Hyppää sisältöön

Tanssin tuomarille

Tanssin tuomarikoulutus

Tanssin tuomarikulutuksessa käydään läpi tuomaritoiminnan käytännön asioita, tanssin kilpailun säännöt, sarjat ja arviointilomakkeen rakenne sekä tutustutaan liikeanalyysiin. Lisäksi käydään läpi tuomarointiin vaikuttavia psykologisia tekijöitä. Käymme läpi arvioinnin teoreettista taustaa, ja sen tuomista käytäntöön harjoittelemalla tuomarointia videoiden avulla.

Tuomarikoulutukseen voi osallistua iästä riippumatta tanssin kilpailun tuomariksi aikova tai tanssin valmentaja. Huomioithan, että tuomarina toimiessa sinun tulee olla vähintään 18-vuotias. Lisäksi tuomarilta edellytetään aikaisempaa tanssin tuntemusta.

Säännöt ja materiaalit

Tanssi tapahtumien ja kilpailuiden säännöt ja muut materiaalit löydät täältä.

Säännöt ja materiaalit

Tuomaritoiminnan uudistuksia

Kevät 2026

  • Uusi Dancestrada -kilpailumuoto kilpaillaan ensimmäistä kertaa kesäkuussa.
  • Dancestrada arvioidaan sähköisesti eli tuomarointi ja palautteenanto tapahtuu kokonaan points-sovelluksessa. Tuomarointiin tuomari tarvitsee puhelimen, padin tai tietokoneen.

Syksy 2026

  • Tuomarikoulutusjärjestelmä muuttuu kaksiportaiseksi.
    • Tuomarikoulutus 1 on jatkossa verkkokoulutus ja sen käymällä tuomari saa oikeuden tuomaroida koreografian osa-aluetta Tanssi Cup sekä Dancestrada-kilpailuissa. 
    • Tuomarikoulutus 2 on jatkossa etäkoulutus ja sen käymällä tuomari syventää tuomariosaamistaan ja saa oikeuden tuomaroida kaikkia osa-alueita Tanssi Cup kilpailuissa. 

  • Tuomariseminaari muuttuu pakolliseksi suoritettavaksi ennen tuomarointia kauden tanssi Cup kilpailuissa. Tällä pyritään sääntömuutosten sisäistämisen ja tuomareiden osaamisen varmistamiseen.

  • Tanssi Cup 2026-2027 arvioinnissa siirrytään sähköiseen arviointiin ja palautteenantoon. Tuomarointiin tuomari tarvitsee puhelimen, padin tai tietokoneen.

Tapahtumat ja koulutukset tanssin tuomareille

8.2.2026 10:00-15:00 Tanssin tuomarikoulutus / zoom.

Ilmoittautuminen 19.1.2026 mennessä

Ilmoittautuminen

To 12.11.2026 klo 18:00-20:00 Tanssin tuomariseminaari / zoom.

Ilmoittautuminen alkaa maaliskuussa 2026

Tanssilajit tutuksi – Verkkokoulutus

Käy erinomainen koulutus joka syventää tietoa ja taitoa tanssilajien ymmärrykseen liittyen. Koulutus on todella hyvä pohjakoulutus tanssin tuomarille sekä tanssin valmentajille. 

Koulutus on auki vuoden 2026. Kouluttautujalla on ilmoittautumisesta 60vrk aikaa suorittaa koulutus Priima oppimisalustalla.

Ilmoittautuminen

Haku