Voimisteluvalmentajat kokevat tärkeimmäksi tehtäväkseen harjoittelemaan innostamisen

11.12.2020 |

KIHU toteutti vuonna 2019 sarjassaan kolmannen valmentajakyselyn. Aineisto kerättiin kesä-elokuussa 2019 ja tulokset julkaistiin vuonna 2020. Kyselyyn vastasi yhteensä 2765 valmentajaa, joista 18 % toimi kyselyntekohetkellä päätoimisina valmentajina 50 eri lajissa. Voimisteluvalmentajia kyselyyn vastasi kaikkiaan 315, joista toimi päätoimisina valmentajina 20%. Kyselyyn vastanneista voimisteluvalmentajista pääosa eli 95% oli naisia.

Vastanneet voimisteluvalmentajat olivat pääosin nuoria, sillä vastaajista 51% oli alle 30-vuotiaita. Tämä eroaa jonkin verran kyselyn muusta vastaajajoukosta, sillä kaikista vastaajista vain 26% oli iältään alle 30-vuotiaita. Nuoresta iästään huolimatta voimisteluvalmentajilla oli kokemusta valmennuksesta keskimäärin jo 8,7 vuotta ja päätoimisilla valmentajille useimmiten yli 10 vuotta. Voimisteluvalmennukseen tullaan tyypillisesti oman voimistelu-uran kautta ja vastaajista 71 %:lla olikin taustallaan vähintään kansallisen tason kilpailu-ura.  Oma lajitausta olikin yleisin syy voimisteluvalmennuksen aloittamiseen, peräti 76% ilmoitti tämän syyksi valmennuksen aloittamiseen.

Valmennustoiminnan jatkamiseen vaikuttavista tekijöistä yleisimmiksi nousivat nauttiminen urheilijan kehittymisen seuraamisesta, mahdollisuus pysyä mukana oman lajin parissa ja nauttiminen vuorovaikutuksesta urheilijoiden kanssa. Yleisin tavoite valmentajana oli oma kehittyminen valmennuksessa.

Koulutus nähdään tärkeänä voimisteluseuroissa, sillä verrattuna muihin lajeihin voimistelun parissa on hyvin vähän (1%) kokonaan kouluttamattomia valmentajia, kun näitä koko vastaajajoukossa oli 13%. Yleisin koulutustaso oli Voimisteluliiton 1-taso tai sen osat, joka löytyi 65 %:lla vastaajista. Liikunta- tai opetusalan tutkinto oli 29 %:lla vastaajista. Päätoimisista voimisteluvalmentajista yli puolella (57%) on ammatillinen valmentajatutkinto.

Lähes puolet (45%) vastaajista on päätynyt valmennustehtäviin, koska heitä on siihen pyydetty tai tehtävää on tarjottu heille. Huomioiden sen, että valtaosalla on taustallaan oma voimistelu-ura, vaikuttaa siltä, että seurojen ohjaaja- ja valmentajarekrytointi urheilijoista tai entisistä urheilijoista on varsin toimivaa. Valmennustoiminta ei voimistelussa yleensä perustu vapaaehtoistoimintaan, sillä 72% prosenttia saa työstään palkkaa. Vain 9% ei saa työstään mitään taloudellista korvausta. Tässä voimistelu eroaa muista lajeista, sillä koko vastaajajoukossa kokonaan vapaaehtoispohjalta toimi 30% valmentajista.

Tärkeimmäksi tehtäväkseen valmentajat kokivat harjoittelemaan innostamisen sekä motivaation vahvistamisen (31%). Tämän jälkeen hyvin tasaisina nousivat esiin urheilijan taitojen ja urheilusuorituksen kehittäminen (19%) sekä nautinnon ja myönteisten kokemusten tuottaminen (18%). Arvojen, asenteiden ja käyttäytymisen osalta esiin nousee selkeä kolmen kärki, johon valmentajat pyrkivät vaikuttamaan: urheiluhenki ja reilu peli, toisten ihmisten kunnioitus ja arvostus sekä käytöstavat.

Valmennustyön kuormittavuus nousee esiin myös näissä vastauksissa, mikä tukee voimisteluvalmentajille aiemmin tehtyjen kyselyiden tuloksia. 27 % vastaajista kokee, että palautuu työstää huonosti tai erittäin huonosti. Kokonaishyvinvointiin negatiivisesti vaikuttivat useimmiten joukkuevalinnat, valmennuksen oheistehtävät ja palkkaus. Myös valmennuksen työmäärä sekä valmennustyön ja siviilielämän yhteensovittaminen nousivat esiin haasteina hyvinvoinnin näkökulmasta. Erittäin positiivisesti omaan hyvinvointiin vaikutti useimmiten valmennuksen toimintaympäristö.

Oman osaamisen kehittämisen merkitys nousi selkeästi esiin kyselyssä. 77% vastaajista piti lisäkouluttautumista tärkeänä tai erittäin tärkeänä ja 71% vastaajista olikin osallistunut koulutukseen viimeisen vuoden aikana. Koulutuksen maksoi useimmiten seura (72%). Tulevien koulutusten suosituin toteutusmuoto oli lähikoulutus lukuun ottamatta päätoimisia valmentajia, joiden toiveissa oli henkilökohtainen ohjaus (esim. tutorointi tai mentorointi). Kehittymistarpeita koettiin olevan eniten fysiologian, anatomian ja biomekaniikan sekä lajitaitojen ja -tietojen osa-alueella. Lähes yhtä merkittäväksi koettiin kuitenkin myös psykologia, pedagogiikka ja didaktiikka.

Oppimistilanteiden osalta merkittävimmiksi nousivat yhteistyö muiden valmentajien kanssa, urheilijoilta saatu palaute sekä arkivalmennus. Kehittymisen tai uralla etenemisen yleisin este oli olosuhteiden/välineiden puute tai sopimattomuus (33%), mutta myös tiedon/osaamisen puute ja arvostuksen puute olivat usein kehittymisen esteenä (molemmat 24%). Lajin osalta tiukempaa puuttumista kaivattiin valmentajakentässä useimmiten syömishäiriöihin, kiusaamiseen ja selän takana puhumiseen sekä loukkaantuneena tai sairaana urheilemiseen.

 

Linkki koko kyselyn tulosten julkaisuun:

Blomqvist, M., Mononen, K. ja Hämäläinen, K. Valmentajakysely 2019 – päätoimiset valmentajat. KIHUn julkaisusarja, nro 75. ISBN 978-952-7290-18-7, ISSN 2489-8317. Jyväskylä 2020. 

Linkit aikaisempiin Valmentajakyselyihin
2019: https://kihuenergia.kihu.fi/tuotostiedostot/julkinen/2020_blo_valmentaja_sel99_53976.pdf