Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Lasten voimistelun linjauksen onnistumisia ja haasteita kartoitettiin kyselyllä
13.02.2025

Lasten voimistelun linjauksen onnistumisia ja haasteita kartoitettiin kyselyllä

Lasten voimistelun linjaus on ollut voimassa tammikuusta 2024 lähtien. Linjaus vahvistaa lapsen oikeuksien toteutumista voimistelussa.

Linjauksen avulla vaikutetaan lasten turvalliseen harrastamiseen, harjoittelun määrään, harrastuksen kustannusten rajaamiseen, voimistelijoiden hyvinvoinnin tukemiseen, harrastuksen jatkumiseen, pidempiin uriin ja kehorauhan tukemiseen.

Voimisteluliiton Lasten voimistelun linjausten vaikutuksia kartoitettiin tammikuussa 2025 kyselyillä, joihin vastasivat vanhemmat, valmentajat ja yli 11-vuotiaat voimistelijat.

Tulokset osoittavat, että linjaukset ovat vahvistaneet lapsilähtöistä toimintaa, mutta samalla tuoneet esiin uusia kehityskohteita. Vastaajajoukko oli pieni (110 henkilöä), joten tulokset ovat suuntaa antavia.

”Linjaus on hyvä periaatteeltaan, mutta sen käytännön toteutus kaipaa vielä yhtenäisyyttä. Esimerkiksi kilpailuihin ja pukusääntöihin liittyvät muutokset ovat herättäneet eniten keskustelua”, toteaa eräs valmentaja kyselyn avoimessa vastauksessa.

Keskeiset havainnot kyselyistä

Vanhemmat arvostavat linjauksen tavoitteita, mutta kilpailukustannukset herättävät huolta.

  • Kansainvälisten kilpailujen rajoitukset jakavat mielipiteitä. Linjauksessa velvoittavana asiana linjataan, että lapset voivat osallistua ulkomaan kilpailuihin, tapahtumiin ja leireille aikaisintaan sinä vuonna, kun he täyttävät 10 vuotta. 
  • Pukujen hintakatto (150 euroa) saa sekä kiitosta että kritiikkiä.
  • Kisamaksujen yhtenäistämisen tuoma nousu vaikeuttaa harrastamista.

 

Valmentajat kokevat linjauksen tukevan lapsilähtöisyyttä, mutta käytäntöjen vaihtelu haastaa arkea.

  • Leikin ja lasten osallisuuden mahdollistamisen määrä on kasvanut.
  • Liikkuvuusharjoittelua on muutettu turvallisemmaksi.
  • Seurojen  ja lajien välillä on eroja siinä, miten tarkasti linjauksia noudatetaan.

 

Lapset nauttivat voimistelusta, mutta toivovat voimistelukulttuurin kehittymistä.

  • Kilpailut ja joukkuekaverit ovat tärkein motivaatiotekijä.
  • Voimistelun arvostuksen toivotaan kasvavan – ”Ei se ole vain jalan heittelyä!”
  • Kisamatkat ulkomaille ovat monelle unelma, vaikka rajoitukset ovat tulleet voimaan.

 

Miten eteenpäin?

Kyselyiden perusteella linjauksen vaikutukset ovat pääosin positiivisia, mutta erityisesti kustannukset, kilpailukäytännöt ja valmennuksen yhtenäisyys kaipaavat jatkokehitystä.

”On hienoa, että lasten oikeuksia ja hyvinvointia painotetaan. Nyt olisi tärkeää varmistaa, että käytännöt ovat seuroissa yhtenäisiä ja tukevat harrastajien motivaatiota”, summaa eräs vanhempi.

Voimisteluliitto jatkaa linjauksen vaikutusten seurantaa ja kehitystyötä.

”Olemme mukana lasten urheilun uusi suunta -prosessissa 40 muun lajiliiton ja Olympiakomitean kanssa tavoitteena kehittää koko lasten liikunnan, urheilun ja harrastamisen kenttää. Työ liittyy vahvasti kansalliseen lapsistrategiaan sekä siihen, että aikojen saatossa lasten kilpaurheilu on ajautunut liian lähelle aikuisten huippu-urheilua, vaikka lasten toiminnassa tulisi säilyttää leikinomaisuus, monipuolisuus ja yksilön kehityksen tukeminen ilman liiallisia suorituspaineita”, linjaustyötä vetänyt Liisa Lappalainen kommentoi.

Voimisteluliiton tavoitteena on varmistaa, että lasten urheilussa lähtökohtana ovat lapsen tarpeet, ilo liikkua ja turvallinen kasvuympäristö. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että kilpailutoiminnan rakenteita ja valmennuskulttuuria tarkastellaan kriittisesti ja kehitetään siten, että ne tukevat lasten pitkäjänteistä hyvinvointia.

”Haluamme luoda toimintaympäristön, jossa jokainen lapsi voi kokea onnistumisia ja innostua liikunnasta ilman liiallista ulkoista painetta. Lasten liikunnan ja urheilun tulee pohjautua kehitykselle, ei suorituspakolle”, Lappalainen toteaa.

Osana kehitystyötä Voimisteluliitto jatkaa yhteistyötä seurojen, valmentajien ja perheiden kanssa, jotta lapsilähtöiset käytännöt saadaan jalkautettua arjen toimintaan. Tulevaisuudessa tavoitteena on, että kaikki voimistelua harrastavat lapset saavat tasavertaiset mahdollisuudet kehittyä ja nauttia lajista – riippumatta taustasta tai kilpailullisista tavoitteista.

 

Lisätietoja:

Lasten voimistelun linjaus (voimistelu.fi)

Liisa Lappalainen

Liisa Lappalainen

Osaamisen kehittämisen päällikkö

Lasten voimistelun linjaus

Osaamisen kehittämisen kokonaisuuden johtaminen, koulutuspolun ja -prosessien hallinointi ja kehittäminen, Priima. Lasten voimistelun linjaus ja laadukas lasten voimistelu.

Haku