Suomen Voimisteluliitto toteutti syksyllä 2025 valmennuskulttuurikyselyn. Kysely kartoitti valmentajien kokemuksia, motivaatiota, haasteita sekä toiveita valmennuskulttuurin kehittämiseksi. Haastattelimme kyselyn pohjalta kahta valmentajaa: Merja Mettänen-Rauniota ja Liisa Merkkiniemeä.

Merja Mettänen-Raunion valmennusura on jatkunut jo lähes 20 vuotta, ensin oman voimistelu-uran ohella ja sittemmin päätoimisena eri puolilla Suomea. Tällä hetkellä hän toimii naisten telinevoimistelun valmentajana Oulun Pyrinnössä ja lisäksi on naisten telinevoimistelun B-maajoukkueen vastuuvalmentaja ja lajin kehittämisryhmän jäsen.  

Pakilan Voimistelijoiden (PNV) valmentaja Liisa Merkkiniemi on kulkenut pitkän tien voimistelun parissa. Hän on entinen SM-sarjan ja kilpasarjan voimistelija, joka on valmentanut jo yhdeksän vuoden ajan. Tällä hetkellä Merkkiniemi valmentaa lasten sarjanjoukkueiden lisäksi seurayhteistyön Gloria -joukkueita. 

Mikä on parasta valmentajan työssä?  

Merja: “Ihmiset. Se on kaikista parasta. Valmentajakollegat ovat Suomessa aivan ihania, osaavia ja ihmisläheisiä. Mutta tietysti myös urheilijat: on hienoa nähdä lasten kasvavan nuoriksi ja aikuisiksi, ja saada olla osana heidän matkaansa. 

On upeaa nähdä liikunnan ilo, voimistelun riemu ja se hetki, kun uusi taito menee läpi. Ne hetket ovat tämän työn suola. Niitä on paljon, ja ne tekevät työstä merkityksellistä.” 

Liisa: “Ehdottomasti se ilo ja palo, jonka näkee etenkin lapsissa. On hienoa nähdä, kun joku tulee treeneihin väsyneenä koulupäivän jälkeen, mutta innostuu silti tekemisestä. Myös onnistumiset, olivat ne pieniä tai isoja, ovat iso osa tätä työtä. Se hetki, kun työ konkretisoituu urheilijan kehittymisenä tai kilpailullisena onnistumisena, on todella palkitseva.  

Nautin myös ihan arjen työstä. Siitä, että tunnen urheilijani, tiedän miten heillä menee ja saan seurata läheltä heidän kasvuaan. On ollut mahtavaa nähdä, kuinka pienet voimistelijat, joiden kanssa olen aloittanut vuosia sitten, ovat nyt naisten sarjassa. Se, miten heidän uransa avautuu ja potentiaali kasvaa, se on valmentajalle huikeaa.” 

Mitkä ovat voimistelun valmentamisen suurimmat haasteet?   

Merja: “Ajankäyttö on yksi suurimmista haasteista sekä valmentajalle että urheilijalle. Suomen koulujärjestelmä luo omat raamit, ja voimistelussa pitäisi hallita todella laaja taito- ja ominaisuusrepertuaari. Silloin aika tuntuu usein loppuvan kesken. 

Valmentajilta vaaditaan tänä päivänä paljon: ammattitaitoa, viestintää, suunnittelua, seurantaa. Ja samalla toivotaan, että valmentaja olisi kaikessa mukana. On tärkeää muistaa, että kaiken ytimessä on kuitenkin lapsen ilo, liikunnan riemu ja yhteisöllisyys. Kaikista ei tarvitse, eikä pidäkään, tulla huippuvoimistelijoita. Ruohonjuuritason työ on äärettömän arvokasta.” 

Liisa: “Haastavinta on tasapainon löytäminen. Pitää olla samaan aikaan kannustava ja tavoitteellinen, mutta ei saa puskea liikaa. Etenkin lasten kohdalla on tärkeää, ettei ilo katoa harjoittelusta, vaikka he tulisivatkin harjoituksiin väsyneinä pitkän koulupäivän jälkeen.  

Kun lapset aloittavat koulun, arjen kuormitus lisääntyy ja keskittyminen voi olla koetuksella. Silloin valmentajan tehtävä on löytää keinoja pitää treenit innostavina ja kehittävinä. Jokainen urheilija ja jokainen päivä on erilainen, joka tekee työstä haastavaa, mutta myös antoisaa.” 

Miten valmentamiskulttuuri on muuttunut omien kokemuksiesi mukaan?   

