sai työtarjouksen jäädä seuraan päätoimiseksi valmentajaksi ensimmäiseksi päätoimiseksi naisten telinevoimistelun valmentajaksi. Suomessa ei silloin ollut kovin paljon päätoimisia valmentajia. Näin nousujohteinen ura jatkui voimistelun parissa.
Viisi vuotta elänyt unelma romuttui
Valmennusuran pahin pettymys tapahtui, kun Koivisto-Jalosen valmentama maajoukkue oli tavoittelemassa paikkaa vuoden 2004 Ateenan olympialaisiin. Unelman eteen tehtiin menestyksellisesti töitä viisi vuotta, mutta unelma romahti sillä hetkellä, kun kahden voimistelijan polven ristisiteet katkesivat Anaheimin vuoden 2003 MM-kisan podium-harjoituksissa kaksi päivää ennen itse kisaa.
”Sukelsin syvälle. Tunsin, että olin pettänyt koko tiimin”, Koivisto-Jalonen muistelee pettymyksen hetkiä.
Mutta siitäkin selvittiin. Valmentajan ura on ollut pitkä ja ansiokas, eikä työ voimistelun parissa lopu maaliskuussa alkaneeseen eläkkeeseen, vaan Koivisto-Jalonen jatkaa HIFK Gymnasticsissa valmennuksen parissa muun muassa tuomaritehtävissä ja tapahtumien organisaattorina.
Kaikkien näiden vuosien ajan hänellä on ollut kolmen koon motto valmentamisessa: kouluta, kehu ja kannusta.
”Halu, tahto ja tekemisen ilo ratkaisevat. Niillä pääsee elämässä pitkälle. Voimistelu on minussa ja voimistelu ei lähde minusta. Aina on sydän sille sykkinyt”, Raija Koivisto-Jalonen painottaa.
Kuvateksti:
Raija Koivisto-Jalonen
Aktiiviura voimistelijana maajoukkuetasolla 1972–1982
Vuodesta 1982 lähtien:
- Valmentajana eri seuroissa (Lapin Lukko, Taipumattomat, STVK, Kieppi, HIFK Gymnastics)
- Valmentanut MM-tasolle 13 naistelinevoimistelijaa
- Lähes 200 SM-mitalia valmennettavien ja omat yhteenlaskettuna
- Koulutuksia mm: VEAT, FIG Level 3, useat KV- yhteistyöt, TK4
- Voimisteluliiton edustustehtäviä
- Useita luottamustehtäviä
- Tuomarina naisten telinevoimistelussa
- Eri tapahtumien ja kisojen organisaattorina
