Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Nuorten toiminnan seuratuki, 26 pilottiseuraa valittu
17.03.2026

Nuorten toiminnan seuratuki, 26 pilottiseuraa valittu

Nuoret ja harrastaminen

Nuorten toiminnan kehittämiseen jaettava seuratuki herätti poikkeuksellisen suurta kiinnostusta. Tukea haki joka neljäs voimisteluseura.

Tuen yhteissumma on 110 000 euroa ja se jakautuu 26:lle valitulle  pilottiseuralle. Myönnetty tuki mahdollistaa uuden toiminnan käynnistämisen ja nuorten roolin vahvistamisen seuratoiminnassa. Mukaan valikoitui seuroja eri puolilta Suomea. Pilottiseurojen yhteisenä nimittäjänä on vahva kehittämistahto ja halu ennaltaehkäistä nuorten drop out ‑ilmiötä.

Nuorten ääni kuuluviin 

Hakemuksissa korostui seuran tai alueen nuorten oma toive päästä kehittämään, suunnittelemaan ja toteuttamaan sekä tarve joustaville harrastuspoluille. Myönnetty tuki kohdistetaan suoraan näihin tarpeisiin:

  • nuorisotiimien ja vaikuttajaryhmien perustamiseen
  • uusien nuorille suunnattujen ryhmien käynnistämiseen tai uuden lajin käynnistämiseen paikkakunnalla
  • nuorten koulutuksiin ja ohjaajapolun vahvistamiseen
  • Gym Skills ‑tapahtumiin ja matalan kynnyksen toimintaan

Yhteiskunnallisesti merkittävä kokonaisuus

Tuen avulla seuratoimintaan syntyy toimintamalleja, joilla vahvistetaan nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja liikkumisen jatkuvuutta vaiheessa, jossa drop out ‑riski on suurimmillaan.

Nuorille tarjotaan mahdollisuus tulla kuulluiksi, löytää paikkansa ja pysyä liikkeessä heille sopivalla tavalla. Lasten ja nuorten toiminnan asiantuntija Satu Åkerlund toteaa:

Tuki on paljon enemmän kuin taloudellinen panostus: se on investointi nuorten kasvuun, yhteisöllisyyteen ja tulevaisuuden seuratoimintaan.

Pilottiseurojen toimintaa seurataan ja mallinnetaan

Tuen saaneiden seurojen kehitystyötä seurataan tiiviisti vuoden 2026 aikana. Voimisteluliitto ja seurat jakavat esimerkkejä, tarinoita ja hyviä käytäntöjä aktiivisesti somen ja verkkosivujen kautta.
Vuoden päätteeksi pilottitoiminnasta kootaan malli, jota seurat voivat hyödyntää jatkossa omassa toiminnassaan.

Valitut pilottiseurat

Akron Taika
Akroteam Lohja ry 
Hämeenlinnan Voimisteluseura
Jakobstads gymnastikförening – JKG r.f.
Järvenpään Voimistelijat ry
Kellon Työväen Urheilijat ry
Keravan Voimistelijat KNV ry
Keuruun Naisvoimistelijat ry
Kokemäen Voimistelu ja Liikunta
Kotkan Telinevoimistelijat Ry
Käpylän Voimistelijat ry
Lappeenrannan Voimistelijat ry 
Liikuntaseura Syke Tuusula ry
Muhoksen Naisvoimistelijat ry
Muonion Naisvoimistelijat Ry 
Nurmijärven voimistelu ja liikunta NuVoLi ry
Palästra Gymnastics r.f.
Riihimäen Voimistelu ja Liikunta RiVoLi ry
Taipumattomat Ry
Tampereen Jumppatiimi TAJU ry
Tikkurilan Liikuntaseura ry
Turun Jyry ry
Vammalan Naisvoimistelijat 
Voimisteluseura Helsinki – VSH ry
Wasa Unique
Ylitornion Voimistelu ja Liikunta 

Haku