Merja: “Kyllä se on muuttunut todella paljon. Jos mietin omaa lapsuuttani ja voimistelu-uraani, valmennus on kehittynyt valtavasti, sekä tiedollisesti että taidon oppimisen näkökulmasta. Nykyään taidot pilkotaan osiin, harjoitellaan monipuolisesti, ja opettaminen on tavoitteellisempaa. Enää ei ‘apinoida’ suorituksia katsomalla vierestä. 

Myös kulttuuri on muuttunut: urheilijat kohdataan paremmin, heitä kuunnellaan, ja valmennus on urheilijalähtöisempää. Lisäksi urheilijoiden urat ovat pidentyneet. Ennen moni lopetti 15–16-vuotiaana, kun siirtyi lukioon. Nyt voimistelijoita jatkaa ylioppilaiksi ja vielä korkeakouluun asti, jopa aikuisuuteen. Se on hieno tulos koko lajin kehityksestä.” 

Liisa: “Kulttuuri on muuttunut todella paljon parempaan suuntaan. Valmentajista on tullut enemmän osa joukkuetta, ei enää sellaisia ‘ylhäältä käskyttäjiä’. Valmentaminen on nykyään vuorovaikutteisempaa. 

Haluan itsekin, että urheilijat tietävät minusta jotain, eivätkä vain kerro minulle asioita omasta elämästään. Se rakentaa luottamusta. Myös vaativuuden tapa on muuttunut: edelleen pitää olla vaativa, mutta nyt keskitytään siihen, miten vaaditaan. Enää ei mennä henkilökohtaisuuksiin tai korosteta virheitä, vaan keskitytään ratkaisuun ja siihen, miten mennään eteenpäin.” 

Millainen on mielestäsi hyvä ja tavoitteellinen valmentaja?  

Merja: “Vuorovaikutustaidot ovat valmentajan tärkein työkalu. Pitää osata viestiä selkeästi sekä urheilijoille että heidän perheilleen. Hyvä valmentaja kuuntelee urheilijaa ja ottaa tämän tavoitteet omikseen. 

Toiselle tavoite voi olla kuperkeikka, toiselle Suomen mestaruus, ja molemmat ovat yhtä arvokkaita. Hyvä valmentaja näkee jokaisen urheilijan yksilönä, tunnistaa yksilön potentiaalin ja tekee töitä sen eteen. Valmentajan tehtävä on olla urheilijan puolella.” 

Liisa: “Hyvä valmentaja osaa katsoa itseään peiliin. Pitää pystyä myöntämään virheet ja olla valmis kehittymään. On tärkeää ottaa vastaan apua ja oppia uutta, mutta samalla pitää myös kiinni omista vahvuuksistaan, ei saa muuttua jonkun toisen valmentajan kopioksi. 

Hyvä valmentaja näkee urheilijat yksilöinä ja tunnistaa jokaisen potentiaalin, ei vain joukkueen ‘huippuja’. Huumori on myös tärkeää. Tehdään tosissaan, mutta pidetään silti hauskaa. Ja ennen kaikkea hyvä valmentaja pystyy olemaan samaan aikaan välittävä ja vaativa, ilman ilkeyttä tai epäasiallisuutta.” 

Onko vielä jotain, mitä haluaisit lisätä valmentajakulttuurin muutoksesta?  

Merja: “Meidän lajissa on tehty valtavasti hyvää työtä kulttuurin eteen, ja toivon, että se näkyisi vielä laajemminkin. Voimistelu on hieno laji, josta oppii elämän taitoja, ei vain liikettä. 

Voimistelun sisällä koen vahvan yhteisöllisyyden, eräänlaisen voimisteluperheen. Olisi upeaa, jos tämä näkyisi ja välittyisi myös lajin ulkopuolelle.” 

Liisa: “Kyllä koen, että mennään oikeaan suuntaan. Mutta tarvittaisiin enemmän konkreettisia välineitä, erityisesti nuorille valmentajille, jotka tulevat suoraan urheilijan uran jälkeen valmentamisen pariin. Jos heillä on itsellään ollut huonoja kokemuksia, ne saattavat tahtomattaankin siirtyä heidän omaan valmennukseensa. 

Olisi tärkeää, että uransa lopettaville urheilijoille, jotka siirtyvät valmentamiseen, olisi selkeä, käytännöllinen koulutuskokonaisuus, joka antaa tukea heti alkuvaiheessa. Kun haasteita ja kehityskohteita nostetaan esiin, tarvitaan myös konkreettisia keinoja, joita voi viedä suoraan käytäntöön. Sillä tavalla muutos menee kentälle asti.” 

