Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Suomen miehillä upea päivä telinevoimistelun EM-kilpailuissa – Robert Kirmes voimisteli kaksi henkilökohtaista finaalipaikkaa, joukkue ennätyksellisen korkealle ja Suomi selvitti tiensä sekakilpailun finaaliin
27.05.2025

Suomen miehillä upea päivä telinevoimistelun EM-kilpailuissa – Robert Kirmes voimisteli kaksi henkilökohtaista finaalipaikkaa, joukkue ennätyksellisen korkealle ja Suomi selvitti tiensä sekakilpailun finaaliin

Telinevoimistelun EM-kilpailut jatkuivat tiistaina 27.5.2025 Saksan Leipzigissa miesten karsinta- ja joukkuekilpailuilla. Suomalaisten upeat otteet jatkuivat, kun joukkue voimisteli ennätyssijoitukseen, Robert Kirmes eteni vakuuttavasti sekä kuusiottelun että hevosen finaaliin, ja lisäksi Suomen tiimi nähdään huomenna sekakilpailun finaalissa.

Suomen kilpailuvuoro oli heti päivän ensimmäisessä ryhmässä, klo 10 paikallista aikaa. 165:n voimistelijan karsinnat kestivät koko päivän, joten suomalaiset saivat jännittää omia lopullisia sijoituksiaan pitkälle iltaan.

Lopulta odotus kannatti ja palkittiin loistavilla sijoituksilla. Suomen kilpailu oli hieman kaksijakoinen – mukaan mahtui niin upeita suorituksia kuin epäonnistumisia. Joukkueen rohkea voimistelu riitti kuitenkin kaikkien aikojen parhaaseen EM-sijoitukseen, yhdeksänneksi.

Tämä on pykälän verran parempi kuin edellinen paras sijoitus viime vuodelta ja enää yhden sijoituksen päässä top-8-unelmasta. Tällä olympiadilla Suomella on vahva painotus joukkueessa ja tavoitteena joukkuepaikka seuraavista olympialaisista.

”Uusien sääntöjen myötä olemme vaikeuttaneet sarjoja, ja tässä kilpailussa lähdimme rohkeasti kokeilemaan niitä, vaikka kaikki ei vielä onnistunutkaan. Tämä kilpailu oli hyvä paikka ottaa riskejä, sillä näissä EM-kisoissa ei karsita MM-kilpailuihin tai olympialaisiin.

Olemme todella tyytyväisiä tähän tulokseen. Se kertoo, että olemme oikealla tiellä ja antaa paljon itseluottamusta jatkoon. Taakse jäi todella kovia maita, kuten Ukraina ja Espanja”, iloitsee maajoukkueen päävalmentaja Timo Holopainen.

Suomen joukkueessa voimistelivat Akseli Karsikas (Oulun Pyrintö), Oskar Kirmes (Espoon Telinetaiturit), Robert Kirmes (Espoon Telinetaiturit), Elias Koski (Voimisteluseura Helsinki) ja Marcus Pietarinen (HIFK Gymnastics). Lisäksi yksilövoimistelijana hevosella kilpaili Pavel Titov (Jyväskylän Voimistelijat).

Robert Kirmes ylitti omatkin odotuksensa voimistelemalla kaksi henkilökohtaista finaalipaikkaa

Henkilökohtaisissa kilpailuissa parhaiten tänään onnistui Robert Kirmes (Espoon Telinetaiturit), joka taituroi finaaleihin niin kuusiottelussa kuin hevosella.

Kirmes johti kuusiottelun karsintaa pitkään, kunnes päivän viimeisessä ryhmässä nähtyjä kovien maiden voimistelijoita kiri lopulta edelle. Kirmes oli karsinnassa upeasti kymmenes, joka on hänen tavoitteensa myös tulevaan finaaliin.

Bonuksena Kirmes saavutti upeasti onnistuneella hevossarjallaan paikan kahdeksan parhaan joukkoon ja telinekohtaiseen finaaliin.

