Aikuisten liikuttajana pitkään toimineen Satu Huttusen mukaan ohjaamisessa parasta on liikunnan ilo ja onnistumiset. Tunneilla korostuu myös sosiaalisuuden merkitys.
Miten sinusta tuli ohjaaja ja missä ohjaat nyt?
Harrastin lapsena ja nuorena balettia ja sulkapalloa. Parikymppisenä ryhdyin käymään aerobicissa Kannelmäen Piukoissa Paikoissa. Siellä oli joskus ohjaaja sairaana ja minulta kysyttiin, voisinko vetää jotain, kun olin käynyt paljon tunneilla. Innostuin ohjaamisesta ja kävin aerobicohjauksen peruskurssin Kisakalliossa. Hyvät ja innostavat ohjaajat Piukoissa Paikoissa Kirsi Kähäri ja Talin liikuntakeskuksessa Teija Reini innoittivat osaltaan ajatusta kouluttautua ohjaajaksi.
Heidi Juntunen (mm. kouluttajana Voimisteluliitossa), jonka kanssa olimme luokkakavereita ala-asteelta lukioon, tiesi että olin käynyt kursseilla ja kysyi minua ohjaamaan Kannelmäen Voimistelijoihin, jossa aloitin 1995. Ohjasin alkuun yhtä viikkotuntia, taisi olla soft aerobic tai jotain sinne päin.
Ohjasin tunteja vuosia muiden töiden ohella. Vanhempainvapaiden jälkeen en halunnut enää palata istumatyöhön ja kouluttauduin oppisopimuksella Kannelmäen Voimistelijoissa ja Varalan urheiluopistolla liikuntaneuvojaksi.
Vuodesta 2005 eteenpäin olen tehnyt töikseni vain liikunnan ohjaamista usealla muullakin työnantajalla kuin Kannelmäen Voimistelijoissa. Nordic Health Academyn (NHA) Personal Trainer koulutukseen, jonka kävin 2019 sisältyi mahdollisuus tehdä terveysliikunnan (ent. liikuntalääketiede) perusopinnot Itä-Suomen yliopistossa. Tein ne ja innostuin tekemään muitakin opintoja Avoimessa yliopistossa.
Viime syksynä sain tutkinto-opiskelupaikan Itä-Suomen yliopistoon Terveyden edistämisen tutkinto-ohjelmaan. Opinnoissa suuntaudun terveysliikuntaan (liikuntalääketiede). Kuluvan syyskevätkauden 2022–2023 olen siis opiskellut ja ohjannut samalla tunteja Kannelmäen Voimistelijoissa, Pakilan voimistelijoissa, Urheiluhalleilla sekä Pilatesstudio Hetkessä
Mikä on parasta ohjaamisessa?
Liikunnan ilo ja onnistumiset ehdottomasti. Se, että joku silloin tällöin tunneilla hymyilee spontaanisti. Seuratunneilla ja erityisesti ikäihmisten tunneilla korostuu myös sosiaalisuuden merkitys, jumppaamaan ei tulla pelkästään liikkumisen vuoksi. Monilla on ei niin mukavia muistoja koululiikunnasta (eritoten iäkkäämmillä) ja aika moni on sanonut, että ovat todella tyytyväisiä siitä, että uskalsivat lähteä kokeilemaan jumppaa ja että liikkuminenhan onkin ihan tosi kivaa.
Mikä on ollut ihanin ohjausmuisto tai palaute liikkujalta?
No niitä on kyllä niin paljon, ettei voi oikein vain yhtä nostaa esiin. Seurajumpissa on niin mahtavaa porukkaa ja hyvä ilmapiiri ja ohjaaja saa usein kauden päätteeksi kantaa kotiin mm. kukkia, skumppaa, suklaata, villasukkia ja valkosipulia selkä väärällään. Jumppaajat ovat laulaneet, lausuneet runoja ja ikämiehet ovat vieneet lounaalle. Parhaita palautteita ovat sellaiset, joissa jumppaaja kokee jumpassa onnistuneensa ja oppineensa jotain itsestään ja omasta kehostaan.
Miten voi tulla mukaan seuraan?
Seuratoimintaan joko jumppaamaan, ohjaamaan tai vapaaehtoistehtäviin on helppo tulla mukaan. Kannattaa reippaasti vaan ottaa yhteyttä kiinnostavaan seuraan, kyllä sieltä sitten neuvotaan ja autetaan eteenpäin. Rohkeasti kannattaa myös kokeilla erilaisia ja eri ohjaajien pitämiä tunteja, niin että löytää itselleen ne mieluisimmat. Lähiseurojen tunnit ovat laadukkaita, kohtuuhintaisia sekä lähellä.
Minkä vinkin antaisit lukijoille?
Kannattaa rohkeasti kokeilla erilaisia liikkumisen muotoja ja valita niitä, mitkä tuntuvat itselle sopivilta. Monipuolisuus kannattaa myös muistaa, niin että oma liikkuminen sisältää sekä aerobista harjoittelua, lihaskuntoharjoittelua että kehoa ja mieltä huoltavia harjoitteita. Silloin, kun liikkuminen on hauskaa, sitä tulee myös tehtyä. Ja vaikka jumpissa tai muissa liikuntatuokioissa olisikin tosi kivaa, tärkeintä on muistaa arkiliikunta ja liikkeen lisääminen arkeen helpoin ratkaisuin vaikkapa valitsemalla portaat hissin sijaan. Ja välillä pitää vaan chillata!
