
Suomen maajoukkue ylsi lähelle tavoitettaan 16 parhaan joukossa. Joukkueita nähtiin MM-kilpailuissa poikkeuksellisen suuri määrä, yhteensä 36 joukkuetta.
Uutisen kuva: Rebecca Gergalo
Rytmisen voimistelun MM-kilpailut voimistellaan Rio de Janeirossa Brasiliassa 20.–24.2025. Historiallisen suuriin MM-kilpailuihin osallistui 36 joukkuetta ja 111 yksilöä, yhteensä 78 maasta.
Maajoukkueelle sija 16 nauhaohjelmalla
Maajoukkue voimisteli kaksiottelussa sijalle 18, yhteispistein 44,850. Joukkue lähti tavoittelemaan korkeampaa sijoitusta, kuin viime MM-kilpailuissa vuonna 2023, jolloin Suomi oli 17:s. Tällöin myös joukkueen kokoonpano oli hieman eri.
Suomen maajoukkueen kausi on ollut nousujohteinen ja MM-kilpailuissa nähdyt suoritukset lupaavat hyvää myös tulevalle kaudelle. Joukkue ylsi muun muassa viiden nauhan ohjelmallaan kesäkuun EM-kilpailuissa finaalin kuudenneksi.
Viiden nauhan ohjelmallaan Suomen maajoukkue oli upeasti 16:s, pistein 22,850. Kovatasoisessa kilpailussa sijoitus on erinomainen. Kolmen pallon ja kahden vanteen ohjelmaan sattui hieman virheitä, jolloin joukkue oli 21:n, pistein 22,000. Välinekohtaisiin finaaleihin jatkaa kunkin sarjan 8 parasta joukkuetta.
Suomen maajoukkueessa voimistelevat Nea Kapiainen (Elise Gymnastics), Miisa Kurvi (Imatran Voimistelijat), Lumi Mäkinen (Turun Pyrkivä voimistelujaosto), Anni Olkkonen (Elise Gymnastics) ja Anastasiia Polishchuk (Elise-Vantaa). Joukkueessa voimisteli kaksi MM-ensikertalaista.
”MM-kisat ja tämä kausi on nyt meidän osalta takana. Oli hienoa lopettaa hyvä kausi isolla areenalla. Aloitimme kisan vanne&pallo -ohjelmalla. Ohjelma alkoi hyvin, mutta lopussa tapahtui muutama harmillinen virhe, jotka laskivat pisteitä.
Nauhaan lähdimme kuitenkin hyvillä fiiliksillä ja saimme tehtyä onnistuneen suorituksen. Matolla oli mahtavaa esiintyä kannustavalle yleisölle. Emme ihan yltäneet sijatavoitteeseen, mutta kisasta jäi päällimmäisenä hyvä fiilis.
Nyt lomaillaan, jonka jälkeen suunnataan ajatukset ja fokus uuteen kauteen”, joukkueen kapteenit Anastasiia Polishchuk ja Anni Olkkonen sanovat.
Kaksiottelun kultaa voitti Japani, yhteispistein 55,550. Toiseksi tuli isäntämaa Brasilia ja kolmanneksi Espanjan joukkue.
Suomi mukana team-kilpailussa
Suomella oli pitkästä aikaa riittävästi osallistujia maiden väliseen team-kilpailuun, kun yksilöt Emmi Piiroinen ja Lia Kallio (molemmat Olarin Voimistelijat) varmistivat MM-paikkansa kesäkuun EM-kilpailuissa.
Mailla, joilla on 2 tai 3 yksilöurheilijaa ja joukkue osallistuvat team-kilpailuun, jossa kaikkien suoritusten yhteenlaskettu pistemäärä ratkaisee voittajan. Suomi sijoittui maiden välisessä team-kilpailussa hienosti sijalle 16, yhteensä 20 maan joukosta.
Rytmisessä voimistelussa alkaa seuraavaksi uusi kansallinen kilpailukausi. MM-osallistujat Emmi Piiroinen, Lia Kallio ja maajoukkue viettävät syksyn kuitenkin pääosin ohjelmien kehittämisellä.
Yksilöt nähdään kilpailemassa kansainvälisesti lokakuussa Japanissa Aeon Cupissa. Joukkueiden ohjelmien välineet vaihtuvat kaudelle 2026, joten maajoukkue harjoittelee kahta uutta ohjelmaa syksyllä kansainvälisen koreografin johdolla.
Lisätietoja MM-kilpailusta löydät täältä.
Kaikki tulokset löydät täältä.
Tulokset joukkuekilpailu
Joukkuekilpailuun osallistui 36 joukkuetta.
Kaksiottelu
1. Japani 55,550
2. Brasilia 55,250
3. Espanja 54,750
…
18. Suomi 44,850
5 nauhaa
1. Bulgaria 27,750
2. Brasilia 27,400
3. Japani 27,200
…
16. Suomi 22,850
3 palloa & 2 vannetta
1. Japani 28,350
2. Espanja 28,250
3. Brasilia 27,850
…
21. Suomi 22,000
Lisätietoja
Emma Tast, rytmisen voimistelun lajipäällikkö
emma.tast@voimistelu.fi, p. 045 807 2121