”Olen ihan sanaton, aivan uskomaton päivä. Rekillä tuli iso tippuminen, joka sekoitti pasmat hetkeksi. Sain kuitenkin hyvin kasattua itseni permannolle ja siitä eteenpäin hevoselle.

Hevosen jälkeen en ollut uskoa silmiäni kun näin pisteet [14,066]. Hevosfinaali on isoin unelmani ja samalla isoin painajaiseni, sillä siinä voi tapahtua ihan mitä vaan”, onnellinen Kirmes tunnelmoi heti kilpailun jälkeen.

Hevosfinaali on suomalaisittain suorastaan historiallinen saavutus.

”Pitää mennä todella kauas ajassa taakse päin, ainakaan minun aikanani eli reiluun 20:een vuoteen ei suomalaisia ole hevosella finaalissa nähty”, taustoittaa Timo Holopainen.

Suomalaisilla oli myös muita ilonaiheita, vaikka muut finaalipaikat jäivät tällä kertaa niukasti saavuttamatta. Elias Koski oli hieman epäonnistuneen kuusiottelun myötä karsinnan 29:s ja maakiintiöpoistojen myötä toisella varasijalla ottelufinaaliin, johon etenee 24 parasta. Koskella oli hieno päivä erityisesti rekillä, jossa mies oli 11:s ja kolmannella varasijalla finaaliin.

Uusi sekakilpailumuoto yhdistää miesten ja naisten telinevoimistelun

Sekakilpailun finaalissa keskiviikkona 28.5. nähdään 16 parhaan maan tiimit, jotka koostuvat yhdestä miehestä ja yhdestä naisesta. Paremmuusjärjestys selvitettiin karsintojen perusteella seuraavasti: mies, jolla on parhaat yhteispisteet permannolta, nojapuilta ja rekiltä, ja nainen, jolla on parhaat yhteispisteet hypystä, puomilta ja permannolta.

Finaalissa kilpaillaan neljä kierrosta tiputuskilpailuna – ensimmäisellä kierroksella kaikki 16 tiimiä suorittavat yhdet telineet, josta seuraavalle kierrokselle etenee kahdeksan parasta tiimiä. Tämän kierroksen perusteella käydään pronssi- ja kultakierros, joissa molemmissa on vastakkain kaksi tiimiä (edellisen kierroksen kolmas ja neljäs sekä ensimmäinen ja toinen).

Suomen tiimi oli karsinnassa lopulta kymmenes. Miehistä paikka meni Robert Kirmekselle, naisista paikan sai eilisessä neliottelukarsinnassa loistanut Kaia Tanskanen (Jyväskylän Voimistelijat).

Sekä Kirmes että Tanskanen ovat innoissaan päästessään kilpailemaan juuri toistensa kanssa uudessa kilpailumuodossa, joka on myös tulevien Los Angelesin olympialaisten ohjelmassa.

”Siistiä päästä kilpailemaan oman tyttöystävän kanssa! Sekakilpailu jännittää ottelua enemmän, sillä se on uusi kokemus. Tämä on harvinainen mahdollisuus, joten huomenna nautitaan ja pidetään hauskaa”, Robert Kirmes kommentoi.

Suomalaiset EM-finaaleissa keskiviikosta perjantaihin

Suomalaisittain kaikkien aikojen EM-kilpailut jatkuvat Saksan Leipzigissa heti keskiviikkona 28.5. sekakilpailun finaalilla. Torstaina 29.5. ovat vuorossa naisten neliottelun ja miesten kuusiottelun finaalit.

Perjantaina 30.5. puolestaan jännitetään, kun Maisa Kuusikko (Tampereen Voimistelijat) kilpailee naisten eritasonojapuiden finaalissa ja Robert Kirmes hevosen finaalissa. Tarkemmat aikataulut tiedotteen lopussa.

