Joukkuevoimistelun SM-kilpailut järjestetään tulevana viikonloppuna Tampereella

7.6.2021 |

 

Joukkuevoimistelun SM-kilpailut 2021 starttaavat nuorten sarjalla lauantaina 12.6. ja naisten sarjalla sunnuntaina 13.6. Osallistuvat joukkueet antavat SM-kilpailuille paljon painoarvoa, sillä suurelle osalle joukkueista SM-kilpailu on kevään ainoita paikan päällä ja yleisön edessä voimisteltavia kilpailuita. SM-kilpailut ovat joukkueille myös merkittävä etappi kohti Helsingin MM-kilpailuja loppuvuodesta 2021.

Kaikki naisten ja nuorten kärkijoukkueet osallistuvat SM-kilpailuun. Nuorten sarja kilpaillaan kokonaisuudessaan lauantaina ja alkukilpailusta sijoille 1-10 sijoittuneet jatkavat finaaliin. Naisten sarjassa sunnuntaina kaikki joukkueet tekevät kaksi näyttöä, joiden yhteispisteillä SM-sijoitukset jaetaan.

Naisten sarjassa kauden kärjessä tiiviisti pysyneet Minetit (Tampereen Sisu) ja OVO Team (Olarin Voimistelijat) lähtevät kilpailuun odottavaisin mielin tavoitteenaan kirkkain mitali. Kilpailukauden näyttöjen perusteella myös Sanix Valens (Lahjan Tytöt) ja Gloria (Attitude Sports, Elise, Pakilan Voimistelijat, Tapiolan Voimistelijat) kilpailevat tiiviisti mitalisijasta.

-Meidän valmistautuminen on sujunut hyvin. Moskovan jälkeen ehdittiin palautumaan kunnolla ja viime viikot ollaan jatkettu ahkeraa treenaamista ja tehty taas hieman suurempia toistomääriä. SM-kisassa tavoitteena on nauttia esiintymisestä pitkästä aikaa kotiyleisön edessä ja tarjota yleisölle elämys. SM-kisaa varten ollaan tehty pieniä muutoksia ja tarkennuksia ohjelmaan, Minettien (Tampereen Sisu) Olivia Yli-Juuti kertoo.

-Valmistautuminen SM-kisoihin on sujunut todella hyvin. Tehtiin viikko uutta ohjelmaa ja nyt keskitytään taas vanhaan ohjelmaan, jolla kisataan. Se oli kivaa vaihtelua ja lisäsi motivaatiota tehdä vielä enemmän ja paremmin tätä vanhaa ohjelmaa. Kilpailemme nyt viimeistä kertaa Freddie Mercury -teemaisella ohjelmallamme. SM-kisoihin valmistautuessa olemme tehneet pieniä muutoksia ohjelmaan. Tavoitteena on tehdä hyvät suoritukset, nauttien jokaisesta hetkestä, kertoo OVO Teamin Aurora Kapanen.

Gloria (Attitude Sports, Elise, Pakilan Voimistelijat, Tapiolan Voimistelija) on valmistautunut SM-kilpailuun ohjelmaa määrätietoisesti hioen.

-Tavoitteena on tehdä kisassa kaksi suoritusta, joihin voimme olla tyytyväisiä, lisäksi tavoittelemme mahdollisimman kirkasta SM-mitalia. Olemme tehneet ohjelmaan pieniä tarkennuksia ja hioneet erityisesti tasapainoja varmaksi. SM-kisa on yksi kauden pääkisoista, ja lähdemme luottavaisin mielin näyttämään upeaa tekemistä yleisön edessä, joukkueen kapteeni Laura Airila kertoo valmistautumisesta.

Sanix Valens (Lahjan Tytöt) on tehnyt SM-kilpailua varten pieniä muutoksia ohjelmaan.

