
Lia Kallio sijoittui 44 rytmisen voimistelun maailmancupin neliottelussa Tashkentissa. Anastasia Rogozhina oli 56 kovatasoisessa kilpailussa, jossa suomalaiset hakivat tärkeää kansainvälistä kokemusta kauden alkuun.
Rytmisen voimistelun kauden toisen maailmancupin alkukilpailut kilpailtiin Uzbekistanin Tashkentissa 10. –11.4.2026, ja mukana oli laaja joukko lajin kansainvälistä huippua. Suomen edustajina yksilökilpailussa nähtiin Lia Kallio (Olarin Voimistelijat) ja Anastasia Rogozhina (Tampereen Sisu).
Suomalaisille kilpailu tarjosi arvokasta tuntumaa kovatasoiseen kansainväliseen kilpailuun. Vaikka suorituksiin mahtui virheitä, kilpailu antoi myös paljon positiivisia merkkejä ohjelmien kehityksestä ja kilpailuvarmuuden rakentumisesta.
Lia Kallio (Olarin Voimistelijat) sijoittui neliottelussa 44 pistein 93,60. Kilpailu sai Kallion osalta kaksijakoisen alun, mutta toisena päivänä tekeminen vapautui ja rohkeus lisääntyi selvästi.
“Lauantaina oli jo rohkeampaa tekemistä, vaikka ohjelmiin sattui isot virheet. Jatketaan eteenpäin, sillä täältä lennän suoraan jo ensi viikolla Bakuun”, Kallio kommentoi.
Kallion suorituksissa näkyi selkeä kehityssuunta kilpailun aikana, mikä antaa hyvät lähtökohdat kauden seuraaviin startteihin.
Anastasia Rogozhina (Tampereen Sisu) oli neliottelussa 56 pistein 86,60. Kilpailu ei sujunut täysin suunnitelmien mukaan, mutta mukaan mahtui myös onnistumisia.
Erityisesti nauhaohjelma toi kilpailuun onnistumisen tunteita ja hyvän päätöksen viikonlopulle.
“Karsinnat eivät tällä kertaa menneet aivan suunnitelmien mukaan, erityisesti ensimmäisenä päivänä. Ohjelmissa tapahtui muutama isompi virhe, samoin tämän päivän keilaohjelmassa. Sain kuitenkin nauhaohjelman suoritettua melko hyvin. Tästä kilpailusta kertyi paljon arvokasta oppia tulevia kisoja varten”, Rogozhina kertoo.
Valmentaja Titta Heikkilä näkee kilpailun osana normaalia kehityskaarta:
“Olemme urheilun ytimessä, kun voimistelija on hyvässä kunnossa ja tulemme kauas tekemään heikon kilpailun. Pitkässä kehityksessä tällaiset kilpailut kuuluvat olennaisena osana huipulle pyrkimiseen”, Heikkilä kuvaa.
Katseet jo seuraavaan maailmancupiin
Tashkentin maailmancup on osa rytmisen voimistelun kansainvälistä kilpailusarjaa, jossa neliottelun perusteella ratkaistaan myös paikat välinekohtaisiin finaaleihin. Tällä kertaa suomalaiset jäivät finaalien ulkopuolelle.
Kilpailu tarjosi kuitenkin tärkeää tietoa ohjelmien kehityskohteista ja vahvisti suuntaa kohti kauden seuraavia tavoitteita.
Kausi jatkuu nopeasti, kun Kallio siirtyy suoraan seuraavaan maailmancupiin 17.–19.4. Azerbaidžanin Bakuun.
Lisätietoja kilpailusta löydät kilpailusivulta.
Kaikki tulokset löydät täältä.
Tulokset: alkukilpailu
Neliottelu
- MariiaBorisova AIN 113,50
2. Darja Varfolomeev GER 112,65
3. Takhmina Ikromova UZB 110,90
…
44. Lia Kallio FIN 93,60
…
56. Anastasia Rogozhina FIN 86,60
Neliottelussa kilpaili 71 voimistelijaa.
Keilat
- DarjaVarfolomeev GER 29,25
2. Maria Borisova AIN 29,25
3. Takhmina UZB 29,00
…
37. Lia Kallio FIN 24,50
…
49. Anastasia Rogozhina FIN 22,50
Vanne
- LilianaLewinska POL 28,60
2. Darja Varfolomeev GER 27,50
3. Rin Keys USA 27,50
…
40. Lia Kallio FIN 24,00
…
64. Anastasia Rogozhina FIN 21,00
Pallo
- LolaDjuraeva UZB 27,75
2. Darja Varfolomeev GER 27,25
3. Qi Wang CHN 27,10
…
41. Lia Kallio FIN 23,40
…
60. Anastasia Rogozhina FIN 21,10
Nauha
- DarjaVarfolomeev GER 28,65 2. Eva Kononova AIN 27,95
3. Maria Borisova AIN 27,70
…
48. Anastasia Rogozhina FIN 22,00
…
53. Lia Kallio FIN 21,70
11.4.2026 klo 18.09: Julkaisuun korjattu virheelliset sijoitukset.
Lisätietoja
Emma Tast, rytmisen voimistelun lajipäällikkö
emma.tast@voimistelu.fi, p. 045 807 2121