TULOKSET 27.5.2025

 

Miesten joukkuekilpailu (23 maata)

  1. Iso-Britannia 247,528 p.
  2. Sveitsi 245,727 p.
  3. Italia 242,826 p.

9. Suomi 236,861 p.

Miesten kuusiottelun karsinta (57 osallistujaa)

  1. Noe Seifert SUI 81,898 p.
  2. Krisztofer Meszaros HUN 81,699 p.
  3. Luke Whitehouse GBR 80,732 p.

10. Robert Kirmes FIN 80,098 p.

29. Elias Koski FIN 76,531 p.

Sekakilpailun karsinnan lopputulokset

  1. Italia 81,732 p.
  2. Iso-Britannia 79,932 p.
  3. Ranska 79,830 p.

  1. Suomi – Robert Kirmes & Kaia Tanskanen 77,398 p.

Miesten hevosen karsinta (107 osallistujaa)

  1. Hamlet Manukyan ARM 14,566 p.
  2. Gabriele Targhetta ITA 14,533 p.
  3. Mamikon Khachatryan ARM 14,400 p.

7. Robert Kirmes FIN 14,066 p.

50. Pavel Titov FIN 13,066 p.

53. Marcus Pietarinen FIN 12,966 p.

84. Elias Koski FIN 12,066 p.

101. Oskar Kirmes FIN 11,066 p.

Miesten permannon karsinta (106 osallistujaa)

  1. Lorenzo Minh Casali ITA 14,433 p.
  2. Artem Dolgopyat ISR 14,400 p.
  3. Harry Hepworth GBR 14,400 p.

25. Marcus Pietarinen FIN 13,500 p.

30. Robert Kirmes FIN 13,400 p.

31. Akseli Karsikas FIN 13,400 p.

55. Elias Koski FIN 12,966 p.

Miesten renkaiden karsinta (99 osallistujaa)

  1. Eleftherios Petrounias GRE 14,700 p.
  2. Adem Asil TUR 14,533 p.
  3. Courtney Tulloch GBR 14,400 p.

12. Robert Kirmes FIN 13,633 p.

25. Marcus Pietarinen FIN 13,133 p.

50. Elias Koski FIN 12,600 p.

77. Akseli Karsikas FIN 12,000 p.

Miesten nojapuiden karsinta (97 osallistujaa)

  1. Ferhat Arican TUR 14,400 p.
  2. Ian Raubal SUI 13,900 p.
  3. Courtney Tulloch GBR 13,833 p.

25. Robert Kirmes FIN 13,366 p.

61. Marcus Pietarinen FIN 12,400 p.

65. Elias Koski FIN 12,200 p.

89. Oskar Kirmes FIN 11,066 p.

Miesten rekin karsinta (99 osallistujaa)

  1. Robert Tvorogal LTU 14,066 p.
  2. Noe Seifert SUI 13,966 p.
  3. Anthony Mansard FRA 13,766 p.

11. Elias Koski FIN 13,400 p.

17. Akseli Karsikas FIN 13,166 p.

29. Oskar Kirmes FIN 12,933 p.

63. Robert Kirmes FIN 12,033 p.

Suomalaisia ei osallistunut hypyn telinekohtaiseen karsintaan.

Kaikki tulokset.

Telinevoimistelun EM-kilpailujen finaalien aikataulut

 

Ajat ovat Suomen aikaa.

Ke 28.5. – sekakilpailun finaali klo 18-20.20 Suomi (Robert Kirmes ja Kaia Tanskanen)

To 29.5. – ottelufinaalit

– Naisten neliottelun finaali klo 15-17.05 (Maisa Kuusikko ja Kaia Tanskanen)

– Miesten kuusiottelun finaali klo 19.30-22.20 (Robert Kirmes)

Pe 30.5. – telinefinaaleita klo 17-20.45

– Miesten hevonen klo 18.30-19.15 (Robert Kirmes)

– Naisten eritasonojapuut klo 19.15-20 (Maisa Kuusikko)

La 31.5. – telinefinaaleita klo 14-17.40

– Miesten hyppy, nojapuut ja rekki ja naisten permanto ja puomi

Lisätietoja virallisella kilpailusivulla.

Seuraa finaaleita suorana Yleltä.

Lisätietoja

Ella Launonen, viestinnän asiantuntija/Voimisteluliitto

ella.launonen@voimistelu.fi, p. 050 307 5791

 

Haku