Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Ilmoittautuminen tanssillisen voimistelun leirille alkaa 3.5.
27.04.2021

Ilmoittautuminen tanssillisen voimistelun leirille alkaa 3.5.

Kisakallion yli 16-vuotiaiden tanvo-leiri järjestetään 25.-26.9. Viime vuonna leiri täyttyi ennätyksellisen nopeasti, joten laita ma 3.5. kalenteriisi jo nyt!

 

Kisakallion yli 16-vuotiaiden tanssillisen voimistelun leiri järjestetään tuttuun tapaan 25.-26.9. Leiriä varten kyseltiin toiveita ja ideoita, ja kyselyyn saatiinkin lähes 100 vastausta. Kiitos kaikille vastaajille!

 

Vastaukset olivat monelta osin samansuuntaisia – leirillä nautitaan yhdessäolosta, ammattitaitoisesta ohjauksesta sekä ennen kaikkea tanvon liikkeen virtaavuudesta – mutta jonkin verran oli myös keskenään hyvin ristiriidassa olevia toiveita. Kaikki vastaukset on analysoitu ja niistä pyritään muodostamaan lukujärjestys, joka miellyttäisi mahdollisimman monia harrastajia.

 

Uutena ominaisuutena leirillä järjestetään kaksi eri linjaa:

 

Virtaavaa voimaa ja vauhtia

Tämän linjan tunneilla luvassa on nimensä mukaisesti isoja hyppyjä, lattiatason käyttöä ja kaikin puolin vauhdikasta menoa, unohtamatta tietenkään aaltoliikkeiden virtaavuutta ja rauhallisempaakin tunnelmointia.

 

Lempeästi liikkuen

Tämän linjan tunneilla nautitaan tanvon ominaispiirteistä ilman isoja hyppyjä ja nopeita lattialla käyntejä, mutta sopivasti haastetta ja fyysisyyttä on varmasti luvassa jokaiselle voimistelijalle.

 

Ilmoittautumisen yhteydessä valitaan itselle sopivampi linja, ja nämä valinnat otetaan mahdollisimman hyvin huomioon ryhmäjakoja tehdessä. Leirillä on tilaa 120 voimistelijalle, jotka jaetaan neljään mahdollisimman samankokoiseen ryhmään. Ryhmien linjajaot nähdään vasta ilmoittautumisen päätyttyä, kun selviää minkä verran osallistujia on kumpaankin linjaan tulossa.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 3.5. klo 9.00. Viime vuonna leiri täyttyi ennätyksellisen nopeasti vain muutamassa päivässä, joten kannattaa olla nopea! Ilmoittautuminen on auki 25.8. saakka, mikäli paikkoja vapautuu esimerkiksi peruutusten seurauksena.


Pääset ilmoittautumaan tämän linkin kautta 


Leirin hinta
majoittuville 148€ (sisältää leiritunnit, majoitus huoneistohotelli Katajarinne 2-3hh, saapumispäivänä lounas, päivällinen ja iltapala makasiinilla, lähtöpäivänä aamiainen ja lounas)
ei-majoittuville 128€ (sisältää leiritunnit, saapumispäivänä lounas, päivällinen ja iltapala makasiinilla, lähtöpäivänä aamiainen ja lounas)

Lisätietoja leiristä Nea Vallin, nea.vallin(at)voimistelu.fi

 

 

 

kuva Milla Vahtila

Haku