Kiltaäitien kertomaa

16.11.2020 |

Salaseurojen tunnelmaa ja uusia perinteitä

- Kun minut pyydettiin kiltaan, se oli valtavan hienoa. Olin niin otettu kunniasta, muistelee kiltaäiti Inga. Vuosikokouksiin pukeuduttiin kansallispukuihin ja jokainen sytytti oman kynttilänsä ikuisesti palavasta tulesta. Mitä kuuluu killoille nyt juhla- ja poikkeusvuonna? Osaako sitä aavistella miltä näyttävät tulevat kymmenet?

Inga Laukkonen, Helsingin Naisvoimistelijoiden (HNV) kiltaäiti, muistaa yhä, miltä tuntui tulla kutsutuksi kiltaan; 

- Se oli niin kiehtovaa, ettei tiennyt kuinka sitä olisi

Hilkka Tuhkanen, HNV:n kiltamuorin kunniaroolissa, muistelee kuinka tähystäjiksi nimetyt kiltalaiset etsivät uusia potentiaaleja. Hyvin olivat tähystäjät kiikaroineet, sillä Ingan ja Hilkan seura- ja kiltatoimintaa voi nykyisin laskea vuosikymmenissä. Vaikkakin kiltamuorilla on Hilkan mukaan ”helpotuksia”, ovat kiltamuorit usein toimineet seuransa kiltaäiteinä tai -vastaavina eli varmasti oman aktiivisen osansa aikanaan tehneet.

Kiltaäidin rooli on tärkeä, hän kutsuu ryhmän koolle ja vastaa ohjelmasta.

- Tuumivat, että minähän siihen tehtävään joudan, kertoo Kemin Naisvoimistelijoiden (KNV) kiltaäiti Marjatta Prykäri. Kiireinen eläkeläinen tavoitettiin Hiidenportin kansallispuistosta. Joutaminen vastuutehtävään lienee oikeastaan yhtä kuin, että tehtävään on taitoja ja luontaista kykyä yhdistää ihmisiä. Ja myös taipumusta olla iäti liikkeessä ja menossa.

 

Porinakerho

Katkesi kuin kanan laulu, tuumii poikkeuksellisesta keväästä ytimekkäästi Inga, joka jo odottaa, milloin uskaltaisi taas kutsua kiltaa koolle. Kiltatoiminta juhlii 70-vuotisjuhlaansa, eli on myös kilta numero 1. eli HNV:n killan juhlavuosi. Kymmenen vuotta myöhemmin Suomi-neidon vyötärön seutuville perustettu kilta numero 17. eli KNV:n kilta juhlii myös pyöreitä vuosia.

Suunnitteilla oli vähintäänkin ”vähän paremmat kaffet” sekä tapahtumia pitkin kevättä, jotka nyt jouduttiin perumaan tai ainakin siirtämään tuonnemmaksi. Juhlavuosi tullaan muistamaan varmasti hieman eri tavalla kuin oli suunniteltua.

Killan tarkoituksena on koota seuran jäsenet ystävyyttä ja henkistä vireyttä ylläpitäväksi ryhmäksi. Toimintaa järjestetään myös alueellisesti ja valtakunnallisesti. Paikallisesti killat kokoontuvat noin kerran kuussa. Marjatta nimeää ne ”porinakerhoksi”, kun jo kuulumisten vaihdot pitävät tapaamisia käynnissä hyvän tovin. 

- Pitää jonkun pitää pikkusen rotia. Vaikka me ollaankin jo niin fiksuja, niin silti me halutaan, että joku muukin tulis joskus kertomaan jotakin fiksua, naurahtaa Inga. Kemissä on pidetty valtavasti esityksistä historian kuuluisista naisista ja odotetaan jo vierailua Sylvi Kekkosesta.

-Kun saimme vuonna 2019 maininnan vuoden kiltana, laitoimme siitä tulleen summan talteen. Sillä keksitään vielä jotain yhteistä mukavaa, tuumasi Inga.

Molemmat kiltaäidit pitävät tärkeänä sitä, että vanhimmista kiltalaisista pidetään huolta ja heidän luonaan vieraillaan. Marjatta kertoo, kuinka kirkkaasti juttu luistaa vieläkin killan perustamisvuonna liittyneillä naisilla.

Seurojensa aarrearkkuja

Kiltalaiset ovat voimisteluseurojen aarrearkkuja. ”No kai minulla jotakin kerrottavaa on”, ja niin hurahtaa tovi puhelimessa tai Tanhuvaaran rieskan äärellä, kun päästään juttuun. On meinattu kompastua presidentin pitkiin sääriin, vierailtu lumilinnassa ja jumpattu tuntikaupalla.