Voimistelun valmennuskulttuurikysely 2025: Rakkaus lajiin motivoi 

Suomen Voimisteluliitto toteutti syksyllä 2025 valmennuskulttuurikyselyn, johon vastasi 419 valmentajaa eri voimistelulajeista ja tasoilta. Kysely kartoitti valmentajien kokemuksia, motivaatiota, haasteita sekä toiveita valmennuskulttuurin kehittämiseksi. Tutkimus on seurantatutkimus vuosien 2018 ja 2022 valmennuskulttuuritutkimukselle.  

Motivaatio ja työn merkitys 

Valmentamisen suurin motivaatiotekijä on rakkaus lajiin. Valmentajat kokevat työnsä merkitykselliseksi erityisesti seuratessaan voimistelijoiden kehittymistä ja innostusta. Oman osaamisen jakaminen ja jatkuva oppiminen koetaan myös tärkeiksi.  

Omina vahvuuksinaan he pitävät kykyä olla sopivasti vaativia ja kannustavia. Suuri osa mieltää itsensä myös helposti lähestyttäviksi.  

Keskimääräinen motivaatiotaso on hyvä (8,0/10), mutta valmentajan ura ei ole kaikille houkutteleva: vain 47 % suosittelisi sitä ystävälleen. Syinä mainitaan kuormittavuus, heikko palkkaus ja epäsäännölliset työajat. 

Haasteet ja jaksaminen 

Suurimmat haasteet liittyvät työn ja muun elämän yhteensovittamiseen sekä yhteistyöhön vanhempien kanssa. Lasten liikkumattomuus aiheutti vastaajissa enemmän haastetta kuin edellisessä tutkimuksessa. Vastaajista 40 % koki lasten liikkumattomuuden aiheuttavan haasteita, kun vuoden 2022 tutkimuksessa vastaava luku oli 25 %.  

Neljä viidestä valmentajasta on kokenut väsymystä viimeisen kahden vuoden aikana, ja moni kokee osaamisensa riittämättömäksi.  

Vaikka haasteita tulee eteen, valmentajilla näyttäsi kuitenkin olevan hyvät toimintatavat ja tukiverkosto. Ongelmatilanteet pyritään selvittämään keskustelemalla asianosaisten kanssa. Valmentajat hakevat myös vertaistukea muilta valmentajilta tai kääntyvät seuran edustajan puoleen käsitelläkseen eteen tulleita ongelmia yhdessä.  

Valmentajat kokivat saavansa enemmän tukea seuralta kuin vuoden 2022 tutkimuksessa. Edellisen tutkimuksen jälkeen tehtiin toimenpiteitä muun muassa kouluttamalla seuroja siinä, miten ne voivat tukea valmentajia työssään.  

Hyvä valmentaja ja kehityskohteet 

Valmentajan tärkeimmiksi ominaisuuksiksi nostetaan oikeudenmukaisuus, kannustavuus ja kyky luoda hyvä harjoitusilmapiiri. Kehitystä kaivataan erityisesti rakentavan palautteen antamisessa ja joukkuehengen luomisessa. 

Seurojen ja liiton tuki 

Valmentajat kokevat, että heille tarjotaan riittävästi mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen. Kaksi kolmesta kokee, että etenemismahdollisuudet ovat yhdenvertaiset ja valmentajia kohdellaan tasapuolisesti. Sisäinen yhteistyö seuroissa on selvästi lisääntynyt. Valmentajat toivoisivat omalta seuraltaan tukea erityisesti työssäjaksamisessa.  

Neljä viidestä valmentajasta kokee edenneensä urallaan toivomallaan tavalla. Jos uralla ei ole edetty toivotulla tavalla, syiksi mainitaan muun muassa ajanpuute, seuran rajoitteet sekä koulutukseen pääsemisen esteet. 

Tieto Voimisteluliiton tekemästä työstä vastuullisen voimistelun eteen on tavoittanut valmentajat erinomaisesti. 

Toiveet tulevaisuudelle 

Valmentajat korostavat voimistelun ja valmennuskulttuurin kehittämisessä avoimuutta, tasapuolisuutta ja positiivisen ilmapiirin vahvistamista. On tärkeää nostaa esiin onnistumisia ja ruohonjuuritason työtä, eikä keskittyä vain huippu-urheiluun tai ongelmiin. Valmentajien osaamista ja hyvinvointia tulee tukea koulutuksilla, yhteisöllisyydellä ja reilulla palautteella, sekä puuttua epäkohtiin rohkeasti ja läpinäkyvästi.  

Teksti on julkaistu alun perin Suomen Valmentajien Valmentaja-lehdessä 1/2026.