Miten välttää vammat? Tähän kysymykseen moni valmentaja ja urheilija toivoisivat avaimet käteen -tyyppistä ohjepakettia. Sellaista ei valitettavasti kuitenkaan ole, vaan vammojenehkäisy on osa valmennusta ja urheilijan koko arkea.
Urheilufysioterapeutti Vesa Kuparinen, 31, työskentelee viikottain usean eri urheilulajin parissa. Hän tekee töitä pääkaupunkiseudun Urheiluakatemiassa ja toimii muun muassa miesten koripallo- ja telinevoimistelumaajoukkueiden fysioterapeuttina.
”Ennen fyssarille soitettiin vasta, kun jotain sattui. Nyt fysioterapia on koko ajan mukana päivittäisvalmennuksessa”, Vesa kiittelee. Toki edelleenkin esimerkiksi telinevoimistelussa valitettavan iso osa fysioterapia-ajasta menee vammojen hoitamiseen.
”Fysioterapiaa ei kuitenkaan pitäisi nähdä ainoastaan vammojen hoitona, vaan osana koko urheilijan suorituskyvyn ja toimintakyvyn kehittämistä”, Vesa painottaa.
Vesa tekee poikkeuksellisen paljon ennaltaehkäisevää työtä sekä yhteistyötä lajivalmentajien kanssa. Fysioterapian integroiminen osaksi urheilijan kokonaisvalmennusta on lähellä hänen sydäntään.
”Ei ole esimerkiksi olemassa mitään erillistä ´vammojen ennaltaehkäisy´ -palikkaa, vaan se on osa valmennusta. Valmennuksen itsessään on sisällettävä elementtejä, jotka tekevät harjoittelusta paitsi turvallista, niin myös samalla entistä tehokkaampaa ja menestyksekkäämpää. Samat elementit, jotka vievät urheilijan suorituskykyä eteenpäin, lisäävät myös terveyttä, ja toisinpäin.”
Valmennuksen laatu ja valmentajien osaaminen sekä niin valmentajan kuin urheilijan kiinnostus esimerkiksi kehon biomekaniikkaa kohtaan ovat avainasemassa, jotta yhteistyö fysioterapeutin, valmentajan ja urheilijan välillä olisi hedelmällistä. Lisäksi valmennuskulttuureihin juurtuneita uskomuksia pitäisi voida avoimesti kyseenalaistaa, arvioida uudelleen ja tarvittaessa myös uudistaa.
Paljon ja monipuolisesti lapsena ja nuorena
”En usko, että fysioterapian lisääminen vähentäisi enää vammoja. Kyse on laajemmasta yhtälöstä: esimerkiksi voimistelun haaste on, missä iässä ja kuinka paljon harjoitellaan”, Vesa toteaa, kun siirrymme taas pohtimaan vammojen ehkäisy -näkökulmaa.
Vesan mukaan urheilijan on harjoiteltava ”tarpeeksi nuorena tarpeeksi laadukkaasti ja tarpeeksi paljon”. Oikeassa iässä on tehtävä oikeita asioita, sillä aikuisena muuten kärsii siitä, mitä on aiheutettu pienenä – tai jätetty tekemättä.
Vesan mukaan ongelmia voi toki korjata vanhemmallakin iällä. Esimerkiksi pituuskasvu ja arki tuovat luonnollisesti urheilijan kroppaan ja psyykeen muutoksia, joihin on osattava reagoida valmennuksessa.
”Valmentajan harteilla on iso vastuu myös, kun esimerkiksi harjoitusmääriä lisätään: on tiedettävä tarkkaan, mitä ja miten asioita tehdään. Lisäksi tiettyjen perusteiden on oltava kunnossa ennen kuin voi lähteä tekemään hienouksia: oikotietä onneen ei ole, vaan perusasiat ja kokonaisuus ohjaavat etenemistä.”
Perusasioilla Vesa viittaa kehon ”isojen palikoiden” hallintaan ja kontrolliin. Niillä hän tarkoittaa esimerkiksi keskivartaloa, hartiarengasta sekä lantion-lonkan seutua. Etenkin voimistelulajien kaltaisissa fyysisesti vaativissa tekniikkalajeissa vartalonhallinnan on oltava äärimmäisen hyvä.
Lisäksi monipuolisuus on nuorelle urheilijalle tärkeää, ja kropan on saatava paljon vaihtelevia ärsykkeitä: ”Jos erikoistuu jo nuorena yhteen lajiin, niin harjoittelun on oltava lajivalmennuksen sisällä monipuolista.”
Eli tässäkin asiassa keskiöön nousee valmentajien osaaminen ja valmennuksen laatu.
”Miten teet” tärkeämpää kuin ”mitä teet”
”Liikkeen laatu” on sanapari, jota Vesa toistelee jatkuvasti.