-Olemme hyvällä meiningillä valmistauduttu tulevia SM-kisoja varten ja samalla myös kohti Bulgarian maailmancup-kilpailua. Olemme tehneet ohjelmaan hyviä pieniä lisäyksiä ja keskitytty ohjelman tunnelman korostamiseen. Lisäksi ollaan tuomaripalautteiden perusteella hiottu ohjelmaa ylipäätään. Me lähdetään kisasta hakemaan SM-mitalia ja se vaatii meiltä omat parhaat suoritukset, kertoo Kiia Karppinen.

Team Freyat (Hyvinkään Voimistelu ja Liikunta, Järvenpään Voimistelijat, Mäntsälän Voimistelijat) lähtee SM-kilpailuihin odottavaisin mielin. SM-kilpailu on joukkueen ensimmäinen naisten sarjassa, joten sen merkitys on joukkueelle suuri.

-Meillä valmistautuminen on sujunut hienosti ja kaikilla on hyvä sekä luottavainen fiilis lähteä kisaan. Olemme valmistautuneet SM-kilpailuun panostaen treeneissä erityisesti ilmaisupuoleen ja pieniin yksityiskohtiin, jotta voimme näyttää kisamatolla parasta. SM-kisaa varten olemme tehneet muutoksia kokoonpanossa loukkaantumisten vuoksi. Myös koreografiaan on tehty pieniä muutoksia ja lisäyksiä yksityiskohtiin, jotta voimme kisamatolla näyttää parastamme, kertoo joukkueen kapteeni Jenniina Korjus.

Illusionin (Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion) valmistautuminen SM-kilpailuihin on sujunut odotetusti ja joukkue on valmistautunut kilpailuun tekemällä tarkentavia muutoksia ohjelmaan.

-Me odotamme jo kovasti, että päästään esiintymään yleisön eteen. Olemme valmistautuneet kilpailuun tekemällä onnistuneita ja laadukkaita toistoja tavoitteet mielessä. Tavoitteemme kisassa on saada onnistunut suoritus ja se, että jokainen pystyy nauttimaan esiintymisestä yleisön edessä. Olemme tehneet pieniä muutoksia ohjelmaan SM-kisoja varten, jotta saadaan ohjelman tarina paremmin välittymään yleisölle. SM-kisoilla on iso merkitys meille, sillä saamme näyttää kuinka paljon ohjelma on mennyt eteenpäin ja pääsemme esittämään ohjelman tuomareille ja yleisölle, joka on meille tärkeä asia, kertoo joukkueen kapteeni Tea Saikkonen.

SM-kilpailujen aikataulu

lauantai 12.6.

- nuorten alkukilpailu alkaen klo 14.00
- nuorten finaali alkaen klo 18.00
- palkintojen jako noin klo 19.30

sunnuntai 13.6.

- naisten alkukilpailu alkaen klo 14.00
- naisten finaali alkaen klo 17.00
- palkintojen jako noin klo 18.15

Kilpailu järjestetään Tesoman palloiluhallissa Tampereella ja yleisömäärä on rajoitettu terveysturvallisuus huomioiden.

Voimistelu liikuttaa. Myös seuraavat 125 vuotta.

Nyt on aika juhlia. Osallistu juhlavuoteen jakamalla sosiaalisessa mediassa oma voimisteluliikkeesi, temppusi tai tervehdyksesi #onnittelutemppu #voimistelu125

Suomalaisen voimistelun 125-vuotista liittotaivalta juhlitaan yhdessä Suomen Voimisteluliiton, Finlands Svenska Gymnastikförbund FSG:n ja Suomen Työväen Urheiluliiton TUL:n kanssa.

Suomen Voimisteluliitto on yksi Suomen suurimmista lajiliitoista, ja suurin tyttöjen ja naisten liikuttaja. Voimisteluliitto liikuttaa jäsenseurojensa kautta 130 000 suomalaista. Tänä vuonna juhlitaan suomalaisen voimistelun 125-vuotista liittotaivalta, joka huipentuu kesäkuussa 2022 järjestettävään 12 000 voimistelijan Gymnaestrada Tampere 2022 -suurtapahtumaan.

kuva: Susanna Hiljander