Onnistuneen Etä-Lumon tunnelmia

1.12.2020 |

Kaikkien aikojen ensimmäinen Etä-Lumo-semitapahtuma järjestettiin sunnuntaina 29.11.2020.

Kilpailujen järjestelyistä vastasi Naantalin Voimistelijat yhdessä Voimisteluliiton kanssa. Vallitsevan koronavirus-tilanteen vuoksi päätös järjestää tapahtuma etänä syntyi vasta muutama viikko ennen h-hetkeä. Voimisteluliitto haluaa kiittää Naantalin Voimistelijoita joustavuudesta ja nopeasta reagoinnista, jolla mahdollistettiin ensimmäinen Etä-Lumo.

Mukana oli yhteensä 32 joukkuetta ja tapahtumassa oli viisi sarjaa: Gym for Life (pienet ryhmät) sekä tanssin kilpailun sarjat ikäluokissa 10-12 v., 13-15 v., 16-19 v. sekä yhdistetty sarja yli 20 v. ja yli 40 v.


Miten Etä-Lumo toteutettiin

Teknisesti tapahtuma toteutettiin siten, että joukkueet kuvasivat etukäteen kilpailusuorituksensa kotisaleilla ja videot kerättiin verkkoportaaliin. Tapahtumassa oli ulkopuolinen tuottaja, joka kokosi videot ja editoi muutamiin videoihin musiikit, jotta jokaisessa video-osallistumisessa musiikki kuului selkeästi.

Live-striimaus tehtiin Naantalin Kylpylän tiloissa, jossa työskentelivät kilpailupäivänä järjestävän seuran kanssa tanssin tuomaristot. Gym for Life -arvioitsijat ja palautteen antajat tuomaroivat sarjansa Helsingissä Sporttitalolla striimauksen välityksellä. Järjestäjillä oli koko tapahtuman ajan tiivis yhteys Naantalista Sporttitalolle Zoomin välityksellä. 

Kilpailut huipentuivat yhteiseen palkintojen jakoon, jossa joukkueiden edustajat pääsivät jakamaan fiiliksiään Zoom-yhteydellä.

Pienistä teknisistä ongelmista huolimatta kilpailu saatiin vietyä läpi onnistuneesti. Kilpailijat olivat erityisen onnellisia siitä, että tapahtuma ylipäänsä pystyttiin järjestämään näinä haastavina aikoina. Monet joukkueet olivatkin kokoontuneet yhteen omalla porukalla seuraamaan striimausta ja pääsivät näin yhteisölliseen kisatunnelmaan.

Tanssijat ja voimistelijat kommentoivat mm. näin tapahtumaa Zoom-palkintojenjaossa: ”Ei tietenkään tuntunut samalta, kuin se, että olisi ollut paikan päällä kilpailemassa, mutta onneksi päästiin näin poikkeusaikanakin kilpailemaan etäyhteyksin. Oli kiva kokemus! Kiitos paljon järjestäjille, tää live-striimi oli hyvä ja palkintojenjako toimii kivasti näin Zoomilla!”

 

Tulokset

Tanssin kilpailun sarjoissa voittivat kultaa

10-12 v. sarjassa: Askeleen edellä - Felia, Turun Weikot Voimistelu ja Tanssi
13-15 v. sarjassa: Survivors - Visio, Tanssistudioyhdistys Tast
16-19 v. sarjassa: The truth is out there - Felizia Raision Jumpparit
Yhdistetyssä yli 20 ja 40 v. sarjassa: Mun sydän - Ketjureaktio, Tanssistudioyhdistys Tast


Lisäksi sarjassa 10-12 v. Neuvottelu - Minttu, Oulun Voimisteluseura sain kunniamaininnan vuorovaikutuksesta ja teemasta.


Tanssin tuomareina toimivat Tuukka Simonen, Samppa Stenros ja Mari Laineenoja sekä Robert Stowe, Maija Heinonen ja Soile Niemi.


Gym for Life -sarjassa kultakategoriaan ylsivät

Aika jonka sain - Kuohu, Kankaanpään Voimistelijat

Arabian nights - Outlaws, Naantalin Voimistelijat

Taidemaalarit - Eleana, Naantalin Voimistelijat

 

Arvioitsijoina ja palautteen antajina toimivat Marja Kallioniemi sekä Annu Alikoski, Hannele Ahlqvist ja Leena Starck.

 

Kilpailujen kaikki tulokset löydät Kisanetistä.

 

Kiitos järjestävälle seuralle, juontajalle, tuomareille, arvioitsijoille ja palautteen antajille sekä kiitos kaikille video-osallistujille sekä katsojille.