Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Älä riko voimistelua
22.12.2021

Älä riko voimistelua

valmentajia kampanjakuvassa

Voimisteluliitolla on ollut kunnia saada koulututusta ihmisoikeuskysymyksistä ja pilotoida valmentajille suunnattua koulutusta. Lisäämällä valmentajien, seuratoimijoiden ja liiton henkilökunnan osaamista ja tietotaitoa ihmisoikeusasioissa, voidaan tehdä muutosta lajikulttuurin kehittämisessä. Kun valmentajat ja ohjaajat tunnistavat lapsen oikeudet, voivat he niitä myös kunnioittaa ja siten rakentaa turvallisia harjoitusympäristöjä.

Voimistelu on lajina huippu-urheilijan polulla vaativaa ja vie paljon vapaa-aikaa jo lapsuusvaiheessa. Siksi on muistettava, että lapsella on oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, eikä näin ollen voi esimerkiksi kaikkia koulun loma-aikoja täyttää leiripäivillä, sillä muuten lapselle ei jää aikaa palautua ja olla perheen kanssa.

Kun jokainen valmentaja tietää, miten erilaisissa ihmisoikeuskysymyksissä toimitaan, auttaa se muutoksen tekemisessä ja paremman arjen rakentamisessa.

Voimisteluliitto on pyrkinyt omalta osaltaan vaikuttamaan mm. lasten ja aikuisten sarjojen ikärajoihin, jotta lasten ei tulisi käydä urheilijan polkua pikakelauksella.

Liian nopea eteneminen olla haitallista urheilijoiden terveyden ja hyvinvoinnin sekä myös taitojen oppimisen kannalta. Meille voimistelijoiden kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeää, ja siksi koemme naisten sarjassa ikärajan nostamisen tärkeäksi lajikulttuurin muutostyöksi, perustelee liiton toiminnanjohtaja Maria Laakso.

Lue lisää

Yhteistyö ihmisoikeusliiton kanssa jatkuu 2022

Älä riko urheilua-kampanja on tuonut vuonna 2021 rohkeasti esille urheilun ihmisoikeuskysymyksiä, joita on urheilun rakenteissa ja tavallisessa arjessa. Esikuvana on hienoja urheilijoita sekä heitä kuunnellen on rakennettu upea kampanja.

Kampanjan viikoilla myös Kisakallion 2. tason koulutuksessa pilotointiin ihmisoikeuskysymyksiin pohjautuvaa koulutusta, jossa tavoitteena oli herätellä valmentajia ihmisoikeusasioihin. Voimistelussa työskennellään suurissa määrin alle 18-vuotiaiden harrastajien parissa ja siksi on tärkeää tuntea Suomen lainsäädäntöä sekä YK:n lapsen oikeuksien sopimusta. Lapset ovat ikänsä puolesta erityisen haavoittuvassa asemassa ja tarvitsevat suojaa. Valmentajan on tunnettava omat vastuunsa ja velvollisuutensa. Ei ole valinta kysymys, otetaanko lapsen oikeuksia huomioon, vaan se on meidän aikuisten ja seurojen velvollisuus.

Lue lisää lapsen oikeuksista ja niihin liittyvistä ihmisoikeusongelmista täältä 

Nyt pidetyn pilotin jälkeen yhteistyö jatkuu ja myös liiton toimihenkilöitä koulutetaan vuoden 2022 aikana ja kehitetään mahdollisuuksia ja tapoja osaamisen kehittämiseen kentällä. Olemme suuren äärellä ja kiitos, jos teet yhteistyötä sen eteen, ettei urheilu eikä voimistelu ole rikki.

 

Haku