Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Telinevoimistelu muuttaa Kuortaneelle
25.03.2021

Telinevoimistelu muuttaa Kuortaneelle

 

Telinevoimistelu muuttaa Kuortaneelle

Kuortaneen urheilulukion lajivalikoima laajenee telinevoimistelulla

 

Naisten telinevoimistelu tulee Kuortaneen lukion uudeksi lajiksi. Suomen Voimisteluliitto yhteistyössä Kuortaneen urheiluopiston, lukion ja kunnan kanssa on kaavaillut asiaa jo pitkään.

Vuosi sitten Kuortaneen Urheiluopistolle valmistunut uusi upea telinevoimisteluhalli, Lem-Kem Areena tarjoaa upeat puitteet lajimme harjoitteluun sekä toimi osaltaan myös päätöksen vahvistajana, olosuhteet ovat vertaansa vailla.

Kuortaneella valmennuksesta tulee vastaamaan positiivinen ja energinen Merja Mettänen. Merja on toiminut alueminoritoiminnan vastuuvalmentajana sekä valmentanut nykyisessä seurassaan urheilijoita aina maajoukkuetasolle asti. Hän on tuttu kasvo niin alueminori-, minori-, bemari- kuin myös maajoukkueleiriltä. Hän toimii tällä hetkellä myös Voimisteluliiton naisten telinevoimistelun lajin kehittämisryhmässä. Valmennusta tulee mentoroimaan voimistelun moniosaaja Tiina Vilenius.

Urheilijoista moni vielä miettii päätöstään, mutta Vaasan Telinetaitureiden Misella ja Minea Antila ovat päätöksensä jo tehneet. He laittoivat Kuortaneen lukion yhteishaussa ykköspaikalle.

”Olisihan se upeaa päästä tekemään arkiharjoittelu Kuortaneen hallissa ja leireille olisi entistäkin lyhempi matka”, tytöt nauravat.

 

Lue lisää

Haku