Onnekkaiden sattumien summa

27.2.2019 |

 Voimistelu-lehdessä 4/2011 kerrottiin Kalajoen Naisvoimistelijoiden hyvästä tuurista ja paikallisen seuran onnenpotkusta eli yhteistyöllä saadusta telinesalista, joka toi aktiivisen seuran toimintaan entisestään lisää intoa ja kaivattua lisätilaa kiinteillä telineillä.

Onnekkaiden sattumien summa

Alkuperäinen teksti: Milla Vahtila

Kuvat: Paula Haapaniemi

Kalajoen Naisvoimistelijat oli telinevoimistelusalia vailla, Tyngän vanha kylätalo taas kaipasi tiloihinsa uutta elämää. Tilanteet sovitettiin yhteen, ja nyt aivan uudenlaiset yhteistyön ja telinevoimistelun puitteet kukoistavat Kalajoella!

”Valitettavasti uusille voimistelijoille ei ole tilaa.” Yli kymmenen vuoden ajan tämä lausahdus kirvoitti Kalajoen Naisvoimistelijat Ry:n naisten sydämiä, kun he joutuivat uusia innokkaita telinevoimisteluharrastajia.

”Harjoittelutiloista oli puutetta, ja voimistelijoiden määrää oli pakko rajoittaa, jotta homma pysyisi edes jotenkin järkevänä,” kuvailee vuonna 1962 perustetun seuran puheenjohtaja Minna Ruonala.

Vuosikausien ajan telinevoimistelutunnit on pidetty tavallisessa koulun liikuntasalissa, jonne telineet piti aina joka treenin alussa kasata ja lopussa purkaa.

”Siinä meni suunnattomasti niin harjoitusaikaa kuin energiaakin hukkaan,” Minna huokaisee.

"15 vuoden ajan vain unelmoimme omasta kiinteästä telinevoimistelusalista"

Häkellyttävä tarjous


Syksyllä 2010 haaveet yllättäen muuttuivat todeksi, kun kalajokinen Juha Hannula tarjosi seuralle voimistelutilaksi vanhaa Tyngän kylätaloa.

”Tarjous tuli aivan yllättäen. Meinasin tankata vahingossa auton tankkiin väärää bensaa Juhan soittaessa tarjouksineen, niin pahasti häkellyin,” Minna nauraa.

Tyngän kylätalo on vanha nuorisoseuratalo, joka ammotti tyhjyydellään. Rakennukseen 40 vuoden tunnesitein sitoutunut Juha halusi herättää talon jälleen henkiin.

”Jälkikasvuni harrastaa voimistelua, ja tiesin seuran telinesalitilanteesta. Ajatus kylätalon ja telinesalin yhdistämisestä osui yks yhteen kaikkien osapuolten kannalta,” Juha kuvailee.

Nyt seuralla on oma kiinteä, noin 20 x 10 -metrinen telinevoimistelusali, joka vetää niin uusia kuin vanhempia voimistelun harrastajia puoleensa kuin magneetti.

”Lähimmät kunnon telinevoimistelusalit löytyvät niinkin kaukaa kuin Vaasasta, Kuortaneelta ja Oulusta, joten salillemme on paljon kysyntää,” Minna kuvailee.

Seuran telinevoimistelun harrastajamäärä on kaksinkertaistunut noin 170:een viimeisen vuoden aikana. Poikien ryhmään mahtui ennen 16 voimistelijaa – nyt heitä on 66.

”Kaikki halukkaat on vihdoin voitu ottaa mukaan,” Minna iloitsee.

”Lasten ja nuorten telinevoimisteluryhmiä on nyt kuusi, lisäksi yksi aikuisryhmä. Ohjaajia on 11, joista apuohjaajia neljä.”

Kaiken kaikkiaan Kalajoen Naisvoimistelijoilla on jäseniä liki 600, ja seura liikuttaa lähiseudun asukkaita laajasti ja monipuolisesti aina vauvoista senioreihin asti.

Uusi Sali – uudet mahdollisuudet


Seuran telinevoimistelijoiden osalta oman telinesalin saaminen on merkinnyt suurta motivaation ja innostuksen kasvua

”Kaikilla lapsilla on palo silmissään, ja kilparyhmäläiset treenaavat ihan erilailla kuin ennen,” kuvailee seuran valmentaja konkari Taina Kemppainen.

”On uskomatonta, että meillä on nyt oma kiinteä telinesali!

Kalajoesta on uuden salin myötä kehkeytymässä oikea telinevoimistelun yhteistyökeskus.

”Tänä syksynä on järjestetty jo Voimisteluliiton täydennyskoulutus ja lisäksi on ollut yhteistyötä koulujen ja muiden seurojen kanssa,” Minna kertoo.

”Jatkossa vireillä on yhä uusia yhteistyöhankkeita, koulutuksia ja mahdollisesti esimerkiksi leiritoimintaa.”

Seuralla on toki yhä monia haasteita kohdattavanaan, mutta telinevoimistelun osalta ne ovat siirtyneet aivan uudelle tasolle. Ennen yhteistyö tarkoitti, että telinevoimisteluvälineet kasattiin jumppasaliin pystyyn talkoovoimin. Nyt se on seurojen ja liitonvälistä yhteistyötä.

”Aika näyttää, mitä tapahtuu, jos kaikki mahdollisuudet hiljalleen otetaan käyttöön,” Minna vihjailee. Puitteet etenemiselle ovat nimittäin vihdoinkin kohdallaan.