Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Koronaohjeistukset voimistelutoimintaan pääkaupunkiseudulla
23.11.2020

Koronaohjeistukset voimistelutoimintaan pääkaupunkiseudulla

Kuvassa teksti koronavirustilanteen vaikutus voimistelussa

Pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Viimeisimpien koronakoordinaatioryhmän (Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto) ohjeistuksien mukaisesti Voimisteluliitto on tarkentanut omaa suosituksiaan Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla sisätiloissa järjestettävän liikuntatoiminnan osalta.

Alueellisille ja paikallisille viranomaisille on mahdollisuus tehdä tarvittaessa alueellisia ja paikallisia päätöksiä epidemian leviämisen estämiseksi. Päätöksen harrastustoimintaan käytettävien tilojen mahdollisista rajoituksista tekee kukin kunta. Voimisteluseurat noudattavat toiminnassaan oman paikkakuntansa ja sairaanhoitopiirinsä tekemiä vallitsevan koronavirustilanteen mukaisia ohjeistuksia.

 

Päivitetyt ohjeistukset pääkaupunkiseudun yli 20 -vuotiaiden liikuntatoimintaan

Pääkaupunkiseudulla kaupunkien hallinnoimissa sisätiloissa tapahtuva yli 20-vuotiaiden joukkue- ja kontaktilajien harrastustoiminta keskeytetään 23.11.2020 alkaen kolmeksi viikoksi (13.12.2020 saakka).

Ohjeistuksen mukaisesti yli 20-vuotiaille ei järjestetä voimistelun kilpailutoimintaa kyseisen kolmen viikon aikana. Yli 20-vuotiaiden harrastusjoukkueet eivät matkusta tapahtumiin ja kilpailuihin oman alueensa ulkopuolelle. Myös yli 20 hengen yleisötilaisuudet peruutetaan 23.11. alkaen kolmeksi viikoksi – tämä koskee myös esimerkiksi joulunäytöksiä (katso alla poikkeus alle 20-vuotiaiden kilpailuja koskien).

Pääkaupunkiseudun rajoitukset eivät koske yksilö- ja ryhmälajien maajoukkuetoimintaa, SM-tason ja I-divisioonan tasoista kilpailutoimintaa ja kansainväliselle huipulle tähtäävää ammattimaista harjoittelua. Rajoitus ei myöskään koske toimintaa, jossa osallistujien turvavälit säilyvät tosiasiallisesti koko harjoituksen ajan.

Voimisteluseuroissa voi jatkaa yli 20-vuotiaiden harrastetoimintaa omassa ryhmässä, kun ryhmän sisällä huolehditaan turvaväleistä ja vältetään harjoitteita, joissa ollaan kontaktissa. Tämä ohjeistus koskee pääkaupunkiseudun voimisteluseurojen ryhmäliikuntaa ja muuta yli 20-vuotiaille suunnattua harrastetoimintaa esim. aikuisten telinevoimistelua tai yli 20-vuotiaiden tanssillisen voimistelun ryhmiä, joissa harjoittelua voi jatkaa turvavälit ja paikkakunnan koronaohjeistukset huomioiden. 

Mikäli ohjatuilla liikuntatunneilla pystytään pitämään turvavälit ja tila on riittävän iso, voi ryhmässä olla yli 10 henkilöä. Tällöinkin tulee erityistä huomiota kiinnittää saapumisiin ja poistumisiin sekä muuhun tilassa liikkumiseen kuin myös maskiohjeistuksiin. 

Poikkeuksena alle 20-vuotiaiden toiminta

Pääkaupunkiseudun uudet rajoitukset eivät koske alle 20-vuotiaita. Lasten harrastetoiminta voi jatkua entisellään yleiset koronaohjeistukset huomioiden. Alle 20 -vuotiaiden liikunta- ja urheilutapahtumia voidaan järjestää, mutta ilman yleisöä. 

Katso myös Olympiakomitean päivitetyt koronaohjeistukset aiheesta. 

 

Haku