”Valmentajan ja urheilijan on oltava erityisen kiinnostuneita siitä, mistä yksittäinen liike tulee. Ei riitä, että urheilija pystyy tekemään jonkin liikkeen, vaan liike on osattava tehdä oikein, jottei se rasita kroppaa väärällä tavalla. Oikein tehty liike tarkoittaa samalla myös usein taloudellisinta ja suorituskyvyn kannalta parasta tekniikkaa eli lajitaitojenkin kannalta optimaalisinta tapaa tehdä kyseinen liike.”
Liikkeen laatu ja hallitseminen kulkee käsikädessä myös paremman voimantuoton kanssa sekä sen toivotun pienemmän rasitus- ja vammariskin kanssa.
”Urheilijan on vietävä liikettä, eikä toisin päin”, Vesa kiteyttää. ”Kun sitä sääntöä noudattaa, niin yksinkertainenkin harjoite voi olla äärimmäisen hyvä, kun sen tekee oikein. Toisaalta hyväkin harjoite voi olla huono, jos sen tekee väärällä tekniikalla.”
Laadulla on siis isompi merkitys kuin sillä, mitä tehdään, ja ihan kaikki harjoittelu kehittää, kun se tehdään hyvin. Eli ei se, mitä teet, vaan MITEN teet, on vammojenehkäisyn ydin.
Tässä pääsemme takaisin niihin perusasioihin. ”Niitä perusliikkeitä on vaan jaksettava jankata, vaikka ne tuntuisivat kuinka tylsiltä”, Vesa kannustaa.
Lisäksi hän huomauttaa, että ainoastaan se, miten treenaat, ei vaikuta lopputulokseen, vaan myös sillä, miten urheilija viettää arkensa, miten kävelee, paljonko istuu päivittäin, mitä syö, paljonko nukkuu ja niin edelleen, on vaikutusta kokonaisuuteen. Kaikki huonosti tehty kasvattaa riskiä ongelmien syntymiselle.
”Urheilijan on välitettävä itsestään myös valmennussalin ulkopuolella ja oltava kiinnostunut pienistä arkisistakin asioista”, Vesa painottaa.
Ongelma ei ole aina siellä, missä kipu on
Kun fysioterapeutti on mukana urheilijan päivittäisvalmennuksessa, myös ongelmien hoitaminen vammatilanteissa helpottuu. Ongelmatilanteissa syyllisen löytäminen ei nimittäin ole aina helppoa.
”Maailma ei ole kuin Mobilat – ongelma ei ole aina siellä, missä kipu on”, Vesa kiteyttää. ”Polvi on hyvä esimerkki: jos polvi on kipeä, niin vaivan syy voi olla jossain ihan muualla, kuten lantion tai lonkan häiriössä. Pelkkä polven hoitaminen ei siis poista vaivan syytä.”
Olkapää on toinen yleinen ongelmakohta: ”Jos esimerkiksi keskivartalo tai lantio ovat virheasennossa, myös rintakehän asento voi olla väärä, jolloin lavan seutu ei toimi normaalisti, jolloin olkapäätkään eivät ole optimaalisessa asennossa, ja kun ihminen vielä käännetään ylösalaisin ja laitetaan tekemään liikkeitä, joihin sitä ei ole luotu, voi syntyä ongelmia”, Vesa kuvailee.
”Palasta ei voi koskaan irrottaa kokonaisuudesta.”
Käytännön vinkki: näe ja koe
Käytännön vinkkejä tiedusteltaessa Vesa myöntää, että alkuverryttelymaailma on tärkeä.
”Kehon eri osien alkuaktivointi valmistaa kehoa lajisuoritukseen. Kun valmistautuu hyvin, harjoittelun laatu paranee ja kehittyminen on tehokkaampaa.”
Vesa nostaa esille esimerkiksi kropan tukilihasjärjestelmän aktivoimisen, liikelaajuuksien avaamisen sekä hermostollisen aktivaation. Erityisesti ne aikaisemmin mainitut kehon isot ”palikat” tulee valmistaa treeniin: keskivartalo, hartiarengas ja lantion-lonkan seutu.
Mitään konkreettisia liikkeitä Vesa ei taaskaan halua lähteä paperilla luettelemaan.
”Käytännössä liikkeiden tekeminen on näytettävä kädestä pitäen.”
Fysioterapiassa ei voi nimittäin ainoastaan sanella kaikenpäteviä ohjeita, vaan urheilijan on itse nähtävä, koettava ja hahmotettava, miten liikkeet pitäisi tehdä – siis vastaavasti, miten valmennuskin toimii.
Tämä juttu on julkaistu alun perin Voimistelu-lehdessä 1/2016. Teksti: Milla Vahtila
