
Telinevoimistelun EM-finaalit aloitettiin keskiviikkona 28.5.2025 uuden sekakilpailumuodon loppukilpailulla. Suomen tiimi Robert Kirmes ja Kaia Tanskanen selvittivät alkuviikon karsinnoista tiensä finaaliin, jossa loppusijoitus oli 13.
Saksan Leipzigissa voimistelijat pääsivät uuden äärelle, kun naisten ja miesten telinevoimistelua yhdistävä sekakilpailu käytiin ensimmäistä kertaa aikuisten arvokisatasolla. Karsintojen perusteella finaaliin etenivät 16 parhaan maan tiimit, jotka koostuivat yhdestä mies- ja yhdestä naisvoimistelijasta.
Suomen tiimi Robert Kirmes (Espoon Telinetaiturit) ja Kaia Tanskanen (Jyväskylän Voimistelijat) pääsi finaaliin 10. parhaana tiiminä. Finaalissa suomalaiset eivät saaneet aivan parasta irti, ja lopullinen sijoitus oli 13:s.
Sekakilpailun finaalissa käytiin kolme kierrosta, joista kullakin voimistelijat suorittivat yhden telineen. Telineen sai valita vapaasti kolmesta vaihtoehdosta: miehillä valikoimassa olivat permanto, nojapuut ja rekki, naisilla puolestaan permanto, hyppy ja puomi.
Finaali käytiin tiputuskilpailuna: ensimmäisellä kierroksella kilpailivat kaikki 16 tiimiä, toiselle kierrokselle eteni kahdeksan parasta, ja tästä edelleen mitalikierroksille pääsivät neljä parasta tiimiä.
Suomalaisten kilpailu tyssäsi tällä kertaa ensimmäiselle kierrokselle, jossa Kirmeksen telinevalinta oli permanto ja Tanskasen hyppy. Jatkokierroksilla voimistelijat olisivat suorittaneet kaksi muuta valikoimassa ollutta telinettä haluamassaan järjestyksessä.
Kokemattomuus uudesta kilpailumuodosta näkyi yleisesti useammalla voimistelijalla hienoisena haparointina, ja monet jäivät karsinnan tuloksistaan selvästi. Tosielämän pariskunta Kirmes ja Tanskanen eivät jääneet harmittelemaan päivän suorituksiaan, vaan olivat iloisia päästessään kilpailemaan yhdessä.
“Kaaduin permantosarjani ensimmäisessä pätkässä, eli ei ollut ihan paras suoritus. Mutta oli ihan unelmien täyttymys päästä kisaamaan yhdessä Kaian kanssa, uskomatonta!” Kirmes kommentoi kilpailun jälkeen.
“Oli tosi siistiä päästä mukaan uuteen kilpailuun ja juuri Robertin kanssa! Toivottavasti päästään joskus tulevaisuudessa kokemaan sama vielä uudestaan”, komppasi Tanskanen.
Molemmilla suomalaisilla EM-kilpailut jatkuvat heti huomenna, kun vuorossa ovat ottelufinaalit. Kirmes oli kuusiottelun karsinnassa kymmenes, Tanskanen puolestaan neliottelussa 14:s.
“Nyt levätään vähän ja valmistaudutaan henkisesti huomiseen. Ottelufinaalissa aion pitää hauskaa!”, Kaia Tanskanen kertoi suunnitelmistaan ennen seuraavaa finaalia.
“Huomenna mennään vielä kovempaa ja täräytetään kaikki sarjat hyvin onnistuneesti, niin päästään korkeammille sijoituksille”, itsevarma Robert Kirmes kertoi.
Naisten neliottelufinaali käydään torstaina 29.5. klo 15-17.05 Suomen aikaa. Mukana ovat Kaia Tanskanen ja Maisa Kuusikko (Tampereen Voimistelijat). Miesten kuusiottelu on vuorossa klo 19.30-22.20, mukana Robert Kirmes.
SEKAKILPAILUN TULOKSET, TELINEVOIMISTELUN EM 2025
- Saksa
- Iso-Britannia
- Italia
—
- Suomi – Robert Kirmes ja Kaia Tanskanen
Kaikki tulokset täällä. Valitse ”results”-listalta ”mixed team”.
Lisätietoja EM-kilpailuista virallisella kilpailusivulla.
Lisätietoja
Ella Launonen, viestinnän asiantuntija/Voimisteluliitto
ella.launonen@voimistelu.fi, p. +358 50 037 5791