Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Luovuus ja leikki on lapsen oikeus – Miten se näkyy voimisteluseuroissa?
10.11.2022

Luovuus ja leikki on lapsen oikeus – Miten se näkyy voimisteluseuroissa?

Luovuus on leikkiä. Lapsi improvisoi voimistelunauhan kanssa.

Lapsella on oikeus leikkiin. Mikään ei saisi estää lasta leikkimästä, koska leikki on lapselle tärkeä luovuuden ja itseilmaisun väline.

Lasten harjoittelu, koulunkäynti, yhteiskunnalliset muutokset ja kriisit tai muutkaan esteet eivät saisi ohittaa lasten oikeuksia leikkiin ja muuhun itseilmaisuun. Toni Keski-Liikala painottaa, että tämä on hyvä muistaa aina ja etenkin Lapsen oikeuksien päivänä 20. marraskuuta. Keski-Liikala on tanssin ammatillinen opettaja ja hän toimii Voimisteluliiton tanssin kehittämistyöryhmän jäsenenä.

”Itseilmaisu on lapsen oikeutena myös merkittävä vaikuttamisen kanava”, Keski-Liikala toteaa.

Sen taustalla on yksilöllisyyteen ja laaja-alaisuuteen perustuva kasvatus sekä itsenäiseksi ja ajattelevaksi aikuiseksi varttuminen. Nämä tavoitteet turvatakseen aikuisten täytyy suojella lasta kaikilta hänen hyvinvointiaan uhkaavilta tekijöiltä ja häiriöiltä. Nämä on kirjattu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.

”Luovuus on leikkiä. Meidän omasta luovuuden tarpeestammekin voimme ymmärtää sen, miksi leikki on etenkin lapsille tärkeää.”

Miten lapsen oikeudet näkyvät voimisteluseuran arjessa?

Lapsen oikeudet ovat laaja-alainen määritelmä, joka ulottuu myös seura- ja harrastustoimintaan. Harrastustoiminnassa lapsen oikeuden voivat näkyvä esimerkiksi seuraavasti:

Osallisuus:
Miten sinun ryhmäsi harrastajat tuntisivat itsensä harrastuksen pääroolissa oleviksi? Saavatko harrastajasi olla mukana kauden tavoitteiden asettamisessa tai leikkitoiveiden ehdottajina

Yhdenvertaisuus:
Liikunta ja urheilu ovat avoimia kaikille. Tasavertaisuus, moninaisuus ja oikeudenmukaisuus ovat yhteisömme perusta. Oletteko jutelleet oman ryhmäsi kanssa, että jokainen on yhdenvertainen ja jokaisella on omat vahvuustaitonsa?

Perhe:
Jutteletko harrastajien huoltajien kanssa? Onko teidän ryhmällänne kerran kaudessa perhetunti, jonne ovat kaikki harrastajien läheiset ihmiset tervetulleita kokeilemaan mitä teidän tunnilla tehdään?

Sosioekonomiset olosuhteet:
Muistetaan erilaisten kilpailu- ja leirimatkojen sekä esiintymis- ja kilpailupukujen suunnittelussa ottaa huomioon se, että perheillä voi olla hyvin erilaiset sosioekonomiset asemat. Esimerkiksi pukujen kierrätys on myös ympäristöteko.

Koskemattomuus ja turvallisuus:
Oletko käynyt ohjattaviesi kanssa läpi treeniasusäännöt ja taidot? Tietävätkö omat ohjattavasi kosketuksen ja avustamisen säännöt? Lue tämän linkin kautta harrastajan keho ja turvataidot -työkaluista.

Oikeus tulevaisuuteen:
Tulevaisuuden uskoa voi alentaa esimerkiksi se, jos harrastaja joutuu syrjityksi, kiusatuksi tai hän jää kaveriporukan ulkopuolelle. Oletteko puhuneet ryhmäsi kanssa Et ole yksin -palvelusta? Lue lisää Väestöliiton Et ole yksin -palvelusta tämän linkin kautta.

Nämä, kuten monet muutkin lapsen oikeuksia koskevat näkökulmat ovat läsnä vahvasti myös seuratoiminnassa, joita jokaisen valmentajan, ohjaajan ja seuratoimijan tulee tukea. Vain siten lapsella voi olla oikeus ilmaista itseään. Siihen sisältyy myös oikeus luovaan ajatteluun.

Lue lisää lapsenoikeuksista tämän linkin kautta. Linkki aukeaa uuteen välilehteen.

Joko seuraat @laadukaslastenohjaus -tiliä jo Instagramissa?

Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään 14.-20.11.2022 ja lapsen oikeuksien päivää 20.11.

Voimisteluliiton nettisivuilla julkaistaan lapsen oikeuksien viikon aikana aihetta koskevia uutisia sekä Instagramista laadukaslastenohjaus -tilillä postataan aiheeseen liittyviä vinkkejä ja huomioita.

Haku