Pukulinjauksen tarkoituksena on ensisijaisesti lisätä lajin urheilullisuutta ja vähentää ulkonäkökeskeisyyttä.
Voimistelu voi olla monelle perheelle kallis harrastus. Kustannuksia aiheuttavat harjoitusmaksut, kilpailumatkat, valmennus ja erilaiset vaatteet, välineet ja varusteet.
Kilpailupuku on tärkeä osa voimistelun kilpavarustusta muutamissa lajeissa. Puvun hinta voi vaihdella merkittävästi. Usein pukujen hintaa nostaa koristeiden suuri määrä. Siksi on hyvä käyttää harkintaa erityisesti pienten kilpailijoiden kohdalla. Koristeiden sijaan on hyvä harkita yksinkertaisempia vaihtoehtoja, jotka voivat silti tarjota esteettisesti miellyttävän kokonaisuuden.
Puvun vuokrauksesta hyötyy taloudellisesti niin vuokralle antava kuin vuokraava osapuoli, ja samalla saadaan puvuille lisää käyttökertoja. Tanssi- ja voimisteluseura Illusionin valmennuspäällikkö Oona Mikala
Puvulla yksinään ei kuitenkaan muuteta kulttuuria, eikä kustannuksia, vaan se on yksi osa isompaa muutostyötä. Pukulinjauksen tarkoituksena on lisätä lajin urheilullisuutta ja vähentää ulkonäkökeskeisyyttä lapsuusvaiheessa.
Pukulinjaus on aiheuttanut paljon keskustelua muun muassa akrobatia-, joukkue- ja rytmisen voimistelun puolella sekä pukuvalmistajien keskuudessa.
Maltillisemmilla pukuhankinnoilla ja kierrättämisellä voimme vaikuttaa useampaan asiaan kuin vain kustannuksiin. Voimme vaikuttaa ympäristövastuullisuuteen, kestävään kehitykseen ja ulkonäkökeskeisyyteen.
Seuroissa lisätään pukujen vuokraamista
Monessa seurassa on jo ennakkoon osattu toimia linjauksen hengessä. Vantaan Voimisteluseuran toiminnanjohtaja Anu Kuusela kertoo oman seuransa toimintamallista.
”Me olemme Vantaalla systemaattisesti jo useamman vuoden keränneet seurallemme pukuvarastoa sekä ympäristöohjelmamme mukaisesti ekologisuuden näkökulmasta, mutta myös kulujen hallinnan vuoksi. Tausta-ajatuksena, että joka vuosi voimistelijoiden ei tarvitsisi ostaa kilpailupukua omaksi, vaan saataisiin kustannustehokkaampi ja samalla ympäristöystävällisemmin pukuja kiertoon.”
”Erityisesti 6–12-vuotiaiden joukkueilla olemme hyödyntäneet kierrätystä paljonkin ja myös vanhempien voimistelijoiden kohdalla päälinjamme on kierrätyspuvut, joissa olemme tehneet paljon yhteistyötä myös muiden seurojen kanssa, eli olemme ostaneet joukkueille toisen seuran joukkueiden vanhoja pukuja”.
”Tämä on hieno esimerkki toivotunlaisesta tilasta lasten urheilussa. Tavoitteena on, että harrastus pysyy saavutettavana kaikille siitä kiinnostuneille lapsille ja että kustannukset rakentuvat vain välttämättömistä kuluista. Karsitaan sieltä, mikä ei estä urheilussa kehittymistä ja tekemisestä nauttimista”, linjaa lasten voimistelun päällikkö Liisa Lappalainen.
Tanssi- ja voimisteluseura Illusionin valmennuspäällikkö Oona Mikala yhtyy vuokraamiskeskusteluun.
”Meillä Illusionissa on tavoitteena seuratasolla edistää pukuvuokrauskulttuuria, ja siihen kehitetään parhaillaan yhteisiä toimintatapoja. Puvun vuokrauksesta hyötyy taloudellisesti niin vuokralle antava kuin vuokraava osapuoli, ja samalla saadaan puvuille lisää käyttökertoja. Yhdessä vanhempien kanssa neuvoteltiin nyt vanhoille puvuille riittävän edullinen vuokrahinta, jotta vuokraaminen on oikeasti houkutteleva vaihtoehto! Parhaimmillaan pukuja voidaan vuokrata eteenpäin useammalla eri kaudella.”
”Tälle keväälle hankimme Illusion Felinelle uuden kilpailupuvun, jonka suunnittelussa on huomioitu uudet lasten voimistelun linjaukset sekä puvun pitkäikäisyys, jotta vuokraaminen on mahdollista jatkossakin. Joukkue itse käyttää pukua koko vuoden, jolloin kausikohtainen hinta pysyy kohtuullisena. Lasten linjauksen mukaisessa 150 euron maksimibudjetissa pysyminen onnistuu hyvin koristeiden määrää rajaamalla ja hieman yksinkertaisempiin leikkauksiin panostamalla. Puvun kestävyys puolestaan on huomioitu kangasvalinnoissa sekä puvun mallissa,” jatkaa Oona Mikala.
Kuvat seuran vuokraamista puvuista:
Tarkennuksia pukua koskeviin kysymyksiin
- alle 12-vuotiailla ihokangasta ei saa olla lantion alueella (pikkuhousuosassa)
- hameessa saa olla ihokangasta
- kyljessä voi olla pieniä kuviosta johtuvia koloja ihokangasta.
- kokonaan kyljet auki leikkauksia emme suosittele lapsille.
- alle 12-vuotiailla puku ei saa olla liian paljastava eikä leikkauksella saa pyrkiä muokkaamaan illuusioita voimistelijan toisenlaisesta vartalosta, mutta mikäli näin jatkossa tapahtuu, on todennäköistä, että lajien pukusääntöä tiukennetaan lajin omiin sääntöihin.
- alle 12-vuotiailla puku saa maksaa 150 € / puku / kausi, jos puku on käytössä kaksi kautta, voi hinta olla korkeampi (max 300 €).
- kuitteja tai muitakaan todisteita puvun hinnasta tai käyttöiästä ei vaadita. Tarkoitus on muuttaa vallitsevia toimintatapoja voimistelun lajikulttuurissa, ei vahtia yksittäisiä tapauksia.
- alle 12-vuotiailla uusien pukujen koristelun määrä tulee olla maltillinen, mutta vanhoissa ja kierrätyspuvuissa sallitaan puvun aiempi koristelu.
- rytmisen voimistelun 8-10 v sarjoissa suositellaan, että kerrallaan on yksi puku, jolla esitetään kaikki yksilöohjelmat
- mikäli voimistelija kilpailee rytmisessä voimistelussa tai akrossa duossa/triossa/ryhmässä/joukkueessa, yhteinen puku duon/trion tms. kanssa on perusteltua, pyritään kuitenkin suosimaan mahdollisia laina- ja vuokrapukuja.
- jokainen perhe tekee päätökset pukujen suhteen ja jos voimistelijalla on enemmän pukuja kuin on suositeltu, kehotetaan keskustelemaan perheen kanssa. Valmentajan ei tule kannustaa hankkimaan enempää kuin suositeltu määrä pukuja.
Lisää kysymyksiä ja vastauksia pukuihin liittyen löydät Lasten voimistelun linjaus -sivun lopussa olevasta Q&A-osiosta >>