Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Telinevoimistelijat avaavat kilpailukauden kahdella World Challenge Cupilla syyskuussa – päätähtäimenä MM-kilpailut
09.09.2025

Telinevoimistelijat avaavat kilpailukauden kahdella World Challenge Cupilla syyskuussa – päätähtäimenä MM-kilpailut

Kaia Tanskanen ja Robert Kirmes EM-kilpailuissa 2025

Syyskausi käynnistyy 13.-14.9.2025 Pariisissa ja jatkuu 26.-28.9.2025 Szombathelyssa Unkarissa. Suomen kärkivoimistelijat hakevat kilpailuista kansainvälistä kisatuntumaa ennen loppuvuoden päätavoitetta, lokakuussa käytäviä MM-kilpailuja.

Uutisen kuvat: Filippo Tomasi

Kansainvälisen kilpailukauden startti on suomalaisittain varsin mielenkiintoinen. Tulevan viikonlopun World Challenge Cupiin Pariisiin matkaavat touko-kesäkuun taitteen EM-kilpailuissa loistavasti onnistuneet Robert Kirmes (Espoon Telinetaiturit) ja Kaia Tanskanen (Jyväskylän Voimistelijat).

Ranskassa nähdään myös keväällä paluun kilpakentille tehnyt Emil Soravuo (Espoon Telinetaiturit) sekä Tampereen Sisua edustava Joona Reiman, joka palaa kilpailukentille kuntouduttuaan lokakuussa 2024 sattuneesta polvivammasta.

EM-kilpailuissa 16:nneksi kuusiottelussa ja kahdeksanneksi hevosella taituroinut Robert Kirmes on jatkanut kesällä treenisalilla siitä, mihin Saksan EM-areenalla jäi. Mies kilpailee Pariisissa kaikilla telineillä paitsi hypyssä.

“Kesä on sujunut salilla hyvin. Olen pysynyt ehjänä, joten olen päässyt hyvin treenaamaan sarjoja ja liikkeitä.

MM-karsinnat Suomessa eivät ole vielä menneet aivan niin kuin toivoisi, mutta hyvältä näyttää tässä vaiheessa kautta. Pariisissa tavoittelen finaalipaikkoja etenkin hevosella, renkailla ja rekillä.

Päätavoitteena on tietysti syksyn MM-kisat Jakartassa ja siellä olisi tarkoitus parantaa vuoden 2021 ottelufinaalin 18. sijaa”, 25-vuotias voimistelija kertoo.

Naisten puolella EM-kisojen neliottelussa Suomen kaikkien aikojen parasta sijoitusta (11:s) sivunnut Kaia Tanskanen on niin ikään innoissaan kauden avauksesta. Tanskanen on viettänyt kesän kotimaassaan Yhdysvalloissa.

“EM-kisojen jälkeen palasin kotiin Missourin yliopistoon, jossa harjoittelu on edennyt tasaisen varmasti. Olen harjoitellut joitakin vaikeampia liikkeitä, jotka toivon saavani tehtyä myös kisoissa.

Pariisissa haluan nauttia kilpailusta ja sen energiasta, saada itsevarmuutta uusiin liikkeisiin sekä toivottavasti saavuttaa finaalipaikan. Syksyn päätavoite on MM-kisat, joissa haluaisin myös voimistella finaaliin”, Tanskanen kommentoi.

Myös permantospesialisti Emil Soravuo kertoo harjoitusten sujuneen hyvin. Kevään kilpailut vaikean loukkaantumisen jälkeen eivät vielä menneet parhaalla mahdollisella tavalla, mutta nyt katse on käännetty eteenpäin.

“Valmistautuminen on mennyt hyvin, kilpasarjoja on tullut tehtyä kiitettävästi ja treenit ovat sujuneet mallikkaasti. Pariisissa tavoitteena on tehdä ehjä sarja permannolla ja sitä kautta ansaita finaalipaikka.

Syyskauden päätavoitteena on päästä MM-joukkueeseen ja itse kisoissa saavuttaa finaalipaikka. Lisäksi tavoitteena on ehjä syyskausi kisoja ajatellen, sekä pysyä fyysisesti terveenä”, kertoo Soravuo kuulumisiaan.

Jännittävä syksy on edessä myös miesten telinevoimistelun suurlupauksella Joona Reimanilla (20), joka on toipunut kilpailukuntoon leikkausta vaatineen polven eturistisidevamman jälkeen. Reimanin bravuuriteline on hyppy, mutta Pariisissa hänet nähdään muillakin telineillä.

“Valmistautuminen on mennyt hyvin ja olen päässyt treenaamaan hyvin, fiilis on todella odottavainen kohti tulevaa kisakautta!

Pariisissa tavoitteenani on tehdä ehjät hyvät suoritukset jokaisella telineellä (hevonen, renkaat, hyppy, nojapuut ja rekki). Syyskauden päätähtäimeni on saavuttaa paikka MM-kisoihin”, Reiman sanoo.

Pariisissa kilpaillaan sekä miesten että naisten karsinnat lauantaina 13.9. ja kahdeksan parhaan finaalit sunnuntaina 14.9.

Lisätietoja kilpailuista

Telinevoimistelun kansainväliset kilpailut syksyllä 2025

Parin viikon päästä Szombathelyn World Challenge Cupissa Suomea edustavat Elias Koski (Voimisteluseura Helsinki) ja Leo Lehtinen (Gymna Turun Taitoliikuntakeskus).

Szombathelyssa sekä miesten että naisten karsinnat käydään perjantaina 26.9., finaalit ovat vuorossa lauantaina 27.9. ja sunnuntaina 28.9.

Lisätietoja Szombathelyn kilpailusta

Telinevoimistelun MM-kilpailut käydään Indonesian Jakartassa 19.-25.10.2025. Miesten puolella Suomen sisäiset karsinnat ovat vielä kesken, ja edustajat nimetään syyskuun loppupuolella.

Naisissa MM-kisoihin on nimetty Kaia Tanskanen (Jyväskylän Voimistelijat), Maisa Kuusikko (Espoon Telinetaiturit), Ada Hautala (Oulun Pyrintö) ja Ekaterina Podobed (HIFK Gymnastics).

Lisätietoja MM-kilpailuista

Taustaa World Challenge Cup –kilpailuista

World Challenge Cup -kilpailut (WCC) ovat Kansainvälisen Voimisteluliiton (FIG) alaiset kilpailut, joissa kilpaillaan vain telinekohtaiset karsinnat ja finaalit, eikä ottelukilpailuita. Finaaleihin pääsee kahdeksan parasta osallistujaa kullakin telineellä.

WCC on on oma sarjansa, jonka osakilpailut järjestetään touko- ja marraskuun välillä, kun taas neljästä osakilpailusta koostuva World Cup -sarja käydään helmi- ja huhtikuun välillä. WCC:t eivät ole karsintakilpailuja arvokisoihin, toisin kuin World Cupit. Suomalaiset osallistuvat sekä World Cupeihin että World Challenge Cupeihin.

Lisätietoja

Oskar Kirmes, miesten telinevoimistelun lajikoordinaattori

oskar.kirmes@voimistelu.fi, p. 050 327 2143

 

 

Haku