- Kyllä siellä teatterissa aika harmaapäinen kiltaseurue usein istuu, mehän lähes ylläpidämme osaltamme teattereita, huudahtaa Inga nauraen.

Kiltamuorit ja -äidit on hyvä istuttaa välillä emoseurojen tapaamisiin ja keskittyä kuuntelemaan muistoja niin voimistelusta kuin sivupolustakin. Ikävuosien erosta huolimatta voimistelija on aina voimistelija. Kiltalaiset ovat myös usein aktiivisesti mukana pääseuran toiminnassa, erityisesti kausien alussa ja näytöksissä opastamassa väkeä paikalle.

Killan puolivuosittaisessa kokouksessa näitä opastajia, jotka vievät osallistujia paikalleen on kutsuttu nimellä muotomenojen ohjaaja.

- Ne olivat aikanaan hienoja ja arvokkaita tilaisuuksia. Ensin päästiin tyttäreksi, siitä sisareksi ja lopulta emännäksi. Killan johtokuntaa kutsutaan emännistöksi ja siihen kuuluvat esimerkiksi muistiinmerkitsijä ja rahakirstun vartija. Myös Kemin killassa tahdotaan pitää yllä näitä nostalgisia termejä, naiset kertovat.

- Osa tykkäsi jotenkin, että kilta on sellainen salaseura, mutta minusta se on vain aina ollut jännittävää ja hienoa – yhdistävää, kertoo Inga. Hilkka arvelee, että kiltalaisten alkuperäiset muotomenot ovat jostakin vapaamuurareiden ajalta ja mukana on varmasti ollut myös hengellisyyttä. Nykyään perinteisten kynttilöiden sijaan on tyydyttävä ledeihin ja se harmittaa Ingaa.

- Minä olen tällainen jarru, ettei liikaa uudisteta. Kaikki pitäisi olla niin modernia. Me ollaan vanhoja, me vain omaksumme nykyaikaisuuden, kertoo Inga nauraen.

Hilkka pohtii myös, että paljon on toiminta muuttunut, sekä kokouksien perinteet että aktiviteetit. Mutta hän ei ole niin tiukkana, etteikö pitäisi antaa ajan muuttaa toimintaa. Mikä onkaan kiltojen tulevaisuuden suunta?

 

Ikuinen liekki

Vuonna 2019 kemiläiset palkittiin vuoden kiltana, sillä he olivat elvyttäneet kiltatoiminnan uudelleen hereille. 

- 13 vuotta oli nukuttu prinsessan unta. Oli käynyt niin kuin arjessa välillä tuppaa käymään, kunnes tuli tunne, että olisipa jälleen mukava kohdata, kertoo Marjatta.

Voimistelulla on pitkät perinteet ja ensimmäisten kiltojen perustamisten jälkeen on vapaa-ajalle tullut paljon muitakin lajeja, aikaa harrastajilla vaan on saman verran kuin ennenkin. Voimistelu ja jumppa tuppaavat kuitenkin kuulumaan monen harrastajan elämään jossakin vaiheessa. Nostalgia saa perinteet ehkä muuttumaan hitaasti, mutta uusia perinteitä syntyy jatkuvasti. Kiltaan liittymistä ei tarvitse vuosikymmeniä odottaa, vaan siihen voi liittyä jo 25-vuotiaana ja pohtia, mikä olisi oman killan näköistä toimintaa arvoja kunnioittaen.

- Liekin tarkoitus on kuin rukous. Viisaus on luonut elämän, viisaus pitää sitä yllä ikuisesti, Hilkka hiljenee hetkeksi toistaessaan yhden killan tunnuslauseen. Ikuinen tuli palaa ainakin syvällä tarinoissa, muistoissa ja yhdessä koetuissa hetkissä. Led-kynttilöissäkin.

 

Teksti on julkaistu alunperin Voimistelu-lehdessä 3/2020 ja sen on kirjoittanut Jutta Kokkonen. 

Vuosikokouksiin pukuduttiin kansallispukuihin. Kuvassa näkyvillä myös kiltalaisten värit, joille jokaiselle on oma merkityksensä. Tyttärien valkoinen väri edustaa puhtautta, sisarten sininen uskollisuutta, emäntien vihreä ymmärrystä ja kiltaäidin punainen rakkautta. Keltainen on kiltamuorin viisaus, violetti väri puolestaan on kantaäidin eli Kaarina Karin väri. 


Kuvat: Fotonova ja KNV Marja-Liisa Knuuti